Juho's blog

Abortista

2012-01-31T21:12:00.003+02:00

Suomessa on abortoitu 1970-luvulta asti heittämällä yli 500 000 ihmistä. Vuosittain Suomessa abortoidaan noin 11 000 lasta. Venäjällä luku on vuosittain n. 2 miljoonaa ja USA:ssa 1,5 miljoonaa. Abortti tuli laajasti hyväksytyksi ns. ”seksuaalisen vapautumisen” myötä 1970-luvulla. Perheet pienenivät, avioerot lisääntyivät, e-pilleri mahdollisti monelle vastuuttomuuden, perhe ja avioliitto instituutiona ajautuivat karille. Kyse on aivan käsittämättömän isosta kulttuurisesta ja moraalisesta muutoksesta, joka vyöryi läntisen maailman yli.

Mitä tästä kaikesta seuraa? Konservatiivit sanovat, että perhe on yhteiskunnan perussolu. Jos perheistä puuttuu perusturvallisuus ja vakaus, niin kohta nämä asiat puuttuvat koko yhteiskunnasta.

1) Perheiden radikaalinen pienentyminen on johtanut siihen, että nykyään ja vielä enemmän tulevaisuudessa yhteiskunnan huoltosuhde muuttuu tosi vaikeaksi. Kun esim. Venäjällä abortoidaan vuosittain 2 miljoonaa lasta, niin kuinka ja ketkä tulevaisuudessa hoitavat tuon vanhenevan kansan vanhukset ja sairaat? Suomessa puhutaan eläkepommista ja siitä, kuinka tulevaisuudessa vanhuksien määrä tulee kasvamaan todella paljon suhteessa työssä käyvään nuorempaan sukupolveen.

2) Viimeiset paavit ovat painokkaasti varoittaneet, että kansa, joka tappaa lapsensa, tuhoaa tulevaisuutensa. Niiden yli 500 000 tapetun vauvan joukossa olisi ollut uusia jorma olliloita, sibeliuksia, aleksis kiviä, mika myllylöitä ja martti ahtisaaria. Heille ei koskaan annettu mahdollisuutta. Heille ei koskaan annettu sitä oikeutta ja lahjaa, jonka Jumala oli heille varannut: elämää. Syntymättömän lapsen oikeus elää on jokaisen ihmisen suurin perusoikeus. Äidillä tai isällä ei ole oikeutta tuhota abortin kautta ihmisen elämää.

Laitetaan tähän lopuksi vielä pari hengellistä näkökulmaa Jeesuksen syntymästä. Jeesus, Jumalan Poika, sikisi Pyhästä Hengestä neitsyt Marian kohdussa. Ajattele, että Sana tuli lihaksi, Jumala laskeutui maan päälle ja otti kotinsa alkiona Marian kohdussa. Tämän vuoksi Mariaa voidaan kutsua kuin liitonarkiksi, joka kantoi sisällään Herran kirkkautta – esikuvallisesti kaikille meille kristityille. Jumala laskeutui alkion tasolle ja alkioksi. Oliko hänellä ihmisen arvoa? Jumalan arvoa? Oikeutta elää? Missä vaiheessa hän sai arvonsa? Evankeliumi kertoo, että Pyhä Henki yksinkertaisesti peitti Marian varjollaan ja niin hän tuli raskaaksi. Ensimmäinen ihminen, joka ”tunsi” Jeesuksen, oli sikiötasolla oleva Johannes Kastaja - hän ei ollut vielä edes syntynyt. Maria ja Elisabet – nämä raskaana olevat äidit – tapasivat toisensa. Silloin ”lapsi hypähti Elisabetin kohdussa ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä”, Luuk 1:41. Tuo onnesta hypähtävä sikiö oli se tuleva tien näyttäjä Johannes Kastaja. Hän hypähti Jeesuksen tähden. Kun evankeliumi alkaa tällaisella tavalla, niin kuinka kristitty voisi tappaa kohdussa olevan elämän?

Varhaiset kristityt omaksuivat VT:sta ja juutalaisuudesta nousevan lapsen arvostuksen. Uskonnolliset juutalaiset ja kristityt vastustivat selkeästi aborttia. Abortti sinänsä oli Rooman valtakunnassa yleistä. Varsinkin ei-toivotut lapset, vammaiset ja joskus väärää sukupuolta olevat abortoitiin tai tapettiin heti heidän synnyttyään. Näin loppuun otetaan muutamia lainauksia apostolisten isien kirjoituksista ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta. Huomatkaa, että kristityt pitivät lapsen, niin poikien kuin tyttöjenkin, tukemista ja opettamista tärkeänä vanhemman velvollisuutena.

1) Barnabaan kirje 19:5 ”Älä surmaa lasta lähdettämällä, äläkä tapa lasta kun se on syntynyt. Älä vedä kättäsi pois tukemasta poikaasi tai tytärtäsi, vaan opeta heitä lapsuudesta alkaen Herran pelkoon.”

2) Kirje Diognetokselle 5:6-7 ”He solmivat avioliittoja niin kuin kaikki muutkin ja saavat lapsia, mutta he eivät pane heitteille näitä, kun ne syntyvät. Heidän pöytänsä on avoin kenelle vain, mutta ei heidän aviovuoteensa.”

3) Apostolien opetus (Didakhe) 2:2 ”Älä tapa, älä tee aviorikosta, älä häpäise poikia, älä harjoita huoruutta, älä varasta, älä harjoita noituutta, älä sekoittele myrkkyjä, älä surmaa lasta lähdettämällä äläkä tapa sitä kun se on syntynyt…” ”Älä vedä kättäsi pois tukemasta poikaasi tai tytärtäsi, vaan opeta heitä lapsuudesta alkaen Herran pelkoon”, 4:9.

Puhe nimestä

2012-01-13T11:37:00.003+02:00

Me kaikki varmaan tiedämme ne Raamatun peruskäskyt: ”Älä käytä väärin Herran, sinun Jumalasi, nimeä.” Jeesus rukoilee ”pyhitetty olkoon Sinun nimesi.” Tiesittekö, että silloin kun sinut kastettiin, niin sinut kastettiin, niin kuin Jeesus käski, ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Vaimoni on naimisissa kanssani. Hänet on otettu minun nimiini. Hän kantaa minun sukunimeäni. Tämän yhteisen sukunimen alla, meille kaikki on yhteistä. Asumme saman katon alla.

Tällaisesta samantyyppisestä asiasta on kyse kun Jumala kutsuu ihmistä omiin nimiinsä kasteessa. Tämän nimen alla, Kristuksen nimessä, sinut otetaan Jumalan Pojan kotiin, taivaan Isän kotiin. Siellä sinulle kuuluu Jumalan lasten perintö. Sinun nimesi on taivaallisten hääjuhlien vip-vieraslistalla, sinut on otettu Kristuksen nimiin, sinut on kihlattu hänelle, niin että te olette yhtä ja yhdessä aina, jopa yli kuoleman rajan. Näin me kristityt saamme uskoa itsestämme. Tämä yhteys Jumalan ja ihmisen välillä on käsittämättömän läheinen hänen Pyhän nimensä alla. Jeesus sanoo näin tästä rakastavasta suhteesta: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Joh. 14:23.

Olemmeko me olleet rakkaallemme, taivaalliselle sulhasellemme uskollisia – hänelle, jonka nimiin meidät on kasteessa otettu. Olemmeko säilyttäneet hänelle neitsyytemme? Paavali kirjoittaa näin: ”Vartioin teitä intohimoisesti Jumalan puolesta. Olenhan kihlannut teidät yhdelle ainoalle miehelle, Kristukselle, ja tahdon tuoda teidät hänen eteensä kuin puhtaan neitsyen.” Älkää laittako mitään tai ketään tämän ihanan sulhasen edelle, ei viinapulloa, ei ihmissuosiota, ei Buddhaa, ei äiti Ammaa, ei rahaa, ei ruokaa, ei työuraa, ei omia huolia. Jeesus rakastaa sinua, eihän hän muuten olisi sinua nimiinsä ottanut. Hän rakastaa sinua enemmän ja palavammin kuin paraskaan mies kihlattuaan. Ja muista, niin kuin Laulujen laulussa morsian jumaloi sulhastaan, ”ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi.”

Jumalan nimi kertoo sen, että Jumala ei ole mikään nimetön voima. Hän on persoona, hänellä on kasvot, hänellä on tahto ja hänellä on Pyhä nimi. Tämä nimi on voimakas. Jeesuksen nimi on pelastuksen nimi. Juuri ennen kuin sotilaat pidättivät Jeesuksen, hän rukoili kiihkeästi Jumalaa opetuslasten eli myös meidän puolestamme: ”Minä rukoilen heidän puolestaan…, niiden puolesta, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle… Pyhä Isä suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla.” ”Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut.” Joh. 17:9-12, 26.

Heti tämän mahtavan rukouksen jälkeen, keskellä yötä sotilaat tulevat Getsemaneen. Heti tässä me näemme Herran nimen Pyhän voiman. Jeesus kysyy heiltä, ”Ketä te etsitte?” ”Jeesusta, sitä nasaretilaista” – vastasivat miehet. Jeesus sanoi: ”Minä se olen.” Kun Jeesus sanoi, ”Minä se olen”, he kaikki perääntyivät ja kaatuivat maahan. Tämä toistui kaksi kertaa. Tämä Kristuksen nimi, tämä Jumalan Pyhä nimi, ”minä olen se, joka olen” sai vahvat ja aseistetut sotilaat perääntymään ja kaatumaan polvilleen. Niin kuin Mooses, hekin olivat polvillaan, kun Jumala sanoi nimensä. Paikka, jossa seisot, on Pyhä. Palava piikkipensas, jonka kautta Jumala kutsui Moosesta ja sanoi nimensä, on taas täällä. Piikkipensaskruunu päässään Jumala puhuu ristiltä ja lopulta kansa on polvillaan.

Rukoillaan

Rakas pyhä Jumala, opeta meidät tuntemaan sinut läheisesti nimeltä. Kiitos, että olet kutsunut minutkin omiin nimiisi. Kiitos, että tämä nimi on Pyhä ja voimallinen, kaikukoon sen kiitos koko maailmassa. Anna meille rakkautta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka kantavat sinun nimeäsi – kaikkia kristittyjä kohtaan. Pyhä Isä suojele meitä nimesi voimalla, jotta me olisimme yhtä. Psalmin mukaan rukoilemme: ”Herra vastatkoon sinulle hädän päivänä, suojatkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi!” Ps. 20:2.

Marttyyrien merkitys

2011-12-26T22:34:00.004+02:00

Tänään on marttyyrien muistopäivä. Marttyyrit ovat antaneet uskostaan ja rakkaudestaan suurimman todistuksen. He ovat todellisia todistajia – Kristuksen todistajia niin kuin Stefanus, Paavali, Pietari, Justinos, Ignatios, Polykarpos ja lukemattomat muut. Ensimmäiset kristityt ymmärsivät uskon vuoksi kuolemisen pyhänä uhritoimituksena ja liturgiana eli jumalanpalveluksena. Paavali tiesi, että hän kuolisi marttyyrina. Hän kirjoittaa meille näin: ”Vaikka minun, kun toimitan teidän uskonne uhripalvelusta, olisi lopuksi uhrattava henkeni, minä iloitsen ja riemuitsen kaikkien teidän kanssanne”, Fil. 2:17. ”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava tulemisensa päivänä…”, 2. Tim. 4:6-8.

Pietari ja Paavali opettivat, että kirkko on Herran temppeli – kristityn ruumis on Pyhän Hengen temppeli. Kirjeissään Paavali kertoo missiostaan papillisena uhripalveluksena ja liturgiana. Hän myös kehottaa kaikkia kristittyjä tähän samaan tapaan: ”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla”, Room. 12:1. Jakeessa Room. 15:16 hän kertoo pakanamissiostaan: ”Olen tehnyt näin, koska Jumala on armossaan kutsunut minut Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi kansojen keskuuteen, toimittamaan Jumalan evankeliumin pyhää pappispalvelua, jotta maailman kansoista tulisi Jumalalle mieluinen, Pyhän Hengen pyhittämä uhri.”

Tällainen puhe papillisesta uhripalvelusta ja hyvistä uhreista tuntuu monien nykykristittyjen korvissa kummalliselta. Mitä ihmettä Paavali tarkoitti? Pitäisikö tällainen puhe ohittaa pelkästään kuvainnollisena, puhtaasti hengellisenä kielenkäyttönä? Pitäisikö nämä puheet ottaa kirjaimellisesti niin, että kulttipalvelu ja papilliset uhrit kuuluvat kristityn elämään? Paavali ja monet varhaiset kristityt ymmärsivät asian varmasti niin, että uhripalvelu kuuluu oikeasti kristityn elämään, ja myös marttyyrikuolema oli pyhä uhritoimitus.

Antiokian piispa Ignatios, joka kuoli marttyyrina vuonna 117, kirjoittaa näin: ”Sallikaa minun olla petojen ruoka, sillä niiden avulla minun on mahdollista päästä osalliseksi Jumalasta. Minä olen Jumalan vilja, ja petojen hampaissa tahdon tulla jauhetuksi, jotta minut havaittaisiin Kristuksen puhtaaksi leiväksi… Rukoilkaa Kristusta hartaasti minun puolestani, jotta minut voitaisiin havaita mainitsemieni välineiden avulla Jumalalle uhratuksi”, Ign. Room. 4:1-2. ”Minua eivät vähääkään hyödytä maan ääret eivätkä tämän maailman valtakunnat. Mieluummin minä kuolen ja pääsen näin Jeesuksen Kristuksen yhteyteen kuin hallitsen maan ääriä. Häntä minä etsin, häntä joka on puolestani kuollut. Häneen kohdistuu haluni, meidän tähtemme ylösnousseeseen”, 6:1. ”Minun rakkauteni on ristiinnaulittu eikä minussa ole tulta, joka etsisi aineellisuutta ruoakseen. Päinvastoin minussa on elävä vesi, joka puhuu ja se sanoo sydämessäni: Isän tykö!”, 7:2.

Smyrnan piispa Polykarpos kuoli roviolla joskus 150-luvulla. Teloituspaikalla hänelle annettiin mahdollisuus kieltää uskonsa ja säilyttää henkensä: ”Mutta kun prokonsuli yhä ahdisti häntä ja sanoi: ’Vanno, niin minä päästän sinut! Herjaa Kristusta!’, Polykarpos lausui: ’Jo 86 vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut”, Polykarpoksen Marttyrio 9:3.

Polykarpoksen marttyyrikuolema nähdään selvästi kultillisena uhrina Jumalalle – kuten Pol. Martt. 14 nähdään: ”…näin sidottuna hän oli kuin ylevä oinas, joka on valittu suuresta laumasta uhriksi, otollinen, Jumalalle valmistettu polttouhri.” Tässä tuomitussa tilassa Polykarpos rukoili ”uhrirukouksensa”: ”Herra Jumala… minä ylistän sinua siitä, että olet katsonut minut tämän päivän ja hetken arvoiseksi, pääsemään marttyyrien lukuun… Kunpa minut otettaisiin sinun edessäsi tänään näiden joukkoon lihavana ja otollisena uhrina sen mukaan kuin olet kaiken ennalta valmistanut ja ilmoittanut ja pannut täytäntöön, sinä luotettava ja totinen Jumala”, 14:2.

Kirjassaan Jesus of Nazareth (2011) paavi Benedictus XVI kirjoittaa kristittyjen marttyyriudesta mielenkiintoisesti – heidän marttyyrikuolemansa ikään kuin liitetään Kristuksen uhrikuolemaan ristillä. Nämä asiat ovat tänään varmaan ajankohtaisempia kuin koskaan. Kristityt kantavat tänäänkin ristiä ja joutuvat kieltämään itsensä – heidät/meidät on yhdistetty ristiin. Nyt jouluna 30 kristittyä kuoli kun militanttimuslimit räjäyttivät pommin katolisessa joulumessussa Nigeriassa. Pappi ja teologi Dietrich Bonhoeffer on varmasti kuuluisin luterilainen marttyyri. Hänet teloitettiin Natsien keskitysleirillä vuonna 1944. Bonhoeffer on tuttu suomalaisille varsinkin virrestä 600, jonka hän kirjoitti vankilassa vähän ennen kuolemaansa.

Psalmit rukouskirjana

2011-12-19T11:10:00.006+02:00

Mikaelinseurakunnassa on syksyn mittaan ollut raamattuiltoja tiistaisin. Keväällä nämä illat jatkuvat. Viime viikolla Antti Laato puhui meille Psalmeista. Psalmien kirja oli Jeesuksen rukouskirja. Leeviläiset papit lauloivat psalmeja temppelissä. Juutalaiset osasivat psalmeja ulkoa, koska ne kuuluivat niin voimakkaasti temppelin liturgiaan ja juhlien viettoon. Viimeisen aterian yhteydessä sanotaan, että ”laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle”, Mark 14:26. Paavali kirjoittaa seurakunnalle: ”Veisatkaa yhdessä Psalmeja”, Ef. 5:19/Kol. 3:16. Alkuseurakunnalla oli tapana rukoilla Psalmien kautta kuten näemme jakeissa Ap. t. 4:23-31. Psalmit tulivat seurakunnalle eläviksi. Jeesus rukoili psalmien kautta – ristillä hän rukoili psalmin 22 mukaan ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Ja Luukas (23:46) näyttää, että Jeesus kuolee kuin on kirjoitettu Psalmissa 31: ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Jeesus löysi oman kohtalonsa psalmeista. Sieltä Israelin rakkaimmista rukouksista löytyi pelastuksen tie eli Jeesuksen tie. Jeesus kertoi itsestään ja tehtävästään psalmien kautta. Hädän hetkellä juuri tutut ja rakkaat psalmit olivat hänen huulillaan.

Psalmit ovat myös seurakunnan rukouskirja. Seurakunta on Kristuksen ruumis, ja niin sitä, mitä pää rukoilee, rukoilee myös koko ruumis – tällä tavalla mm. Augustinus ajatteli. Juuri augustinolaismunkkien rukouselämässä psalmit olivat erittäin keskeisessä asemassa. Augustinolaismunkkina psalmit olivat Lutherille erittäin rakkaita. Augustinolaismunkit rukoilivat aamuin, päivin ja illoin psalmeja resitoiden. ”Minä huudan Jumalaa, ja hän pelastaa minut. Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä huokaan ja valitan, ja hän kuulee ääneni”, Ps. 55:17-18. Näillä munkeilla oli "rukousohjelma", jonka kautta he resitoivat koko psalmien kirjan läpi kerran kahdessa viikossa – eli 26 kertaa vuodessa!! Ymmärrämme, että Luther ja muut augustinolaismunkit elivät psalmien hengellisessä maailmassa. Kymmenessä vuodessa Luther rukoili ja mietiskeli Psalmien kirjan läpi 260 kertaa!

Rukoilu ei ole ihmiselle ihan helppoa. Paavali kirjoittaa, että ”emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin”, Room. 8:26. Opetuslapset, joihin Jeesuksen tapa rukoilla oli varmasti tehnyt vaikutuksen, kysyivät häneltä: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan”, Luuk. 11:1. Niin Jeesus opetti meille Isä meidän rukouksen. Myös psalmeissa meidän rukouselämämme johdatetaan oikeille urille. Miten sinä voisit käyttää psalmeja rukouksissasi ja ylistyksessä? Miten seurakunta voisi entistä enemmän ottaa psalmeja osaksi yhteisöllistä palvontaansa ja rukoustaan? Nykyään tiedetään, että useimmilla psalmeilla on ollut alkuperäinen paikkansa juuri temppelin jumalanpalveluksessa. Kristitythän muodostavat Pyhän Hengen temppelin. Juuri tässä todellisuudessa useat "temppelipsalmit" kirkastuvat:

"Jumala nousee valtaistuimelleen, riemuhuudot kaikuvat, pasuunat soivat. Ylistäkää Jumalaa, kuningastamme, ylistäkää ja laulakaa! Hän on koko maailman kuningas. Laulakaa hänelle psalmi. Jumala on kansojen kuningas, hän istuu pyhällä istuimellaan", Ps. 47.

Psalmissa 24 toivotetaan Herra tervetulleeksi temppeliin:

Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
Hän on Herra, voiton sankari.
Kohotkaa korkeiksi, portit,
avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!

Saarna

2011-12-11T08:18:00.004+02:00

Tässä on saarna, joka on kyllä pitkä kuin nälkävuosi, mutta julkaisen sen silti.

5. Moos. 18:15-19, Room. 16:25-27, Joh. 1:19-27
Kuka sinä olet? Juutalaiset lähettivät pappeja ja leeviläisiä – uskonnollisia asiantuntijoita – ottamaan selvää, mikä Johannes oli miehiään. Johannes opettaa meille nöyryyttää ja kuuliaisuutta. Hän tunnustaa suoraan. En minä ole Messias, en ole se luvattu profeetta, enkä Elia. ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa.” ”Minä olen ääni.” Johanneksen oma asema ja titteli hukkuvat Jumalan äänen alle. Hän on ääni. Hän on kuin sormi, joka viittaa Kristukseen ja sanoo ”katsokaa Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Ei sormessa ole mitään ihmeellistä, vaan Karitsassa. Minun on tultava pienemmäksi, hänen suuremmaksi minussa. Johanneksessa Jumalan ääni huutaa: ”raivatkaa Herralle tie” – raivatkaa se tie sydämiinne, keskelle elämäänne, valmistakaa hänelle paikka kansansa ja seurakuntansa keskellä. Olitpa kuka tahansa, nöyrry! Me katsomme niin usein, että minun ääneni kuuluu, mutta vaiennamme Jumalan äänen, joka huutaa. Meillä on asiaa, mutta suostummeko siihen, että Jumalalla, elävällä persoonalla on asiaa.

Johannes oli kuuliainen mies – kuuliainen Jumalan sanomalle ja kutsulle, siksi hän oli Herran Ääni, joka huutaa läpi ihmisäänten, ajatusten, epäselvyyksien ja puolitotuuksien. Tuo Ääni sai kansan liikkeelle, jopa Jerusalemin papit tulivat kuulemaan, mikä ihmeen ääni puhuu, mitä ja kuka huutaa korvessa. Tuo Ääni huutaa autiomaassa ja kokoaa ihmiset keskuksista ja kaupungeista syrjäseudulle. Ihmisten on astuttava alas istuimiltaan ja tultava alas autiomaalle kuulemaan Ääntä, joka puhuu ja sanelee ehdot ja sanoman – ihmisiltä lupaa kyselemättä – kyseessä ei ole ihmisen puhetta vaan Jumalan ääni.

Johannes tiesi, että tuo Ääni puhui minua suuremmasta, hänestä, joka on tuleva – Messiaasta, joka on jo teidän keskellänne. Hänelle tulisi olla täysin kuuliainen. Jeesus sanoi, että minä olen se, jolle tuo kuuliaisuus kuuluu. ”Joka tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” Johannes huusi Herran Äänellä, vaikkei hän ihan tarkkaan alussa tiennyt, kenestä se puhui. Samoin meidän tulee seurata Kristusta ristin tiellä kuuliaisesti, vaikka emme aina tiedä, minne se tie vie.

Tuossa 5. Mooseksen kirjan luvussa 18, jonka kuulimme, kerrotaan, että lopun aikana ”Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella.” Huomatkaa, että tämä profeetta, josta Mooses profetoi ja jonka suora esikuva Mooses oli, tulee puhumaan kansalle Jumalan Sanan. Tämä profeetta ”puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan.” Jumala itse panee sanansa hänen suuhunsa ja se ihminen, joka ei häntä kuule, joutuu tilille. Huomatkaa, että Jumala ei puhunut kansalleen suoraan vaan valitun ihmisen kautta: Mooseksen ja myöhemmin Messiaan kautta. Autiomaassa Siinain vuoren juurella, jossa Jumala oli todella puhutellut kansaa ensimmäisen kerran, kansa oli pelästynyt ja sanonut: ”Me emme kestä enää kuulla Herran ääntä emmekä nähdä tuota suurta tulta, sillä pelkäämme, että kuolemme.” Mooses oli kansan suuna Jumalalle ja Jumalan suuna kansalle – hän oli välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä. Kansa sanoi Moosekselle: ”Mene sinä Herran luo. Kuuntele ja kerro meille kaikki, mitä hän sinulle puhuu, niin me tottelemme”, 5. Moos. 5:25, 27/2. Moos. 20:19. Jeesus on meidän Välittäjämme Jumalan edessä – Hänen kauttaan me tulemme Isän Jumalan luo. Hän puhuu Isälle koko ajan meidän puolestamme, ja vain hänen kauttaan me voimme astua Jumalan kasvojen eteen.

Jos nyt vertaamme Moosesta ja Jeesusta, niin huomaamme, että Jeesus oli kuin tuo Mooseksen kaltainen profeetta. Mooses vapautti kansan orjuudesta ja johdatti sen luvattuun maahan. Jeesus vapautti meidät synnin, kuoleman ja paholaisen vallasta, ja hän johdattaa meidät taivasten valtakuntaan. Mooses ruokki kansan mannalla autiomaassa, Jeesus ruokki tuhansia ihmisiä muutamalla leivällä ja kalalla autiolla seudulla. Mooses antoi kansalle taivaasta leipää, mutta todellista taivaan leipää, elämän leipää antaa Jeesus. Se leipä on meille ikuinen elämä. Tätä elämän leipää Vapahtaja antaa sinulle tänään ja jatkuvasti ehtoollisalttarilla – se on hänen ruumiinsa, joka antaa sinulle todellisen elämän. Mooses sai vettä pulppuamaan kalliosta, Jeesus sanoo, että joka häneen uskoo, hänen sisimpäänsä syntyy elämän veden lähde, joka tyydyttää ikuisesti meidän janomme. Mooseksen kautta tuli Siinain liitto Jumalan ja Israelin välille, Jeesuksen kautta tuli profeettojen ennustama uusi liitto. Jeesuksen ensimmäinen ihme oli se, kun hän muutti veden viiniksi. Mooses taas oli muuttanut Niilin veden vereksi. Jeesus oli 40 päivää autiomaassa paastoamassa, Mooses paastosi 40 päivää Siinain vuorella (2. Moos. 34:28).

Juutalainen rabbi Berekiah toiselta tai kolmannelta vuosisadalta pohtii millainen on Messias ja hän vertaa häntä Moosekseen (Ecclesiaste Rabbah 1:28):
”Rabbi Berekiah sanoi Rabbi Iisakin nimessä: ”Sellainen kuin ensimmäinen lunastaja (Mooses) oli, sellainen on jälkimmäinen Lunastaja oleva (Messias). Mitä on kerrottu ensimmäisestä Lunastajasta? ”Mooses otti mukaan vaimonsa ja poikansa, pani heidät aasin selkään”, 2. Moos. 4:20. Samoin tulee tekemään tuleva Lunastaja, niin kuin on kirjoitettu: ”hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla” (Sak. 9:9). Niin kuin ensimmäinen Lunastaja antoi mannaa taivaasta, niin kuin on kirjoitettu, ”minä annan sataa teille ruokaa taivaasta”, 2. Moos. 16:4, niin myös tuleva Lunastaja antaa mannaa taivaasta.”

Ei ole ihme, että juuri ruokkimisihmeen jälkeen juutalaiset olivat vakuuttuneita Jeesuksesta: ”tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan”, Joh. 6:14/7:40. Minä uskon, että Jeesus on tämä Mooseksen kaltainen profeetta, Lunastaja – Messias. Nyt kun näin uskotaan, niin meidän pitää ottaa Jeesuksen sanat – Herran sanat todella vakavasti. Niitä tulee kuunnella ja niille tulee olla kuuliaisia. Usko, kuuleminen ja kuuliaisena eläminen kuuluvat yhteen. Eräs aikamme filosofi sanoi, että nykyihminen on menettänyt kykynsä kuunnella Jumalan kutsua. Hän kertoo, että nykyihminen ei kuuntele vaan äänittää, hän ei katso vaan hän ottaa valokuvan. Voiko Jumalan ääntä äänittää, voiko Herran kirkkautta kuvata? Nykyään ihminen tekee Jumalasta jonkinmoisen objektin ja luulee itse olevansa ykkössubjekti, joka asettelee ehtoja korkeimmalle. Ihan niin kuin kaikki pyörisi minun ehdoillani, ihan niin kuin aurinko kiertäisi maapallon ympäri, eikä toisin päin.

Apostolit olivat täysin varmoja, että Jeesus on Messias, Jumalan Poika, ja että hän oli noussut kuolleista. Tämän vuoksi Paavalikin tiivistää hänen koko työnäkynsä siihen, että hän johdattaa Pyhän Hengen voimassa kaikki kansat uskonkuuliaisuuteen (Room. 1:5; 16:26) Kristukselle. Kaikille kansoille esitellään Kristus, ja kaikkia kehotetaan elämään kuuliaisina hänen sanalleen, tahdolleen ja evankeliumilleen. Tämä uskonkuuliaisuus on kriisissä meidän aikanamme. Ihmiset kuulevat ja ovat kuuliaisia sellaisille Jeesuksen sanoille, jotka heitä sattuvat milloinkin miellyttämään. Kuuliaisuus on Jumalalle pyhä asia. Paavali kirjoittaa, että ”niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus (eli Kristuksen kuuliaisuus) tekee kaikista vanhurskaita”, Room. 5:19. Kristus ”alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristikuolemaan asti”, Fil. 2:8. Kristuksen kuuliaisuus Isälle oli ehdotonta. Poika haluaa tehdä kaiken niin kuin Isä tahtoo. Tämän kuuliaisuuden siunaus on se, että minut on lunastettu ja pelastettu.
Jeesuksen kuuliaisuus oli iloista kuuliaisuutta – iloiten, rakkauden tähden hän oli kuuliainen Isälle. Isän tahdon toteuttaminen viimeistä piirtoa myöten oli Jeesuksen rakkautta Jumalaa ja ihmisiä kohtaan. Jeesus ei ollut kuuliainen pelosta, pakosta tai voiton vuoksi, vaan puhtaasta rakkaudesta. Jeesus sanoo: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen”, Joh. 4:34. Uskonkuuliaisuudessa eläminen on meidän uskomme ydinasioita – sen vuoksi me rukoilemmekin Jeesuksen kanssa ”tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.”

Kasteessa, näin Paavali kertoo, meidät vapautetaan ”synnin ja kuoleman orjuudesta” ja kutsutaan olemaan kuuliaisia Jumalalle (Room. 6:16–18). Niin kuin Mooseksen johdolla Israel siirtyi faaraon orjuudesta Kaislameren kasteen kautta Jumalan palvelukseen, niin Kristus, tuo uusi profeetta, kutsuu meidät kasteen kautta synnin orjuudesta Jumalan palvelukseen – uskonkuuliaisuuteen. Kasteessa sinut on siirretty Kristuksen vallan alle – hän on Herrasi: synti, kuolema tai mikään himo ei saa hallita meitä. Me saamme uskoa, että meidät on synnytetty Kristuksen kuuliaisuuden kautta Jumalan lapsiksi. Kuuliaisuus elävälle Vapahtajalle on luonnollista meille niin kuin uiminen kalalle, joka on syntynyt vedessä. Kristityn ihmisen elämässä on tapahtunut hengellinen vallankumous – turha hänen on enää olla uskollinen kukistuneelle herralle, kun uusi ja ylösnoussut Herra hallitsee nyt. Ihmiset arvostavat kuuliaisuutta. Kuuliaista ihmistä kunnioitetaan ja hänelle ollaan kuuliaisia. Meidän pappien asema edellyttää, että me olemme kuuliaisia Kristukselle – muuten emme voi olla hyviä esikuvia. Älä alistu maailman tahtoon, vaan Vapahtajan tahtoon.

Johannes kastoi vedellä, mutta hänen jälkeensä tuli Jeesus, joka kastoi Pyhällä Hengellä. Viime aikoina Pyhän Hengen asemaa on korostettu paljon – Hengen kaste, Pyhän Hengen voima ja elämää antavaa vaikutus ovat ehdottoman tärkeitä. Ilman Pyhää Henkeä ei ole hengellistä elämää eikä uskonkuuliaisuutta. Me tarvitsemme tuota Kristuksen Pyhän Hengen kastetta jatkuvasti. Me tarvitsemme vesikasteen, jossa meidät on jo pieninä otettu Jumalan lapsiksi, me tarvitsemme ehtoollista, jossa otamme elävän Vapahtajan meihin jatkuvasti asumaan, ja me tarvitsemme vapaata Pyhän Hengen kastetta jatkuvasti.

Kristuksen kuuliaisuus on avannut meille taivaan portit, joista meidän ja kaikkien häneen uskovien maailman kansojen ylle, virtaavat Jumalan siunaukset ja Pyhä Henki. Uskonkuuliaisuus on tämän taivaallisen virran mukana elämistä Hengen siunausten keskellä Kristuksen kanssa, vaikkakin tässä maailmassa. Meidän aikana on kova painostus kieltää Kristuksen Herruus ja olla tottelematon hänen sanojaan kohtaan. Kuuliaisuus on konkretiaa. Uskonkuuliaisuus koskee arkea – parisuhdetta, ihmissuhteita, työasioita ja kaikkea meidän ajatteluamme, sanojamme ja tekojamme. Tuosta uudesta Mooseksen kaltaisesta lunastajasta Jumala sanoo: ”Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen.” Kuullaan Vapahtajan Sanoja ja ollaan hänelle kuuliaisia. Kun hän kutsuu meitä, niin vastataan: ”Katso tässä olen. Valmiina palvelukseen.”

Minä menen kaiken maailman tietä

2011-12-10T13:44:00.001+02:00

Sellaista se on. Sanoin ja kuvin.

Ekumenisia ajatuksia Laasosen kirjan pohjalta

2011-12-08T22:14:00.006+02:00

Luin juuri Pentti Laasosen kirjan Yhteisellä Tiellä: Luterilainen kirkko jakamattoman perinteen kantajana (2011). Pentti on Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian emeritusprofessori . Tämä kirjanen (62 s.) toi paljon selvyyttä moniin orastaviin kysymyksiin ja pulmiin liittyen luterilaisten identiteettiin, yhteiskristillisyyteen ja ekumeniaan. Laasonen kirjoitti kirjasensa sen vuoksi, että luterilaiset tuntevat nykyisin juurensa niin huonosti, että pieni johdanto ja pohdinta oli tarpeen.

Laasonen painottaa, että reformaatio syntyi välttämättömyyden pakosta lähinnä kirkon huonojen paavien johdosta. Katolinen tutkija Peter Manns toteaa, että juuri paaviuden pohjanoteeraukset antoivat pääsyyn reformaatiolle. Luther hyökkäsi aikansa uskonnollista rappiota vastaan ja sen selkein ilmentymä näkyi anekaupassa. Luther toi Raamatun tavallisten mattien ja maijojen käsiin. Tästä syystä kansansivistys saa kiittää Lutheria paljosta.

Laasonen kirjoittaa, että luterilaiset ja katolilaiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia – ehkä suurin skisma onkin tunnetasolla. Olemme olleet erillään 500 vuotta. Molempien on pitänyt rakentaa omaa erillistä identiteettiään. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana katoliset ja protestantit olivat sodassa toisiaan vastaan (1618–1648). Ruotsin kuningas motivoi meikäläisiä sotaan paavin kirkkoa ja antikristuksen joukkoja vastaan. Tässä luotiin lujaa viholliskuvaa, jota Zacharias Topeliuksen Välskärin kertomuksia -kirja vahvisti: katoliset nähtiin pahoina. Samantyyppistä mustamaalausta harrastettiin myös katolilaisten puolella. Myöhemmin valistuksen aika vaikutti varsinkin luterilaisiin niin, että uskoa haluttiin järjellistää. Tämän myötä meillä uskoa riisuttiin riiteistä ja symboleista, liturgiasta ja mystiikasta. Valistuksen aika johti toisaalta myös pietismiin - pietistiseen eli hurskautta korostavaan kristillisyyteen. Tässä pietistisessä suuntauksessa 'hurskaat' halusivat korostuneesti rukoilla vapaasti. 'Rituaali ja rutiini' koettiin enemmän tekopyhäksi, ja taas ajauduttiin kauemmas katolilaisuudesta. Suomen herätysliikkeet ovatkin olleet tässä mielessä aika katolilaisuuskielteisiä. Laasonen kirjoittaa, että ”pietismin verenkiertoon kuului erittelemätön ”katolisuuden” torjunta, jolloin luterilainen itseymmärrys vaikeutui. Kirkossa oli sekä maallikoita että pappeja, joiden käsityksen mukaan ”seremoniat” kuuluivat yksin rommalaiskatolilaisille ja heidän paavillisiin menoihinsa”, s. 40.

Katolinen luterilaisuus
Laasonen nostaa hienosti esille luterilaisuuden historialliset juuret. Mielenkiintoisesti Luther ja muut 'oikeaoppiset' luterilaiset pitävät lujasti kiinni siitä, että he edustavat katolista kirkkoa – he ovat osa äitikirkkoa. Katolista kirkkoa ei haluttu korvata uudella ei-katolisella kirkolla, vaan katolista kirkkoa haluttiin reformoida. Näin myös luterilaisissa tunnustuskirjoissa (Augsburgin tunnustus) painotetaan. Meidän nykypäivän jumalanpalvelusoppaassa Palvelkaa Herraa iloiten todetaan, että Suomen luterilainen kirkko ”uskoo ja tunnustaa kuuluvansa Jeesuksen Kristuksen yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.” Jos luterilainen pappi pitää itseään anti-katolisena, hän on itseasiassa voimakkaasti anti-luterilainen. Toisaalta luterilaisen opin mukaan roomalaiskatolinen kirkko on kulkenut harhaan ja katolinen kirkko ja sen apostolinen perintö on säilynyt luterilaisten parissa – eikä siis roomalaiskatolisessa kirkossa. Laasonen huomauttaa, että apostolisessa uskontunnustuksessa Suomen luterilaiset käyttävät peiteilmaisuja siinä kohdassa, jossa pitäisi tunnustaa ”uskon pyhän, katolisen kirkon.” Meidän messuissahan tunnustetaan, että uskomme ”pyhän yhteisen seurakunnan.” Luterilaiset olisivat historialle, uskolleen ja perinteelleen uskollisempia, jos tunnustaisivat, niin kuin roomalaiskatolilaiset: ”uskon pyhän, katolisen kirkon.” Laasonen selventää, miksi meillä käytetään tällaisia peiteilmaisuja: ”Suomenkielisen peiteilmaisun käyttö johtunee siitä, että kirkolliskokous pelkää osan kirkkokansasta joutuvan ymmälle, koska sen oletetaan samastavan katolisuuden ”paavinkirkkoon”, s. 34.

Mikä meitä tänään yhdistää?
Laasonen kertoo, että nykyään luterilaisilla on olennaisesti sama kasteoppi kuin roomalaiskatolilaisilla. Vuonna 1999 Roomalaiskatolilainen kirkko ja Luterilainen maailmanliitto pääsivät sopimukseen vanhurskauttamisopista. Ehtoolliskysymys on iso ekumeninen haaste, mutta siinäkin luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset ovat jo hyvin lähellä toisaan. Kysymys pappisvirasta estää meitä pääsemästä yhteisen ehtoollispöydän ääreen, s. 35-36. Olennaista on se, että sekä roomalaiskatolinen että luterilainen kirkko haluavat olla sakramentaalinen kirkko. Molemmat tunnustavat opissaan olevansa 'katolilaisia'. Molemma haluavat pitää kiinni apostolisesta perinnöstä. Nämä isot seikat erottavat meidät esim. helluntailaisuudesta – vaikkakin kyllä helluntailaisetkin haluavat pitää itseään apostolisina!

Yhteyden tie
Laasonen huomauttaa, että 1900-luvun jälkipuoliskolta lähtien luterilaiset ovat Suomessa elvyttäneet katolisia juuriaan: messun merkitys on kasvannut, 1990-luvun jumalanpalvelusuudistus toi liturgiaamme lähemmäs roomalaiskatolista. Vierailu roomalaiskatolisessa messussa voi säväyttää luterilaista tuttuuden tunteella. Laasonen kertoo, että ”Saksan roomalaiskatolisissa kirkoissa suomalaisen kävijän saama kotoinen vaikutelma voi olla jopa vahvempi kuin se, jonka saa sikäläisten luterilaisten (evankelisten) maakirkkojen messusta...”, s. 42. Viime aikoina on tullut selväksi, että karismaattinen suuntaus on aika vahva roomalaiskatolisen kirkon riveissä. Uskoisin, että tämä hieno asia helpottaa ekumenista yhteyttä. Luterilaiset uskovat ymmärtävät, että ennakkoluulojen takana on rakkaita veljiä ja siskoja, ja että olemme yhteisellä tiellä. Uskonkysymyksissä olemme lähellä toisiamme. Todellakin meitä yhdistäviä asioita on paljon enemmän kuin erottavia. Kysymys tämän tärkeän yhteyden palauttamisesta liittyy mielstäni eniten tahtoon.

Laasonen kirjoittaa, että ”luterilainen kirkko tuntee läheisimmiksi sisarkirkoikseen ne, jotka yhdessä sen kanssa edustavat ja kunnioittavat jakamattoman kristikunnan yhteistä perintöä ja joilla on klassinen kristinuskon tulkinta ja sakramentaalinen kirkkokäsitys. Mallina ja ekumeenisena tavoitteena on yhteisen katolisuuden etsiminen, määrittäminen, tunnustaminen ja omaksuminen”, s. 45. Tietysti luterilaisten ja roomalaiskatolilaisten välissä on monia esteitä. Luterilaisten on nykyään vaikea uskoa neitsyt Marian synnittömyyteen (vaikka Luther itse uskoi tähän!) tai taivaaseen ottamiseen, samoin meillä pyhimykset eivät ole läheskään yhtä korostettuja. Isoimmat esteet johtuvat ehkä kuitenkin historian painolastista ja tunnesyistä. Luterilaisen historian tunteminen ja arvostaminen veisi meitä roomalaikatolilaisia kohti - mutta kuinka pitkälle - sitä en tiedä. Tiellä se selviäisi.

Helluntailaisuus, roomalaiskatolilaisuus ja luterilaisuus ovat kaikki yhtä Kristuksen Herruuden alla – se on valtavan hieno asia. Toivottavasti ”Hengen luoma ykseys” todella sitoisi meitä toisiimme ja purkaisi historian riitojen rasitteita ja ennakkoluuloja.

Kuluneen vuoden aikana Suomen poliittinen kenttä on kokenut jonkinmoisen vallankumouksen. Positiivisena asiana on se, että nyt ihmiset uskaltavat sanoa ääneen, mitä ajattelevat. Samoin kansainvälisesti on ollut kaikenlaisia mullistuksia alkaen Arabi-keväästä ja EU:n nykyiseen kriisiin. Maailma muuttuu, kirkko muuttuu. Suomen ev. lut. kirkon sooloiluseikkailut homoasioissa vieraannuttavat monia konservatiiveja - kirkon uskollisimpia ihmisiä - kirkosta. Tuolla sooloilun tiellä meidän kirkko kulkee väärään suuntaan ja kauemmas omasta perinteestään.

Tuomio tulee - tekeekö Jeesus ihmissuhteista pelastuskysymyksen?

2011-11-25T15:04:00.005+02:00

Julkaisen tässä saarnan poikasta tämän viikon - tuomiosunnuntain - teeman pohjalta. Taustatekstinä on Matt. 25:31-46.

Veljet, miten me suhtaudumme tänään veljiimme? Tästä asiasta Jeesus puhuu. Tulee päivä, jolloin Kristus tulee kirkkaudessa pilvien päällä enkelien kanssa. Hänen valtaistuimensa, hänen eteensä kootaan kaikki maailman ihmiset. Kaikki tuomitaan – vanhurskaat ja Isän siunaamat pääsevät taivasten valtakuntaan, kirotut taas joutuvat ikuiseen tuleen paholaisen kanssa. Koska Jeesus puhuu näin vakavista ja meitä kaikkia koskevista asioista, haluamme ymmärtää, mitä hän tarkoittaa.

Tässä Jeesuksen tuomiopuheessa ihmissuhteista näyttää tulevan pelastuskysymys. Se, miten suhtaudumme Kristuksen veljiin ja sisariin, kertoo, miten suhtaudumme Kristukseen. "Kaiken, minkä olemme tehneet yhdelle näistä vähäisismmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle", sanoo Kristus valtaistuimeltaan. Ihmissuhteet eivät ole vain ihmisten välisiä, heidän asioitaan, vaan ne koskettavat suoraan itse Kristusta. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Joka tekee syyttä pahaa ihmiselle, häpäisee Jumalan pyhää kuvaa. Tämän vuoksi Sananlaskuissa, 17:5, sanotaan, että ”joka köyhää pilkkaa, herjaa hänen Luojaansa.” Kristuksen kautta tämä Jumalan kuva meissä on kirkastunut. Paavali sanoo meistä kristityistä näin: Jumala ”valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan”, 2. Kor. 3:6. Näin siis Paavali kertoo, että Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme ja sielussamme.

Muistamme, että seurakunta on Kristuksen ruumis. Tämän ruumiin pää on Kristus, joka istuu taivaassa Jumalan oikealla puolella. Se, miten me suhtaudumme Kristuksen ruumiin vähäisiin jäseniin täällä maan päällä, kertoo, miten me suhtaudumme itse Kristukseen. Nämä jäsenet, meidän veljet, ovat täällä kodittomia, köyhiä, nälkäisiä, janoisia, vainottuja, alastomia ja yksinäisiä. Heidän sydämessään ja sielussaan asuu kuitenkin Kristus.

Kirkkoisä Augustinus (350-430 jKr.) arvelee Jeesuksen sanovan viimeisellä tuomiolla pahoille ihmisille näin: ”’Minä olin asettanut vähäiset köyhäni maan päälle teitä varten. Minä, heidän Päänsä, hallitsin taivaassa Isäni oikealla puolella – mutta maan päällä minun jäseneni näkivät nälkää. Jos olisitte antaneet minun jäsenilleni syötävää, lahjanne olisi saapunut Päänkin luokse. Osoittaessani vähäisille köyhilleni paikan maan päälle asetin heidät läheteiksi tuomaan teidät hyvät tekonne aarrekammiooni. Ette ole panneet heidän käsiinsä mitään, siksi teillä ei ole minun luonani mitään omaisuutta.”

Usein me kristityt olemme pohtineet sitä, kuinka Jeesus on todellisesti läsnä ehtoollisviinissä ja leivässä. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että elävä Vapahtaja on läsnä myös kaikissa veljissään ja siskoissaan, aivan niin kuin hän on oikeasti läsnä ehtoollisleivässä ja viinissä. Hän asuu Pyhän Hengen kautta meidän sydämessämme. Paavalin mukaan Kristuksen kasvot loistavat Jumalan kirkkautta meidän sydämessämme. Tämä kirkkaus on kätkettynä meissä, saviastioissa.

Kun luin Paavalin kirjeitä Jeesuksen tuomiopäiväpuheen valossa, niin huomasin, kuinka valtavasti Paavali painottaa juuri veljien auttamista. Hän kertoo Makedonian uskovista, jotka elivät äärimmäisessä köyhyydessä, mutta silti, Kristuksen armon inspiroimina ja koskettamina, he ”osoittivat runsasta anteliaisuutta”. ”Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, PYHIEN AVUSTAMISEEN”, 2. Kor. 8:1-4. Hän sanoo korintin uskovista: ”minun on oikeastaan tarpeetonta kirjoittaa teille PYHIEN AVUSTAMISESTA”, 9:1. Paavali sanoo, että heidän palvelus pyhiä kohtaan on ”todistus uskostanne”, ja sillä te ”tunnustatte kuuliaisuutta Kristukselle”, 9:13. Efesolaisista uskonveljistä Paavali kirjoittaa, että ”saatuani kuulla teidän uskostanne Herraan Jeesukseen ja rakkaudestanne KAIKKIA PYHIÄ kohtaan olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa”, Ef. 1:15. Nämä kristityt olivat sisäistäneet sen, mistä Jeesus puhui: ”sen, mitä te olette tehneet yhdellekin näistä vähäisistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” ”Joka antaa yhdellekin näistä vähäisimmistä maljallisen raikasta vettä vain siksi, että tämä on opetuslapsi – totisesti: hän ei jää palkkaansa vaille.”

Pitää muistaa, että Jeesus ei käske meidän tekemään mitään sellaista, mitä hän ei itse tee. Jeesus on itse se, joka ruokki nälkäiset elämän leivällä, juottaa janoiset elämän veden lähteellä, antaa meille pelastuksen vaatteet, parantaa sairaat, tuo lohdutuksen sanoman vangituille ja yksinäisille. Annetaan elävän Vapahtajan elää ja vaikuttaa, toimia ja tehdä meissä hyvää työtään.

Kaiken tämän pohdinnan lopuksi, näyttää siltä, että viimeisellä tuomiolla meiltä pyydetään yhtä asiaa - agape-rakkautta. Se on Jumalan ominaisuus - sitä ei ihmisellä ole itsestään, vaan se on Herran lahja meille. Ilman tätä Kristuksen rakkautta seurakunnassa ja meissä ei tapahdu mitään hyvää: "Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen", Room. 5:5.

Mihin suomalaiset puhujat tukeutuvat? Se on tutkittu juttu: Raamattuun.

2011-11-24T12:32:00.004+02:00

Olipa tänään hieno uutinen Hesarissa (24.11.2011).
’Johtava tietoasiantuntija eduskunnasta Timo Turja on selvittänyt, mitkä olivat itsenäisen ajan kansanedustajien eduskuntapuheissa eniten siteeratut kirjat… ”Näistä kirjoista löytyy suomalaisen politiikan ja yhteiskunnan syvä ydin. Poliittista keskusteluamme kantaa kirjallinen traditio, joka on huomattavasti voimakkaampi kuin muissa länsimaissa.” Yhdellä teoksella on arvoa yli muiden: Raamatulla. Turja uskoo, että kansalaissodan rikki repimä kansakunta eheytyi nimenomaan Raamatusta poimittujen puheiden ja metaforien avulla. Tämä työ tehtiin kunnanvaltuustoissa ja erityisesti eduskunnan täysistunnoissa. ”Aluksi oikeistolla ja vasemmistolla ei ollut edes yhteisiä käsitteitä. Vähitellen maalaisliiton kansanedustajat alkoivat siteerata Saarnaajan kirjan säkeitä ’Aika on sodalla ja aikansa rauhalla’.”

Olisi kiva päästä Timo T:n oppaaksi eduskuntaan kuulemaan raamatullisen retoriikan todellisuutta. Kyllä Raamatun metaforat kadonneista lampaista, puun juurella olevasta kirveestä, nukkuvasta paimenesta ja mammonan palvonnasta kuuluvat usein puheissa. Kansanjohtaja Lipposen muistan todenneen, että hänellä on ”hidas puhe ja kankea kieli”. Timo Soinin puheessa jakeet vilisevät. Jyrki Katainen on jo kauan julistanut, että seitsemän laihaa vuotta ovat edessä. Varsinkin populistiset, moraaliset ja kansaan vetoavat puhujat käyttävät paljon Raamatun tarinoita – hienoa.

Ave Crux!

2011-11-18T09:27:00.003+02:00

Risti on kristittyjen tunnetuin symboli. Se kaikuu kaikissa hengellisissä lauluissamme ja sen sanomaa rakastetaan. Se on teloituspuu, jolla roikkuivat Rooman valtakunnan aikoina pahimmat roistot. Myös Jeesus tuomittiin kahden roiston väliin Golgatan ristille. Hän kuitenkin muutti kidutus- ja teloituspuun pelastuksen puuksi.

Kun Jeesus saapui Jerusalemiin pääsiäisenä ennen kuolemaansa, hän näki viikunapuun. Hän meni ja etsi siitä viikunoita, mutta ei löytänyt, koska ”silloin ei ollut viikunoiden aika”. Jos nyt marraskuun lopulla joku menisi etsimään omenoita, niin ihmiset pitäisivät häntä vähän kummallisena: nyt ei ole omenoiden aika. Silloin ei ollut viikunoiden aika – eivät viikunapuut kanna hedelmiään keväällä, pääsiäisen aikana. Raamatun tutkijat ovat kauan pohtineet, miksi Jeesus etsi viikunoita vääränä vuodenaikana, ja miksi hän kirosi koko puun sen vuoksi, että se ei juuri silloin kantanut hedelmää. Erään tutkijan mukaan Jeesus uskoi, että Jumalan valtakunta oli nyt tulossa hänen kauttaan Jerusalemiin, ja niin pelastuksen aika oli jo hänen tulonsa myötä alkanut. Pelastuksen aika tarkoittaisi suurta hedelmällisyyden ja elämän juhlavoittoa: silloin pienimmästä sinapinsiemenestä kasvaisi puutarhan suurin puu, silloin he, jotka ottavat Jumalan sanan vastaan, ”tuottavat (automaattisesti) satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää.” Mark. 4:20, 28, 31-32.

Juutalaisuus tunsi hyvin tällaiset unelmat lopunajan hedelmällisyydestä ja yltäkylläisyydestä. Silloin viikunapuu todella eläisi aikansa mukana ja kantaisi aina hedelmää. Hesekielin kirjassa (Hes. 47:12) ennustetaan, kuinka ”pitkin virran molempia rantoja kasvaa kaikenlaisia hedelmäpuita. Niistä eivät lehdet lakastu eivätkä hedelmät lopu: joka kuukausi ne antavat uuden sadon, sillä niitä ruokkii virta, joka saa alkunsa pyhästä paikasta. Niiden hedelmiä käytetään ruoaksi ja niiden lehtiä lääkkeeksi.”

Tuo virta lähtee uudesta Jumalan huoneesta – temppelistä – ja saa kaiken elämään, jopa Kuolleen meren! Ilmestyskirjassa tuo virta lähtee Jumalan ja Karitsan valtaistuimelta ja se on kuin eläväksi tekevä Pyhän Hengen virta. Se saa kaiken kukkimaan ja kantamaan hedelmää, Ilm. 22:1-2. Tämä on niin kaunis kuva siitä, kuinka Jumala – kolmiyhteinen Jumala: Isä, Karitsa ja heistä virtaava Pyhä Henki – saavat kaikenlaista aikaan.

Jos nykyeksegeetit voivat löytää tällaisia linkkejä Jeesuksen kummallisista viikunapuu-sanoista, niin on hyvä huomata, että jo varhaiset kirkkoisät olivat näillä samoilla jäljillä. He sanoivat, että viikunapuu ei tajunnut aikaansa. Se ei elänyt täyttymyksen mukaan. Nyt kuitenkin uusi puu – ristin puu – muuttuisi todelliseksi lopunajan Elämän puuksi. Se kantaisi vuoden ympäri parannuksen hedelmää.

Vanhassa ristin tervehdyksessä sanotaan osuvasti:
”Terve, pyhä risti, uusi paratiisin puu. Terve, tosi toivomme, voiton merkkimme. Jos vanha Eedenin puu kantoi kuoleman hedelmää, niin sinun hedelmäsi on Elämä itse. Sinä sait kantaa maailman Herraa, sinusta riippui taivaiden valtias. Sinusta virtaa elämän lähde, sinun oksiltasi säteilee pelastava valkeus.”

Vainot

2011-11-15T12:28:00.004+02:00

Turunen muistuttaa kovasta maailmasta, ja Eeron mielestä tuo maailma ja varsinkin Eurooppa on tuhon tiellä.

Pyhä Ignatios ja messu

2011-11-12T21:53:00.002+02:00

Raamatun Jumala on historian Herra. Hän johtaa kansaansa halki historian vaiheiden. Pelastushistoria kulkee eri henkilöiden ja tapahtumien kautta aina meihin asti. Raamatussa kerrotaan, että pappien tehtävänä oli kerrata kansalle juuri tämä pelastushistoria niin, että se ymmärtäisi olevansa osallinen Jumalan suuressa suunnitelmassa (Joos. 24; Ps. 105-106, 1. Sam. 12, Ap. t. 7; Hepr. 11). Meillä on juuret, historia: näemme lupausten valossa lopunaikojen tulevaisuuteen. Tämän vuoksi on hyvä, että myös me kristityt ymmärrämme vähän kirkon historiaa. Uskommehan, että Kristus on meitä johdattanut ensimmäisestä helluntaista alkaen aina tähän päivään asti.

Esittelen nyt pyhän Ignatiuksen kirjoituksia. Hän kuuluu ns. apostolisiin isiin. Hän oli intohimoinen hengenmies, Antiokian piispa, joka rakasti Kristusta ja kirkkoa. Hän kuoli leijonien raatelemana marttyyrikuoleman Roomassa todennäköisesti vuonna 107. Lähes kaikki, mitä tiedämme Ignatiuksesta, perustuu hänen kirjeisiinsä. Hänellä oli voimakas piispallinen huoli seurakunnista, hän hyökkäsi voimakkaasti harhaoppeja vastaan ja innosti seurakuntia pitäytymään kaidalla tiellä. Ignatiuksen kirjeistä näkee, että hän painotti piispojen ja presbyteerien (pappien) merkitystä seurakuntien johdossa. Hän myös painottaa voimakkaasti eukaristian – eli ehtoollisen – merkitystä.

Lainaan nyt muutamia kohtia, joissa Ignatius kirjoittaa ehtoollisesta:

”Pyrkikää siihen, että teillä olisi käytössä yksi ainoa ehtoollinen. Onhan Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis yksi ainoa, samoin malja yksi ainoa yhdistämiseksi hänen vereensä, ja alttari on yksi ainoa samoin kuin piispa on yksi, yhdessä presbyteerien ja diakonien, palvelustovereiden kanssa” (Ig. Fil. 4:1).

”He (=harhaoppiset) pysyttelevät poissa ehtoolliselta ja rukouksesta, koska eivät tunnusta, että ehtoollinen on meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiillinen olemus, joka on kärsinyt meidän syntiemme sovitukseksi ja jonka Isä hyvyydessään on herättänyt. Mutta ne jotka torjuvat Jumalan lahjan, kuolevat kiistellessänsä. Heille olisi hyötyä rakkaudenaterian viettämisestä...” (Ig. Smyr. 7:1).

”Jos joku ei ole alttarin piirissä, hän jää osattomaksi Jumalan leivästä” (Ig. Ef. 5:2). ”Pyrkikää mahdollisimman usein kokoontumaan viettääksenne Jumalan eukaristiaa ja ylistääksenne häntä. Kun näet usein tulette koolle, kukistuvat Saatanan vallat ja hänen taholtaan uhkaava turmio raukeaa teidän uskonne yksimielisyyden vaikutuksesta” (13:1). Ehtoollisessa te ”murratte yhtä ainoaa leipää, joka on kuolemattomuuden lääke, vastamyrkky, jonka vaikutuksesta emme kuole, vaan elämme ikuisesti Jeesuksessa Kristuksessa” (20:2).

Erään vanhan perimätiedon mukaan Ignatius oli Johanneksen seuraajia. Hänen teologiset painotuksensa sopisivat yhteen tämän käsityksen kanssa. Juuri Johanneksen evankeliumissa Jeesus painottaa niin voimakkaasti, että ehtoollisessa on kyse hänen ”syömisestään” ja ”juomisestaan”: Joh. 6:48, 50, 51, 53 Jeesus sanoo: ”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää.”

Ignatiuksen kirjeitä lukiessamme huomaamme, että Jeesuksen sanoma oli mennyt perille. Myös tänään kirkon palvonnan ydin ja sydän on sunnuntain ehtoollisalttarilla – messussa. Siinä kaikkein selvimmin evankeliumin ydin syntien sovituksesta ja Kristuksen läsnäolosta omiensa keskellä tulee esille.

Kaikki pyhät kunniaan!

2011-11-06T22:14:00.004+02:00

Kaikkien pyhien päivä oli lauantaina. Aihe sinänsä on tosi kiehtova ja se herättää paljon kysymyksiä. Miten voin elää pyhää, Jumalalle omistettua elämää? Miten voin jättää kaiken ja seurata Vapahtajaa Hengessä? Mikä on se ”pyhäin yhteys”, josta uskontunnustuksessa puhutaan? Mikä on Raamatun pyhien asema tällä hetkellä? Missä pyhä Pietari, p. neitsyt Maria, p. Johannes ja p. Paavali tällä hetkellä ovat ja mitä he tekevät? Mikä on edesmenneiden Jumalan pyhien rooli kautta historian? Jeesus opetti, että jokainen, joka häneen uskoo, elää ikuisesti. Pyhät elävät. He eivät ole kuolleet, vaan he elävät koko ajan. Sellaiset VT:n pyhät kuin Mooses ja Elia ilmestyivät ja keskustelivat Jeesuksen kanssa kirkastusvuorella.

Messussa taisteleva seurakunta nousee ja ylistää Karitsaa: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Yhdymme siis jo taivaassa olevaan jumalanpalvelukseen ja ylistykseen (Ilm. 4-5). Perille päässeen ja vielä täällä ajassa olevan seurakunnan välillä on yhteys – ehtoollispöydässä, mutta myös muuten. Tuskin Paavali soittelee vain harppua taivaan ylistyskuorossa.

Jeesus opetuksista saa sen kuvan, että Kristuksen opetuslasten kasvu ei lopu maalliseen kuolemaan, vaan he elävät ja kasvavat ikuisesti täyteen Kristuksen tuntemiseen, täyteen mittaan. Jeesuksen kylväjävertaus päättyy opetukseen vehnästä ja rikkaviljasta. Työmiehet huomaavat, että Herran pellossa kasvaa vehnän joukossa myös rikkaviljaa. Isäntä sanoo: ”antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti.” Niin myös vehnä kasvaa elonkorjuuseen, viimeiseen tuomioon asti, Matt. 13:30.

Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista talenteista antaa ymmärtää, että uskolliset palvelijat saavat jatkaa vastuullisia työtehtäviä vielä varsinaisen ”työaikansa” jälkeenkin: ”Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan.” Matt. 25:21. Onko näin esim. Paavalilla ja Pietarilla, hyvillä ja luotettavilla palvelijoilla, jokin tehtävä edelleen maan päällä? Varmasti, mutta se on uskon salaisuus. He ovat se ”todistajien pilvi”, joka leijailee meidän ympärillämme ja rukoilee meidän puolestamme (Hepr. 12:1). He kasvavat ja tekevät hyvää suuren elonkorjuun päivään asti. He ovat paljon vartijoina.

Heikkona hetkenä tavallisen kristityn on hyvä ajatella, että häntä kantaa koko kirkon, koko seurakunnan rukous. Ehtoollisen yhteydessä kristityt usein sanovat ”Herra älä katso syntejäni vaan kirkkosi uskoa”. Kertomus siitä, kuinka Jeesus paransi halvaantuneen nuorukaisen, kuvaa tätä hyvin. Joukko ystäviä laski halvaantuneen pojan sängyssä katon läpi Jeesuksen kasvojen eteen. ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”, Mark. 2:5. Jeesus siis näki tuon sairaan ja syntisen pojan auttajien uskon – vertauskuvallisesti Kristus näkee seurakunnan eli kaikkien pyhien uskon, ja nuo uskovaiset kantavat meitä heikkoja poikia, kun vaelluksemme ontuu. He kantavat ja laskevat meidät Kristuksen eteen.

Meidän itsemme parhaaksi menneen ajan pyhille tulee antaa arvo ja kunnioitus: ”Muistakaa johtajianne, niitä, jotka julistivat teille Jumalan sanaa. Pitäkää mielessänne, miten he elämänsä elivät, ja ottakaa heidän uskonsa esikuvaksenne”, Hepr. 13:7.

Tervetuloa kylään Pietarin kotiin

2011-11-03T08:29:00.002+02:00

Muinaisen Israelin arkeologia on kiehtovaa. Jeesus-tutkimuksessa arkeologiaan on tukeuduttu tosissaan vasta viimeisen 30 vuoden ajan, siis 1980-luvulta alkaen. Tätä ennen Israelin arkeologia on uppoutunut selvästi VT:n maahan ja raunioihin. James Charlesworth on yksi tämän alan tutkimusmaailman kuuluisimmista nimistä. Hän korostaa sitä, että arkeologia on ehdottoman tärkeä ottaa huomioon Jeesusta tutkittaessa. Pitää aina muistaa, että arkeologit eivät työskentele kuin Indiana Jones etsien jotain tiettyjä evankeliumeissa mainittuja esineitä, joita Jeesus olisi käyttänyt. Arkeologit eivät yritä etsiä Jeesuksen jalanjälkiä Kapernaumista, vaan he tutkivat, millainen paikka Kapernaum oli 1. vuosisadalla. Yritämme ymmärtää, millainen oli se maailma, jossa Jeesus oli, eli ja opetti. Arkeologian suurin anti on juuri siinä, että se on paljastanut suurpiirteisesti, millainen oli Jeesuksen ajan Israel.

Charlesworth listaa kirjoituksissaan yksityiskohtaisia löytöjä, joilla on suuri merkitys Jeesus-tutkimukseen. Kertoessaan Kapernaumista hän keskittyy kuuluisaan ”Pietarin taloon”. Kapernaumin kylä oli se kylä, jossa kaikkien evankeliumien mukaan Jeesus asui tultuaan aikuiseksi. Se oli kuin hänen toimintansa tukikohta, josta hän reissasi apostolien kanssa julistusmatkoilleen. Kaksi fransiskaani-isää, V. Corbo ja S. Loffreda, ovat suorittaneet Kapernaumin arkeologiset kaivaukset (vuosina 1968–1985).

Mutta mitä tuosta ns. ”Pietarin talosta” voidaan sanoa? Onko kyseessä ihan oikeasti Pietarin koti? Oliko tuo talo se koti, jossa Jeesus opetti, jonka ovelle kerääntyi koko kaupunki? Onko tuo se talo jonka sisällä Jeesus paransi Pietarin kuumeisen anopin ja jonka katto purettiin, niin että halvaantunut mies voitiin laskea Jeesuksen kasvojen eteen? (Mark 1–2)

Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, Charlesworth ja monet muut tutkijat – samoin kuin käsittääkseni nuo fransiskaani-isät – ovat aika vakuuttuneita siitä, että kyseessä olisi juuri Pietarin koti. Miksi? Charlesworth listaa kuusi syytä tälle käsitykselle:

1) Pietari oli selvästi kylästä kotoisin. Kaikki evankelistat vahvistavat tämän moneen kertaan ja monin tavoin

2) Mitään muuta taloa koko Galileassa tai Kapernaumissa ei ole yhdistetty Pietariin tällä tavalla. Evankeliumit, traditio, pyhiinvaelluskertomukset tai arkeologit eivät yhdistä mitään muuta taloa Pietariin juuri tällä tavalla.

3) Pyhällä maalla basilika rakennettiin usein pyhän paikan ylle. Tällainen basilika löytyy juuri tämän talon yltä, ja sitä pidettiin juhlallisesti Pietarin talona. Pyhiinvaelluskertomuksessa 400-luvun lopulla todetaan, että Pietarin kodin yllä Kapernaumissa on nyt basilika.

4) julkiset tilat, joita käytettiin erityistarkoituksiin, olivat muinoin rapattuja (plastered). Pietarin talo on rapattu, ja tämä rappaus ajoittuu mahdollisesti jo 1. vuosisadalle.

5) Rapatusta seinästä on löytynyt graffiitteja 2. ja mahdollisesti jo 1. vuosisadalta. Näissä graffiiteissa on mainittu nimet Jeesus ja Pietari.

6) Talon basalttiseinät olisivat kantaneet ainoastaan kattoa – vrt. Mark. 2:1–12.
Oman vaatimattoman mielipiteeni mukaan tämä ”Pietarin talo” on ihan oikeasti ollut Pietarin talo, josta niin paljon kerrotaan luvuissa Mark 1–2.

Alkuseurakunnan ikkuna ja apostoliset isät

2011-10-26T21:46:00.002+03:00

Väitöskirjan tekemiseen kuuluu itse teoksen kirjoittamisen lisäksi kaikenlaisia muita opintoja. Tällä viikolla sain UT:n kreikan suoritettua! Seuraavaksi on tentittävänä ns. Apostoliset isät. Apostolisten isien kirjoituksiin lasketaan 1. ja 2. vuosisadan kristillisiä kirjoituksia. Nämä ovat vähän kuin kristittyjen ”Qumranin kääröjä”, ainakin siinä mielessä, että suurin osa näistä kirjoituksista päätyi länsimaalaisten kristittyjen käsiin vasta 1500-luvulla. Apostolisten isien kirjoitukset ovat tosi vanhoja ja ne ovat olleet luostarien takavarastoissa hautautuneina halki vuosisatojen – antiikin ajoilta asti tai myöhempinä kopioina.

Kuitenkin kirkon alkuaikoina näitä kirjoituksia luettiin Raamatun kirjojen ohella aika laajasti Roomasta Aleksandriaan asti. Sitten ne tosiaan unohtuivat, kun mielenkiinto niitä kohtaan lopahti. Vasta 1500/1600-luvuilla nämä kirjoitukset löydettiin uudelleen. Mainittakoon vaikka, että Rooman piispan Kleemeksen kirje oli unholassa. Se opittiin länsimailla tuntemaan yleisemmin vasta v. 1633. Yleisesti tutkijat pitävät Kleemeksen kirjettä 1. vuosisadan loppupuolen tuotoksena. Kyseessä on siis kirja, joka on vanhempi kuin jotkut UT:n kirjoitukset! Samoin Didakhe – Kahdentoista apostolin opetus – on 2. vuosisadan alkupuolelta. Erittäin vanha, mutta sekin unohtui ja hävisi. Tämä sanomattoman tärkeä kristillinen kirja julkaistiin vasta v. 1883! Nykyään ainakin Helsingin yliopistossa syntyy parhaillaan Kahdentoista apostolin opetuksesta väitöskirja.

Apostolisten isien kirjoituksiin lasketaan seuraavat teokset: Barnabaan kirje, Didakhe, Ignatiuksen kirjeet, Polykarpoksen kirje, Polykarpoksen marttyyrio, 1.–2. Kleemeksen kirjeet, Hermaan Paimen ja kirje Diognetokselle.

Paavalin lähetysmatkat kulkivat länteen, kohti valtakunnan pääkaupunkia Roomaa. UT ei kerro mitään siitä, miten evankeliumi levisi ja vaikutti idässä ja etelässä. Egyptin pääkaupunkiin Aleksandriaan kehittyi kuitenkin hyvin varhain seurakuntia, ja myöhemmin kukoistava kristillinen kulttuuri. Ainakin jotkut Apostolisten isien kirjoitukset valaisevat näiden egyptiläisten kristittyjen elämää. Näissä kirjoituksissa on hyvin käytännöllisiä kirkon huolia: miten käyttäydytään seurakunnassa, mitä tehdään vainoissa uskostaan luopuneille, jotka haluavat palata takaisin, miten vietetään ehtoollista, miten eletään, kun seurakuntaa repivät sisäiset riidat?

Mitä hyötyä näistä kirjoituksista on? Vaikka mitä. Apostolisten isien suomenkielisen julkaisun takakannessa sanotaan osuvasti: ”Apostoliset isät olivat varhaisimman kirkon opettajia. Nämä kirjoitukset ovat syntyneet ensimmäisellä ja toisella kristillisellä vuosisadalla. Ne ovat ehkä merkittävin kristillinen asiakirja Raamatun jälkeen… Apostolisten isien kirjoissa tarjoutuu välitön kosketus ensimmäisten seurakuntien elämään ja toimintaan. Ne kiinnostavat jokaista, jolle Raamattu on läheinen.”

Jos haluat tietää, millainen oli se kuuluisa alkuseurakunta, jonka perään usein haikaillaan, niin meidän pääväylät sen selvittämiseen löytyvät UT:sta ja Apostolisten isien kirjoituksista. UT:n useat kirjeet samoin kuin Apostolien teot kertovat apostolien ja alkuseurakunnan ajasta. Apostolisten isien kirjoitukset kertovat sitten, mitä tuosta apostolien alkukristillisyydestä syntyi, ja mihin suuntaan uskomme ja kirkko kehittyi.

Taivaallinen sanoma

2011-10-20T13:27:00.002+03:00

Hyvä kolumni Miikka Ruokaselta.

Jumala on (ihmis)mieletön

2011-10-18T22:06:00.005+03:00

Isä Cantalamessa innosti meitä palaamaan kristinuskon perusteisiin ja etenkin kolmiyhteisen Jumalan luo. Ekumenian kannalta Jumalan kolmiyhteyden esittäminen kaiken lähtökohtana toimii, koska tästä kaikki kristityt ovat yleensä (ainakin virallisesti) samaa mieltä. Cantalamessa sanoi, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan on ainut pätevä vastaus modernin ateismin hyökkäykselle. Miten voi olla näin? Hän perusteli, että jos 1800-luvulla kolminaisuusoppi olisi otettu tosissaan, niin filosofisen ateismin läpimurto ei olisi ollut niin voitokas. Ludwig Feuerbach esitti tuolloin, että Jumala on vain uskovaisen mielen heijastuma.

Feuerbachin väite on vakuuttava, jos jumalan ajatellaan olevan jokin epämääräinen suurin henkinen voima, deistinen jumaluus jossain taivaassa. Mutta on vaikea kuvitella, että kolmiyhteinen Jumala, jonka toinen persoona kuoli häpeällisen kuoleman ristillä, olisi ”mielen heijastuma”. Miksi ihmeessä ihmisen mieli halusi jakaantua juuri kolmeen ja silti olla yksi? Kristillinen usko, jos se otetaan tosissaan, on ihmismielen vastainen. Ajatus kolmesta persoonasta, jotka muodostavat Yhden ja ainoan Jumalan, ei ole ihan tavanomainen. Lisäksi, jos menemme kolminaisuudesta Golgatan ristille, niin käy vielä selvemmäksi, että kristinuskon ydinuskomukset eivät ole mitään yleisen mielen heijastumia.

”Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, mutta kutsutuille, niin juutalaisille kuin kreikkalaisillekin, ristiinnaulittu Kristus on Jumalan voima ja Jumalan viisaus”, 1. Kor. 1:23-24. Paavali jatkaa, että ”me julistamme…, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa”, 1. Kor. 2:9. Kristinuskon ydinsanoma on siis jotain ”mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa.” Pitää muistaa, että ristiinnaulittu oli juutalaisen lain mukaan Jumalan kiroama ihminen (5. Moos. 21:22-23). Ajatus ristiinnaulitusta Messiaasta oli todella ennen kuulematon. Kreikkalaisille risti edusti kaikkea pahaa ja hävettävää. Siihen ei osattu yhdistää mitään jumalallista.

Cantalamessa totesi, että nykyään on äärimmäisen tärkeää, että usko kolmiyhteiseen Jumalaan saadaan kristittyjen arkeen ja elämään. Tämä ei saa jäädä vain opilliseksi teoriaksi, vaan sen pitää toimia, sillä pitää olla merkitystä tavallisen kristityn elämässä. Hän antoi yhden hyvän käytännöllisen haasteen. Mitä tapahtuisi, jos perhe tai seurakunta ottaisi mallia kolmiyhteisestä Jumalasta?

Usein Jumalan kolmiyhteyttä on verrattu juuri perheeseen – mieheen, vaimoon ja lapseen. Evankeliumeissa kolminaisuuden persoonat eivät korosta tai tuo itseään esille vaan toisiaan. Isä sanoo Pojalleen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt” (Matt. 4). Poika tekee kaiken, mitä Isä käskee. Hän kirkastaa Isän: ”Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni”, Joh. 17:4. Poika ilmoittaa Isän kenelle tahtoo: ”Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa”, Matt. 11:27. Pyhän Hengen päätehtävä on taas kirkastaa Kristusta, Joh. 16:14. Henki ilmoittaa meille koko totuuden, mutta ”hän ei puhu omissa nimissään”, vaan kaiken, ”minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta”, Joh. 16:14. Näin ollen Isä, Poika ja Pyhä Henki kehuvat aina kilvan toisiaan, he ”rakastavat toisiaan niin kuin itseään”. Ajattele jos mies, vaimo ja lapsi käyttäytyisivät näin – kehuen ja korostaen toinen toisiaan. Miltä kristittyjen välinen ekumenia näyttäisi, jos toimisimme aina kolmiyhteisen Jumalan hengessä?

Seurakunnan tulisi toimia tällä tavalla. Mehän olemme yksi ruumis, jossa on monta jäsentä. Yhden jäsenen menestys on koko ruumiin etu. Kun yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii. Kun Poika kärsi ristillä, Isä kärsi hänen vierellään – menetyksen surua: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

Perikoreesi-oppi ja Paavin hovisaarnaaja. "Tervetuloa kylään!"

2011-10-14T17:53:00.003+03:00

Viikko sitten olin kuulemassa Hengen uudistuksen Kirkon rakentajat foorumilla isä Raniero Cantalamessaa. Hän on palavahenkinen italiaano, paavin hovisaarnaaja ja katolisen kirkon näkyviä karismaattisen suuntauksen edustajia. Roomalaiskatolilaisen Cantalamessan kutsuminen herätysmielisten luterilaisten seminaarin pääpuhujaksi oli mielenkiintoinen, rohkea ja viisas veto. Hän puhui kolmiyhteisestä Jumalasta. Katoliset, luterilaiset ja ortodoksit ovat aina olleet yhtä mieltä siitä, että Jumala on yksi ja kolmiyhteinen. Tällainen yksimielisyys on harvinaista ja hienoa. Joka tapauksessa Cantalamessa viittaili jonkin verran ns. perikoreesi-oppiin, jolla kuvataan kolminaisuuden eri persoonien yhteyttä. Tämä perikoreesi-oppi on perustettu eritoten seuraavien Jeesuksen sanojen varaan. ”Minä olen Isässä, ja että Isä on minussa”, Joh. 14:11. Poika jatkaa: ”Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä”, Joh. 14:20. Jeesus jatkaa tästä Isän ja Pojan yhteisestä toiminnasta: ”me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Joh. 14:23.

Näin ollen Jeesuksessa näkyi Isä Jumala, samoin Poika oli täynnä Pyhää Henkeä. ”Isä on minussa ja minun tekoni ovat hänen tekojaan”, Joh. 14:10. Tällaisia ajatuksia lukiessamme huomaamme, että evankeliumin sanoma on ihmeellinen. Emme vain usko pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan, niin kuin johonkin ulkopuoliseen jumaluuteen, vaan koko pyhyys tulee asumaan meidän sisälle! Tämä ajatus, että Jumala tulee uskovan sydämeen asumaan, näkyy laajasti UT:ssa. Meidän sydämessä asuva Pyhä Henki rukoilee meidän heikkojen puolesta: ”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba! Isä!”, Gal. 4:6, Room. 8:26. Sen lisäksi, että meidän sydämistä kaikuu Jeesuksen Abba-rukous Pyhässä Hengessä, niin meidät on kasteen ja uskon kautta liitetty ja yhteen kasvatettu Kristuksen kanssa – hänen kuolemaansa ja elämäänsä, Room. 6:5. Myös ehtoollisessa me otamme Jeesuksen hyvin konkreettisesti vastaan nimittäin leipä ja viini ovat hänen ruumiinsa ja verensä.

Paavali kirjoittaa, että ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen”, Room. 5:5. Varmasti tällaisen evankeliumin, tällaisen itsensä antavan ja meihin asumaan muuttavan Jumalan kanssa, kristinusko on täysin ainutlaatuinen uskonto. Näitä suuria uskon salaisuuksia sopii vähän miettiä ja ihmetellä hiljaa mielessään.

Merkillisiä paikkoja Turussa - Casagrandetalon Pyhän Hengen kappeli

2011-10-06T13:38:00.009+03:00

Tällä viikolla olen saarnannut merkillisissä paikoissa. Sarasmäen vankilassa ja keskiajan syntisten, kastamattomien ja äpärien hautuumaalla. Tuolle hautuumaalle, joka on löytynyt Turun keskustastan alta arkeologisissa kaivauksissa, on sittemmin rakennettu Pyhän Hengen kappeli. Kaivauksissa tältä nykyisen kappelin alueelta löytyi 1000:n keskiajalla eläneen ihmisen luut. Selkeästi suurin osa näistä luista on kuulunut lapsille ja nuorille naisille, joiden keski-ikä on ollut 27 vuotta. Luita on sittemmin tutkittu paljon. Nämä onnettomat olivat kuolleet vauvoina, synnytyksessä tai aivan lapsina. Suuri osa aikuisista vainaista oli kuollut puutostilojen ja nälän vaivaamina. Näiden luiden keskeltä löytyi yksi hauta-arkku keskiajalta, johon vainaja oli naulattu kiinni. Miksi? Oppaamme selitti, että hänen oli todennäköisesti ajateltu olevan niin syntinen, että naulaamalla hänen ruumiinsa kiinni arkkuun, haluttiin varmistua, ettei hänen levoton sielunsa jää kummittelemaan. Nämä ihmiset on haudattu juuri tällä paikalle siksi, että heitä ei saanut haudata kirkon siunatulle maalle. (Ks. asiaa havainnollistava selostus tästä.)

Myöhemmin, historiasta liikuttuneena turkulainen paikanomistaja rakensi tälle paikalle kappelin. Kappelin seinustalla on isoja laatikoilta, joihin näiden 1000:n ruumiin luut on kerätty. Nyt kaikki ovat siunatussa maassa. Alttarina kappelissa on iso keskiajalta peräisin oleva myllyn kivi. Ajatelkaa, en tiennyt tästä paikasta mitään, ennen kuin menin sinne pitämään ehtoollismessua! Kuinka sattuikaan, että viikon evankeliumitekstinä oli viellä Matt. 18:1-6, 10, jossa puhutaan siitä, että "lapsenkaltaisia", "näitä vähäisimpiä, jotka uskovat minuun" ei saa väheksyä. Ajatelkaa, että alttaripöytänä tässä karmivan kauniissa paikassa oli myllynkivi. Tuossa päivän evankeliumiteksissä Jeesus sanoo: "Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

Sarasmäen vankilassa edessä oli vankeja. Monet heistä ovat kyllä niin surkean näköisiä, toiset taas vähän iloisempia. Se on monelle toivottavasti kääntymyksen paikka tuo vankiselli.

Paavali ei kestä, jos sinä et kestä uskossa

2011-10-04T21:21:00.007+03:00

1. Tess. 3:1-13

”Uskon kyllä, mutta en niin kuin kirkko opettaa”, näin moni kertoo vakaumuksestaan. Apostoli Paavali ei olisi ikinään hyväksynyt tuollaista ”uskontunnustusta”. Paavali rukoili, että seurakuntalaisten usko ei sortuisi. Hän halusi vahvistaa ja rohkaista heidän uskoaan. Paavali ei ”enää kestänyt kauempaa” epätietoisuutta ”veljiensä” uskon kestävyydestä. Hän pelkäsi, että heidän uskonsa sortuu, 3:2-3, 5. Jakeessa 2. Kor. 11:28 hän kertoo, kuinka ”minua joka päivä painaa huoli kaikista seurakunnista.” Seurakuntalaisten usko oli Paavalille elämän ja kuoleman kysymys (3:8). Seurakuntien uskonkriisi oli Paavalin uskonkriisi.

Paavalilta opimme, että kristittyjä pitäisi yhdistää sama apostolinen usko. Kristuksen apostolit kuten Pietari, Paavali ja Johannes levittivät tämän apostolisen uskon koko maailmaan, ja sen ytimessä oli usko Kristukseen. Jeesus sanoi sairaalle ihmiselle: ”Tapahtukoon sinulle niin kuin uskot.” Se, miten ja mihin me uskomme, on tosi tärkeää. Seurakuntalaiset eivät kestä, jos heidän uskonsa sortuu, ja Paavali ei kestä, jos he eivät kestä.

Miksi jumalanpalveluksessa tunnustetaan aina apostolinen uskontunnustus?

Tätä liftari-kirjoitusta tehdessäni todella heräsin jälleen pohtimaan apostolista uskontunnustusta. Jo UT:sta löytyy uskontunnustuksia ja niiden kaavailuja. Jakeessa Room. 10:9 on yksi kaikkein varhaisimmisita uskontunnustuksista: "Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva." Uskontunnustuksissa painotetaan aina, että Jeesus on Herra. Vain ihminen, jossa asuu Herran Henki, voi tämän tunnustaa. Kristuksen Herruus on ehdotonta ja täydellistä. Tämän vuoksi kristitylle kukaan muu ei voi olla samassa täydessä mielessä Herra, kuin Kristus. Keisari ei ole Herra, ei raha, ei mikään muu "jumaluus", ei mikään poliittinen johtaja tai puolue. Herruus kuuluu vain Kristukselle.

Jakeessa 1. Kor. 8:6 mainitaan yhdenlainen uskontunnustuksen kaavio:

"Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät."

Yritän taas ymmärtää Paavalia - lyhyitä selityksiä hänen kirjeisiinsä

2011-09-30T10:30:00.003+03:00

1. Tess. 2:13-20

Paavalin aikana evankeliumi levisi koko maailmaan. Kaikki oli uutta, eikä seurakunnilla ollut tuttuja ja turvallisia rutiineja. Esikuvia tarvittiin. Paavali sanoo, että Tessalonikan seurakunta ”pitää esikuvanaan Juudassa” olevia seurakuntia. Molemmat joutuvat kokemaan vainoa, mutta molemmat luottavat Kristukseen. Apostolien tekojen luvussa 2 Jerusalemin seurakunta asetetaan kuin malliseurakunnaksi kaikille muille (Ap. t. 2:42-47). Paavali kirjoittaa, että myös Tessalonikan seurakunta toimii esikuvana. Heistä ”tuli esikuvia kaikille Makedonian ja Akhaian uskoville”, 1:7-8.

Tuollainen kansainvälinen esikuvallisuus on aikamoinen kunniatehtävä! Tämä seurakunta oli yhtä aikaa kodikkaan lämmin paikallisseurakunta ja kuitenkin se oli osa suurta Kristuksen maailmanlaajuista kirkkoa. Sillä oli kansainvälinen merkitys. Varsinkin nyt globaalissa maailmassa seurakunnilla on kansainvälinen merkitys. Yli kansallisten rajojen olemme veljiä.

Minkälaista mallia sinun kotiseurakuntasi näyttää muille seurakunnille?
Millaista esikuvaa Afrikan monet seurakunnat näyttävät meille Pohjolan seurakunnille?

Tästä löydät ajatuksia herättävän blogin nykyisestä paavista, Benedictus XVI:sta, joka ihailee Luttheria.

Yksinäisyys - inhimillinen tekijä kadoksissa

2011-09-29T07:54:00.004+03:00

Meidän kulttuurimme on sairas ja sairauden nimi on yksinäisyys. Äskettäin Suomessa vieraillut neurologi Leonardo Emberti Gialloreti, sanoo juuri näin. Länsimaissa onnellisuuden ajatellaan olevan yhtä kuin vapautta, riippumattomuutta ja itsenäisyyttä. Kuitenkin kristinusko, joka on koko Lännen kulttuurin pohjalla, opettaa, että asia on päinvastoin. Onnellinen on riippuvainen, välittävä ja sellainen, joka kuuluu yhteisöön: perheeseen, seurakuntaan, sukuun jne.

Tämän viikon evankeliumiteksti (Joh. 5:1-15) on yksinäisyyden kannalta tosi osuva. Betesdan rampa mies oli yksinäinen. Hän makasi sairaiden, kuurojen, mykkien ja rampojen kanssa Betesdan altaan pylväiden varjossa. Hän odotti ihmettä, mutta vaikka ihme tapahtui ja enkeli astui altaaseen, niin se ei miestä vielä täysin auttanut. Hänen pelastuskertomuksestaan puuttui se ”inhimillinen tekijä”, ja tämän vuoksi hän ei parantunut. Hän oli ollut 38 vuotta sairautensa ja heikkoutensa kanssa yksin. Jeesus näki hänet ja tiesi, että hän oli kauan ollut sairautensa kanssa. Jeesus kysyi, ”tahdotko tulla terveeksi?” Tarkka käännös miehen vastauksesta kuuluu näin: ”Herra, minä en omaa ihmistä, joka veden liikkuessa heittäisi minut altaaseen”. Miehellä ei ollut vaimoa, äitiä, isää, siskoa, veljeä, ystävää tai omaishoitajaa, joka olisi häntä auttanut. ”Minulla ei ole ihmistä.” Vanhainkodeissa ja sairaalassa tuo miehen vastaus on monien kohdalla täyttä totta. Ihminen vanhentuu sairauksiensa kanssa liian usein yksin. Silloin olennainen kysymys on, onko sinulla joku, joka auttaa ja käy katsomassa.

Jeesus sanoi Betesdan sairaalle miehelle: ”nouse, ota vuoteesi ja mene”. Myös muissa kohdissa, kun Jeesus paransi halvaantuneen, hän käytti vastaavanlaista käskyä. Jakeessa Matt. 9:6 Jeesus sanoi halvaantuneelle: ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Gerasean riivatulle Jeesus sanoi, että ”mene kotiisi omaistesi luo…” Mark 5. Betesdan miehelle Jeesus ei kuitenkaan kerro, minne hänen pitäisi mennä. Hän vain sanoo ”mene”. Miehellä ei ollut kotia, omaisia, ystäviä tai tuttuja, joiden luo hän olisi voinut mennä.

Parannettu Betesdan mies, koditon, meni Herran kotiin eli temppeliin. Siellä me hänet seuraavaksi kohtaamme. Jeesus oli hävinnyt temppelin ihmisvilinään ja mies on juutalaisten tentattavana siitä, miten ja kuka hänet on parantanut. Tässä tilanteessa Joh. 5:14 ”Jeesus löysi miehen temppelissä”. Alkukielessä käytetään verbiä löytää: euriskoo. Nykykäännöksessä Jeesuksen kerrotaan Tavanneen miehen temppelissä. Jeesus kuitenkin Löysi miehen ja se tarkoittaa, että Jeesus oli etsinyt temppelin ihmisvilinästä tätä Betesdan miestä, jota kukaan ei ollut auttanut tai ilmeisesti kaivannut tai etsinyt 38 vuoteen. Se, että Jeesus etsii ihmistä, on kova arvonosoitus. Hän on tullut etsimään kadonneita. Jumala etsii häntä, josta muut eivät välitä, joissa muut eivät edes näe ihmisarvoa.

Miehen ensimmäinen vastaus ”minulla ei ole ihmistä” voidaan ehkä myös vapaasti tulkittuna ymmärtää luovasti siten, että mies ajatteli, että ”minulla ei ole ihmisarvoa”.

Kuohuva Betesdan allas

2011-09-26T08:32:00.006+03:00

Tällä viikolla kirkoissa on evankeliumitekstinä Joh. 5:1-15 eli kertomus siitä, kuinka Jeesus paransi pitkäaikaissairaan ja yksinäisen miehen Betesdan altaalla. Jeesuksen ollessa Jerusalemissa ”oli eräs juutalaisten juhla”. Jeesus kulki temppelin pohjoispuolella Betesdan altaan lähellä, jossa oli viisi pylväshallia. Betesdan suuren altaan reunoilla, pylväshallien varjossa makasi ”suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita.” Yhden näistä, liikuntakyvyttömän miehen Jeesus paransi sanallaan. Kertomus on monella tavalla koskettava ja puhutteleva, mutta kerron tässä nyt vain lyhyesti tästä Betesdan altaasta arkeologian näkökulmasta.

Arkeologit väittävät, että tuo kyseinen allas on löytynyt, samoin kuin niiden viiden pylväshallin rauniot. Tämä Betesdan arkeologinen kohde sijaitsee muinaisen temppelin pohjoispuolella, niin että itse temppelialueelle on ollut Betesdasta vain 50-100 metrin matka. Israelissa vuoden asuessamme kävimme tätäkin kohdetta ihmettelemässä. Sen vieressä on vanha kirkko. Viimeisimmässä BAR-lehdessä (Biblical Archaeology Review; 2011, Vol. 37) oli iso artikkeli tästä Betesdan altaasta. Artikkelin kirjoittaja, Urban C. Von Walde, on vakuuttunut, että Betesda, samoin kuin muinaisen temppelin eteläpuolella ollut Siloan allas, olivat molemmat aikoinaan puhdistautumisaltaita. Tuon ajan juutalaisille rituaalinen puhtaus oli äärimmäisen tärkeä asia. Heillä oli lukuisia puhdistautumisaltaita, joita on löytynyt ympäri Israelia: Masadasta, Qumranista, Kaanaasta, Gamlasta, Seforiksesta, Tiberiuksesta, Korasinilta, Herodiumilta jne… Puhdistumisallas eli miqveh-allas oli tarkoitettu juutalaisten puhdistautumista varten. Muinaisen temppelialueen läheltä on löytynyt kolme isoa puhdistusallasta: Betesda, Siloam ja temppelin eteläpuolen portaiden vieressä oleva puhdistautumisallas, joka on ilmeisesti ollut vain papistoa varten.

Kuvissa yksi monista temppelialueen lähellä olevista pienistä puhdistautumisaltaista. Keskikaide erottaa altaaseen menevät niistä, jotka nousevat altaasta pois. Altaaseen upottautuvat saastaiset, mutta sieltä nousevat puhtaat - altaan kautta mennään kuin "kuolemasta elämään", kuin "orjuudesta vapauteen".

Ainoastaan Johanneksen evankeliumissa mainitaan nämä Jerusalemin temppelin lähistöllä olevat vesialtaat. Jeesus paransi pitkäaikaissairaan Betesdan altaalla (Joh. 5) ja myöhemmin hän sanoi syntymästään sokealle miehelle: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy”, Joh. 9. Vaikuttaa siltä, että tuolla altaalla myös lukemattomat muut juutalaiset ovat peseytyneet uskonnollisista syistä. Siloan allas on sijainnut muutaman sadan metrin päässä temppelialueelta – sen eteläpuolella. Evankelista Johannes on ainoana evankelistana kertonut näistä altaista ja Jeesuksen ihmeistä niiden yhteydessä. Johanneksen kerronta valaisee hyvin sitä, kuinka tärkeitä nämä puhdistusaltaat olivat juutalaisille. Johannes on myös ainut evankelista joka kertoo, että Kaanaan häissä ”oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia”, Joh. 2:6. Nykyään tutkijat usein sanovat, että Johannes tuntee todella hyvin Jeesuksen aikaisen Jerusalemin. Ilman Johanneksen evankeliumia emme tietäisi näitä asioita Betesdan ja Siloan altaista. Nämä Johanneksen kertomat yksityiskohdat, joissa korostuu juutalaisten pesut ja rituaaliset puhtaussäädökset, kuvaavat tarkkaan ensimmäisen vuosisadan todellisuutta.

Viime aikoina johtavat Jerusalemin arkeologit kuten Eli Shukron ja Shimon Gibson ovat väittäneet, että Siloan ja Betesdan altaat ovat olleet ensimmäisellä vuosisadalla, eli Jeesuksen aikana, rituaalisia puhdistusaltaita. Näissä on käyty upottautumassa, jotta oltaisiin puhtaita astumaan Herran huoneeseen, temppeliin. Mistä voidaan päätellä, että nämä altaat ovat olleet puhdistusaltaita? Ensinnäkin Betesdan ja Siloan altaat ovat samantyyppisiä ja molemmat ovat aivan lähellä temppeliä, suurten pyhiinvaellusjoukkojen temppeli-reitillä. Näiden altaiden reunoina ei ollut seiniä, vaan koko reunan leveydeltä tasaisesti laskeutuvat portaat. Tällaiset leveät ja loivat portaat viittaavat siihen, että niitä pitkin isot ihmisjoukot ovat voineet laskeutua ja upottautua altaaseen.

Betesdan altaan vieressä on ollut toinen iso allas, ja ilmeisesti tämä allas on ollut Betesdan altaan täyttöallas. Sieltä on laskettu tuoretta ja elävää vettä, jolloin Betesdan vesi on alkanut ”kuohumaan”, Joh. 5:4. Betesdan sairailla oli uskomus, että kun vesi kuohuu, enkeli laskeutuu siihen ja se puhdistaa mistä tahansa sairaudesta.

Nämä kaksi allasta, Betesda ja Siloa, ovat suurimmat miqveh-altaat, mitä on Jerusalemista löytynyt. Suurten juutalaisten juhlien, kuten pääsiäisen, lehtimajajuhlien ja helluntain aikoina, satojatuhansia juutalaisia saapui Jerusalemin temppeliin. Ennen kuin he astuivat sisään, heidän piti olla rituaalisesti puhtaita. Tämän vuoksi he astuivat temppeliin puhdistusaltaiden kautta. Jerusalemista on löytynyt tuolta ajalta kymmeniä miqveh-altaita. Suurin osa on pieniä. Rikkaiden pappien asuinalueelta (Palatia Manson, yläkaupunki) on löytynyt omakotitalojen sisältä ”yksityis-miqvoja”, joissa papit ja ylipapit ovat puhdistautuneet Herran palvelusta varten. Johanneksen mainitsemat vesialtaat ja kiviastiat pesuja varten saattavat kuulostaa turhilta nykykristityn mielestä, mutta Jeesuksen aikaisille juutalaisille, jotka olivat pyhiinvaelluksella Jerusalemissa, ne olivat tosi olennaisia asioita. Todennäköisesti kaikki Galileasta tulleet pyhiinvaeltajat kävivät miqvessa puhdistautumassa ennen kuin astuivat Jerusalemin temppeliin.

Jakeiden Joh. 5:1-15 valossa voimme kuvitella kuinka lukuisat juutalaiset upottautuivat Betesdan altaaseen. Tässä tilanteessa Jeesus näkee miehen, joka oli jo 38 vuotta loikoillut turhaan altaan reunalla. Kukaan ei auttanut häntä, kunnes itse Herra näki, tuli ja auttoi. Jeesus ei vienyt miestä kuohuvaan veteen, vaan hän ainoastaan sanoi parantavan sanan. Sairas sai avun. Hän oppi tuntemaan todellisen Elämän Veden, joka pesee pois synnin ja saastaisuuden.

Lopuksi:
Se, mikä oli näiden juutalaisten puhdistumisaltaiden suhde Johannes Kastajan kasteeseen ja alkuseurakunnan kasteeseen, on pitkä ja laaja aihe. Kristillinen kaste on ainutkertainen – sitä ei pidä eikä sitä saa toistaa – kun taas puhdistuskasteet miqvessa olivat joissain hurskaissa piireissä osa jokapäiväistä rutiinia ja rituaalia.

Juditin kirjan jakeet Judit. 12:7-9 kuvaavat hyvin Jeesuksen aikalaisten fariseusten hurskautta, jossa kastautuminen, puhdistautuminen ja rukous olivat tärkeitä: ”Judit viipyi leirissä kolme päivää, ja joka yö hän meni Bait-Ilajan laaksoon ja kastautui leirin alueella olevassa lähteessä. Vedestä noustuaan hän aina rukoili Herraa, Israelin Jumalaa, ohjaamaan kulkuaan ja johdattamaan Israelin kansan voittoon. Puhdistauduttuaan hän palasi telttaansa ja pysyi siellä, kunnes illan suussa nautti ateriansa.”

Ps. Miqveh-altaat ovat käytössä myös nykyjuutalaisuudessa, mutta eivät niin korostuneesti kuin Jeesuksen aikoina.

Oikeudenmukaisuus kunniaan

2011-09-24T10:26:00.007+03:00

Moni tuntee katolisten seitsemän kuolemansyntiä, näistä kun on tehty raaka leffa. Kuitenkin kristittyjen on tärkeämpää keskittyä muihin asioihin kuin synnin tekemiseen. Kirjoittaahan Paavalikin: ”Ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen”, Fil. 4:7. Jokaisella ihmisellä on perusoikeustaju. Varsinkin juutalaisiin on iskostunut tosi syvälle käsitys oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus on myös listattu yhdeksi neljästä päähyveestä katolisten katekismuksessa. Oikeudenmukaisuus yhdistää kaikkia maailman ihmisiä, jopa pikkulapsi, ilman mitään opetusta, tietää suunnilleen, mikä on oikein ja mikä ei. Jumalan laki on kirjoitettu jopa pakanoiden sydämiin.

Kuninkaiden luku 1 Kun. 21 on puhutteleva opetus oikeudenmukaisuudesta. Ahab oli rikas ja voimakas kuningas, jonka valtavat sotaratsujoukot on mainittu jopa Assyrian historian kirjoissa. Tämä kuningas rakensi Baalin temppelin Samariaan, Israelin pääkaupunkiin, kuninkaallisen palatsinsa viereen, 16:32; 21:1. Hän halusi köyhän Nabotin viinitarhan itselleen. Nabotilla oli tila Samariassa palatsin vieressä. Nabot sanoi kuninkaalle: ”Herra minua varjelkoon luovuttamasta sinulle isieni perintömaata.” Jo lähes kaiken omistava Ahab ei saanut tahtoaan läpi. Köyhä ei suostunut antamaan pientä maapalstaansa kuninkaalle, koska se oli Herran hänen suvulleen antama perintömaa luvatulla maalla. Tuon maan omistusoikeus kuului köyhälle Nabotille Jumalan lain mukaan. Edes kuningas, vaikka hän olisi kuinka rikas, ei voisi ostaa tai ottaa tuota maata Nabotin tai Herran kädestä. ”Ahab meni kotiinsa synkkänä ja raivoissaan” koska hän ei ollut saanut omaa tahtoaan läpi edes rahalla. Hän meni kotiinsa nukkumaan, ”kääntyi seinään päin eikä syönyt mitään.”

Kertomus jatkuu siten, että Ahabin sidonilainen vaimo, Baalia palvova Isebel haluaa saada miehensä paremmalle tuulelle. Israelin kuninkaana, niin Isebel inttää, sinulla on oikeus ottaa tuo puutarha. Niin Isebel sanoo järjestävänsä asian. Hän kirjoitti Ahabin nimissä kirjeen, jossa Nabottia syytettiin kuninkaan ja Jumalan pilkasta. Isebelin johdolla kaupungin vanhimmat, poliitikot ja hengenmiehet, aloittivat paaston ja hartaan rukouksen. Nämä kunnioitetut miehet, ”Nabotin kotikaupungin vanhimmat ja jalosukuiset tekivät Isebelin määräyksen mukaisesti.” Kaupunginportilla järjestettiin oikeusistunto, niin kuin tapana oli. ”Kaksi kunniatonta miestä” syytti Nabotia, ja niin hänet julistettiin syylliseksi koko kansan edessä. Hänet maineensa mustamaalattiin, hänet kivettiin kuoliaaksi.

Tämä oli oikeusmurha. Jumala suuttui. Ei auttanut rukous, ei ylistyslaulu, ei paasto. Köyhän ja mitättömän Nabotin murha, hänen perintömaansa varastaminen, koski suoraan Jumalaan. Jumalaa häväistään, kun hänen kuvaansa häväistään. Usein kärsivien itku hukkuu seurakunnan ylistyksen alle. Herra kuitenkin kuuli Nabotin itkun, vaikka Nabot ei tullut kuulluksi oikeuden edessä. Tässä kertomuksessa Ahabista ei tule ainoastaan köyhän Nabotin varas vaan myös murhaaja. Kaikki alkoi siitä, että kuningas halusi saada sen, mikä ei hänelle oikeuden mukaan kuuluisi.

Jatkan taas Paavalin kirjeen lyhyttä kommentointia

2011-09-19T08:44:00.003+03:00

1. Tess. 2:1-12
Näissä jakeissa Paavali moneen otteeseen viittaa omaan kristilliseen vaellukseensa ja sanoo yleisölleen: ”tiedättehän itsekin”, ”muistattehan”, ”te voitte todistaa” ja ”niin kuin tiedätte”. Paavali halusi, että ”veljet” eivät vain eläisi niin kuin hän opettaa, vaan myös niin kuin hän elää. Jumala ei puhu seurakunnalle vain sanansa vaan myös esikuvien kautta. Opettajat ovat aivan erityisesti esikuva-asemassa (1. Tess. 1:6; 1. Kor. 4:16-17). Tämän vuoksi ei ole todellakaan samantekevää, miten Sanan opettaja elää. Heprealaiskirjeessä meitä kehotetaan ”muistamaan johtajiamme, jotka julistivat meille Jumalan sanaa.” Meidän pitää ottaa oppia heidän elämäntavastaan ja asettaa heidän uskonsa esikuvaksemme. Hepr. 13:7.
Eräs sotiemme kenraali totesi, että ”suomalaisia pitää johtaa edestä” – omalla esimerkillä. Seurakunnan suhteen Paavali olisi sanonut tähän aamen.

Muistele Paavalin elämää ja mieti, millainen esikuva hän on meille.
Nykyään tällaista esikuvallisuutta ei oteta kovinkaan tosissaan ainakaan hengellisten opettajien piireissä, mutta silti tavalliset seurakuntalaiset usein tarkkailevat pappien ja opettajien elämää siinä missä kuuntelevat heidän opetuksiaan. Jos joku pappi törppäilee pahasti, niin hänen esikuva-asemansa tekee hölmöilystä tai ilkeilystä vielä pahempaa. Tarvitsemme tänään paljon hyviä esikuvia eikä vain hyviä puheita.

Lyhkäsiä selityksiä Paavalin kirjeeseen

2011-09-13T08:53:00.001+03:00

1. Tess. 1:1-10

Eräässä elokuvassa mafiapomo sanoo hyvälle agentilleen: ”olet mukava ja hieno mies, mutta et kuulu perheeseen.” Paavali oli juutalainen ja taustaltaan fariseus. Tessalonikan seurakuntalaiset olivat suurimmilta osin taustoiltaan aivan eri maata. He olivat entisiä pakanoita ja epäjumalien palvojia. Heillä ei ollut hienoa ja jaloa taustaa. He olivat ihmisiä, jotka juutalaisten silmissä olivat täysin ulkopuolisia (Ef. 2:12).

Nyt Paavali kuitenkin näyttää, että Kristukseen uskoen myös pakanat voivat kääntyä Jumalan puoleen ja hylätä epäjumalansa (1:9). Näin heistäkin tulee osa pyhää perhettä. Tässä kirjeessä Paavali silmiinpistävästi käyttää näistä pakanuudesta kääntyneistä kristityistä perheenomaisia kuvauksia. He ovat ”Jumalalle rakkaita veljiä”, jotka elävät ”Isän Jumalan” yhteydessä. He laittavat toivonsa Jumalan ”Poikaan”. Heidän luonaan Paavali on ollut ”kuin lapsiaan hoivaava äiti” (2:7). Näillä hellillä, perheenomaisilla sanoilla Paavali kertoo, että Kristuksen tähden nämä entiset ulkopuoliset ovat tulleet sisälle. He kuuluvat totisesti Jumalan omien joukkoon.

Tiesitkö, että se on aika huiman suuri juttu, että me saadaan rukoilla Isä meidän?

"Minä olen rukoillut puolestasi"

2011-08-22T10:10:00.004+03:00

Lukiessani Luukkaan evankeliumia opin jotain rukouksesta. Katsotaan lukua 22, ja eritoten sen kolmea ”kohtausta”, jotka ovat osa suurempaa kiirastorstain illan ja yön tapahtumasarjaa:

1) Jeesuksen ja Pietarin keskustelu aterian jälkeen, j. 31-34.
2) Rukoilua ja torkkumista Getsemanessa, j. 39-46.
3) Pietari kiusattuna ylipapin palatsin esipihalla nuotion ääressä, j. 54-62.

1) Pääsiäisaterian jälkeen, kun Jeesus oli asettanut ehtoollisen, hän vakavoitui selvästi ja sanoi Pietarille: ”Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa. Mutta minä olen rukoillut puolestasi ettei uskosi sammuisi”, 22:32. Vähän myöhemmin, samana iltana, opetuslapset ovat Jeesuksen kanssa Getsemanessa rukoilemassa (2). Jeesus rukoilee tuskissaan ja hän käskee myös Pietaria ja muita opetuslapsiaan rukoilemaan ”ettette joutuisi kiusaukseen”, 22:40. Tuo yö oli nimittäin kiusauksen yö. Se oli yö, jolloin paha sai vallan, yö, jolloin Jeesus kavallettiin. Tuona yönä Saatana oli liikkeellä, niin kuin Jeesus sanoi jo viimeisellä ateriallaan: ”Saatana on saanut luvan seuloa teitä niin kuin viljaa”, 22:31.

Tuona yönä, joka oli niin tärkeä koko maailman historiassa ja ihmiskunnan kohtalossa, Pietari nukkui. Pääsiäisyönä juutalaisten tuli valvoa koko yö. Jakeessa 2. Moos. 12:42 nimittäin sanotaan pääsiäisyöstä näin: ”Sinä yönä Herra valvoi viedäkseen heidät (israelilaiset) pois Egyptin maasta; se on Herralle pyhitetty yö, ja silloin kaikkien israelilaisten sukupolvesta toiseen tulee valvoa.” Tuona Herralle pyhitettynä yönä, tuona yönä, jolloin Herra Kristus yksin jaksoi valvoa vapauttaakseen kansansa, hänen läheisimmät miehensä nukkuivat. He eivät jaksaneet valvoa edes hetkeä sillä he olivat ”murheen uuvuttamia”, 22:45-46. Heidän olisi pitänyt valvoa ja rukoilla jotta he eivät ”joutuisi kiusaukseen.” Heti seuraavassa tilanteessa Jeesus vangitaan. Hänet viedään sidottuna kuulusteltavaksi ylipapin taloon, 22:54 (3). Pietari, joka oli nyt herännyt, meni salaa ylipapin talon esipihalle, jonne monia oli kokoontunut lämmittelemään hiilivalkean ääreen. Muistamme, että eräs palvelustyttö tivasi Pietaria: ”Tuokin oli sen miehen seurassa!” ”Sinäkin olet sitä joukkoa.” ”Kyllä tuokin varmasti oli sen miehen kanssa, onhan hän galilealainenkin.”

Näiden ”syytösten” edessä Pietari kielsi kaiken: ”Enhän edes tunne häntä.” Pietari oli kiusauksessa. Jeesuksen varoittavista sanoista oli tullut täyttä totta: Saatana oli seulomassa, kiusaus oli kavalaa ja Pietari oli heikompi kuin olisi ikinään osannut kuvitellakaan. Pietari ei kestänyt kiusauksia, koska hän oli nukkunut kun olisi pitänyt valvoa ja rukoilla. Tässä tilanteessa, kiusausten keskellä, ainut asia, joka kannatti Pietaria, oli Kristuksen rukous. Jeesus oli nimittäin sanonut hänelle: ”Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi”, 22:32.
Tuona yönä Herra rukoili ja valvoi, jotta Pietari ei täysin menettäisi uskoaan. Tästäkin ahdingosta Kristus nosti Pietarin. Myös itse olen laiska rukoilemaan, ja me kaikki olemme riippuvaisia Vapahtajan esirukouksesta. Näin voin vahvistaa veljiäni.

Katuevankelista

2011-08-19T10:59:00.004+03:00

Kun olin nuori, niin halusin, että minusta tulee isona katuevankelista. Onneksi tuo haave ei ihan suoraan toteutunut, vaikka olenkin tuossa hommassa tosi hyvä. Tapasin eilen Turun kadulla katuevankelistoja – tai feissareita – niin kuin heitä nykyään hämärästi kutsutaan. Itse olin eilen Turun messuilla Mikaelinseurakunnan kojussa kohtaamassa ihmisiä. Joka tapauksessa katuevankelistat eivät ole aina kovin suosittuja: moni vaihtaa kadun toiselle puolelle kun näkee banderollit ”Jeesus rakastaa sinua” ja ”Älä mene helvettiin”. Tämän vuoksi kirkon helmassa evankelistat ovatkin vaihtaneet lievempiin tyyleihin. Siellä tarjoillaan ilmaista soppaa, ilmaista kahvia ja pullaa. Näitä mutustellessa voi jututtaa seurakunnan edustajia ja tutustua erilaisiin tempauksiin.

Evankelista Matteusta lukiessa silmiini osui Jeesuksen antamat ohjeet aikansa katuevankelistoille eli omille opetuslapsilleen, Matt. 10:5-15. Jeesus sanoo, että evankelistat eivät tarvitse kultaa, hopeaa tai kuparia, eivät liikaa vaihtovaatteita, eivät edes laukkua tai sauvaa, kun he painavat kylästä kylään evankelioimassa. Näiden heikosti varustettujen lähettien ja heidän sanomansa arvo kuitenkin painaa aivan käsittämättömän paljon. Heidät lähetetään kyliin, ja kylissä heidän tulee majoittua yhteen taloon koko ”kylämissionsa” ajaksi. Jos heitä ei oteta ystävällisesti vastaan, niin piru paratkoon. Silloin heidän tulee pöllyttää tomukin jaloistaan ja poistua tuosta tuhoon tuomitusta synnin pesästä eli tuosta kylästä/kaupungista. ”Totisesti: Sodoma ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki.”

Raamatussa Sodoma ja Gomorra ovat aivan vertaansa vailla olevia synnin kaupunkeja, joiden tuho on varoitus myös meidän aikamme kylille ja kaupungeille. Kuinka meilläpäin suhtaudutaan evankeliumiin? Ohjeistuksessaan Jeesus antaa ymmärtää, että nuo köyhät evankelistat ovat kuin muinainen Aabraham, joka rukoili Herralta armoa Sodoman ja Gomorran kaupungeille, 1. Moos. 18. Samoin nuo Jeesuksen evankelistat ovat kuin ne kolme ”enkeliä”, jotka saapuivat itse Sodomaan ja vaativat, että Loot perheineen poistuu tuosta tuhoon tuomitusta kaupungista, 1. Moos. 19. Sodoman kaupungin miehet olivat härskejä ja raakoja. He eivät toivottaneet näille ”evankelistoille” rauhaa, vaan uhkasivat raiskata heidät: ”Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!” 1. Moos. 19:5. Tiedämme, että enkelievankelistat, jotka tässä kertomuksessa edustavat itse Herraa, joutuivat lopuksi melkein kantamaan Lootin Sodomasta. Tämän jälkeen Sodoma tuhottiin totaalisesti niin kuin muinainen Atlantis tai Pompey. Jäljelle jäi vain varoittava muisto ja tuhkaa.

Joka tapauksessa, kun Jeesus lähettää evankelistansa matkaan, hän antaa heille tällaisen esikuvan. Näillä evankelistoilla on suurempi sanoma ja tehtävä kuin itse Aabrahamilla ja niillä enkeleillä. Jos joku kylä erehtyy torjumaan näiden evankelistojen rauhan sanoman, niin sen kohtalo viimeisellä tuomiolla tulee olemaan pahempi kuin Sodoman ja Gommoran! Mitä tästä opimme? Jeesus oli oman sanomansa ja omien evankelistojensa suhteen tosissaan. Ehkä me modernit kristityt, jotka aina puhumme matalan kynnyksen puolesta, suhtaudumme evankeliumiin ja Kristuksen valtuutukseen ja hätään syntisten puolesta liian kevyesti.

Saako ilmiselviä Herran palvelijoita arvostella? Kuninkaat Vol. III

2011-08-17T22:14:00.005+03:00

Saako suuria hengellisiä pyhimyksiä kritisoida? On ihan selvää, että suuria Hengen sankareita on vaikea ja kiusallista mennä arvostelemaan. Menestyvien ja selvästi Herran siunaamien kavereiden voittokulkueessa on nimittäin mukava olla vain lojaali aamenen huutelija. Kuitenkin nuo lojaalit aamenen huutelijat ovat joskus tosi vaarallisia. Jumalan armoittamia miehiä ja naisia on kiusallista arvostella, koska silloin näyttää siltä, että "vastarannan kiiski" kääntyisi itse Herran palvelijaa ja näin myös itse Herraa vastaan. Kyse ei kuitenkaan pitäisi olla aina joko tai -asetelmasta. Kunnon kannattaja saattaa olla myös kovin kriitikko – tosin rakentava sellainen. Nimittäin ilmiselvät Herran sankaritkin tekevät joskus pahasti syntiä, ja silloin on kritiikki paikallaan, olipa kyseessä kuka tahansa.

Salomo oli kuningas, jonka kautta toteutuivat monet lupaukset, jotka Jumala oli antanut Aabrahamille, Moosekselle ja Daavidille. Salomo oli selvästi siunattu, armoitettu ja hurskas kuningas. Tämän jokainen varmasti ymmärsi. Raamatussa Salomoa ihaillaan, mutta myös arvostellaan. Hän oli rikas röystäilijä ja 1000 naisen mies, jonka kaikki astiatkin olivat kultaa. ”Kuningaslain” mukaan hän oli vähintään epäilyttävä kuningas: 5. Moos. 17:16-17. Lisäksi suuri osa kansasta koki, että Israelin kultakausi revittiin sen selkänahasta kovilla verotöillä, 1. Kun. 5:27-30; 12:4. Salomoa ei juuri arvosteltu hänen elinaikanaan, mutta heti kun hän kuoli, kova marina alkoi. Valtakunta hajosi. Todennäköisesti siunausten sokaisemalle Salomolle ja koko kansalle olisi tehnyt vain hyvää jos hyisen rehelliset kritiikin tuulet olisivat saaneet vapaasti puhaltaa.

Mitä me tästä opimme?

Suuria herätyssaarnaajia saa arvostella, poliitikkoja, piispoja ja mediaa saa arvostella. Myös minua vaivaista pappia kannattaa arvostella. Hyvä kritiikki palvelee sen kohdetta – se olisi myös tehnyt Salomolle ja hänen kuningaskunnalleen hyvää. Onneksi profeetat nousivat ja alkoivat valittaa!

Joskus on syntiä olla valittamatta: ”Tämän maan vartijat ovat sokeita kaikki, eivät he mitään näe. He ovat kaikki mykkiä koiria, eivät he osaa haukkua, makailevat vain, läähättävät ja viihtyvät torkuksissa. Mutta näillä korilla on ahnaat kurkut, kyltymättömät. Ja nämäkö ovat paimenia? Mitään he eivät ole oppineet, mitään eivät ymmärrä. Jokainen heistä on kääntynyt omalle tielleen, jokainen ajaa omaa etuaan.” Jes. 56:10-11.

Torstaina 18.8 klo 18 on taas Mikaelinseurakunnan Mikonmökissä raamattuluentoni Kuninkaiden kirjoista (Ks. tästä). Tässä oli vähän alkupaloja siitä, mitä tuleman pitää.

Kuninkaat II , seuraava sukupolvi ja rikkinäinen puhelin

2011-08-11T14:34:00.005+03:00

Pidän nyt loppukesällä ja alkusyksyllä raamattuiltoja Kuninkaiden kirjojen pohjalta Mikaelin seurakunnassa Mikonmökissä torstaisin klo 18. Ks. myös tästä. Ensi kerralla tapaamme 18.8. Postaan tähän Kuninkaiden herättämiä ajatuksia.

Nuoret kehiin
Mooses ja Daavid olivat Raamatun suuria johtajia. Heillä molemmilla oli unelma. Mooses halusi johtaa kansan luvattuun maahan. Daavid halusi rakentaa Herralle temppelin. Kumpikaan näistä johtajista ei saavuttanut päämääräänsä. Daavid jäi puolitiehen siksi, että hänellä oli ”veriset kädet”. Mooses ei saanut johdattaa kansaa luvattuun maahan, koska myös hän oli tehnyt syntiä. Näiden miesten unelmien toteutuminen jäi seuraavan sukupolven varaan. Niinpä kansan uusi sukupolvi kulki Joosuan johdolla luvattuun maahan, ja Daavidin poika, Salomo, täytti isänsä unelman. Riparilla lauletaan usein Martin Luther Kingin laulua. Sen sanat menevät näin:

Korkean vuoren rinteille johti
Herra mut laupeudessaan.
Matkani kulki huippua kohti,
sieltä mä näin uuden maan.

Uuden maan minä näin,
eessäpäin Kultakaupunki hohtaa.
uuden maan minä näin, ystäväin,
meidät sinne hän johtaa.

En ehkä itse pääse mä sinne,
silti en oo levoton.
Sainhan mä nähdä viimeinkin, minne
kansani kulkeva on.

Niin kuin ei Mooses tai Daavid, niin ei myöskään Martin Luther King saanut nähdä unelmansa toteutuvan. Nämä johtajat kuitenkin onnistuivat tartuttamaan unelmansa seuraavaan sukupolveen, niin että he näkivät, että kansa oli kulkemassa huippua kohti, kohti unelman täyttymistä ja kohti uutta maata. Kuninkaiden kirjoissa Daavid antaa Salomolle viestikapulan, joka toteuttaa kaikki lupaukset ja unelmat, joita Daavid oli sydämessään kantanut. Täyttymyksen huipulla Salomo kiittää: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Hän on kädellään pannut täytäntöön lupauksen, jonka hän antoi isälleni Daavidille...” 1. Kun. 8:15.

Miten tämän päivän kristikunnassa kulkee isien ja äitien unelmat seuraavalle sukupolvelle? Kiittävätkö nuoret täyttyneistä unelmista? Todistetaanko me suurta sukupolvien yhteistyötä ja yhteistä toivoa? Luvut 1. Kun. 1-2 ovat juuri näiden kysymysten vuoksi meille tämän päivän ihmisille aika ajankohtaisia. Monia kristillisiä seurakuntia ja yhteisöjä uhkaa tänään se, että eilisen kuninkaat ”menevät lepoon isiensä luo” ennen kuin he asettavat uuden sukupolven johtajat heidän ”lastensa luo”. Luvuissa 1. Kun. 1-2 oli kyse muinaisen Israelin tulevaisuudesta ja Daavidin perinnöstä, mutta nyt on kyseessä 2000-luvun kristittyjen tulevaisuus. Tämä tulevaisuus on uhattuna, jos viestikapula ei siirry.

Riparin iltasketseitä tuttu leikki "rikkinäisestä puhelimesta" kuvaa nykytilannetta: ei meinaa viesti mennä perille, ja matkan varella se vielä muuttuu moneen otteeseen.

Raamattuluennot Kuninkaista alkoivat!

2011-07-30T10:11:00.001+03:00

Viime torstaina 28.7 klo 18 aloitimme raamattuluentosarjan Mikaelin seurakunnassa, Mikonmökissä. Tarkoituksenani on käydä kahdeksan kerran kautta Kuninkaiden kirjat läpi. Viime torstaina opetin Salomon kaudesta, samoin pidin pitkähkön johdannon itse Kuninkaiden kirjoihin. Iltoja on syyskuuun 22. päivään asti aina torstaisin klo 18. Poikkeuksellisesti 11.8 ei ole iltaa.

Julkaisen tässä lyhyesti joitain keskeisiä asioita, joita kävimme viime torstaina läpi:
Johdanto: kuka kirjoitti Kuninkaat, milloin ja miksi?

Tutkijat ovat aika yksimielisiä siitä, että Kuninkaat on kirjoitettu n. 550-luvulla eKr. Kirjan viimeiset tapahtumat käsittelevät 580-l eKr. Näin siis kirja olisi koottu aika nopeasti sen jälkeen kun Jerusalem ja Juudea olivat tuhoutuneet Babylonian sotamahdin hyökätessä maahan ja ajaessaan heprealaiset pakkosiirtolaisuuteen vuonna 586 eKr. Oletettavasti kirjoittajana/kirjoittajina on ollut joku Jerusalemin kirjuri-pappi tai profeetta. On nimittäin aivan vesiselvää, että kirjoittaja on syvästi tuntenut ja sisäistänyt Mooseksen lain. Kuninkaat on kirjoitettu Mooseksen lain näkökulmasta: kansan menneisyyttä, kaikkia kuninkaita ja kulttuureita on arvioitu Mooseksen lain valossa. Samoin kirjan käännekohdissa vilahtaa aina Mooseksen laki. Mooseksen kirjat olivat tavallaan valo, jolla kirjoittaja ymmärsi ja tulkitsi Kuninkaiden historiaa, jota oli yhteensä n. 400vuotta: 960-580 eKr.

Lyhyesti sanottuna Kuninkaat voidaan jakaa kolmeen osaan: 1) Salomon kultakausi 1. Kun. 1-11. 2) Israelin ja Juudean historia 1. Kun. 12-2. Kun. 16. 3) Juudean historia sen tuhoon asti, 2. Kun. 17-25.

Kirjoittaja oli Mooseksen lain sisäistänyt ja nielaissut kirjuri-pappi/profeetta, joka näki Jumalan kansan historian Jumalan suunnitelmien valossa. Kirjoittaja halusi näyttää Herran kansalle, miten Jumalan suunnitelmat ovat toteutuneet, miten Israel ja Juudea ovat onnessaan ja epäonnessaan aina kulkeneet ”niin kuin on kirjoitettu” – ”by the book”. Ymmärtäessään menneisyyden loiston ja tuhon, kirouksen yön, Kuninkaiden kirjoittaja myös näyttää, että niin kuin menneisyydessä kaikki on tapahtunut ”niin kuin on kirjoitettu”, niin myös kansaa odottaa tulevaisuus ”niin kuin on kirjoitettu”.

Mooseksen tärkeä koko kansan tulevaisuutta linjaava profetia löytyy jakeista 5. Moos. 30:1-4. ”Kun olette KOKENEET SIUNAUKSEN JA KIROUKSEN… Silloin te ja teidän lapsenne palaatte Herran, Jumalanne, luo ja tottelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne sekä noudatatte kaikkia hänen käskyjään… ja Herra on teille armollinen ja kääntää teidän kohtalonne. Hän kokoaa teidät jälleen yhteen niiden kansojen joukosta, joiden sekaan hän on teidät hajottanut.”

Tässä linjakkaassa profetiassa Israelin tulevaisuus jaetaan kolmeen kokemukseen: kun olette kokeneet ”siunauksen ja kirouksen”, sen jälkeen te, jotka kärventelette kirouksen ja maanpakolaisuuden yössä, käännytte ja silloin Herra kääntää teidän surkean kohtalonne, ja te saatte lopullisen ja täydellisen siunauksen! Tämä kaava on keskeinen: Siunaus – kirous – Siunaus.

Kuninkaissa painotetaan, että Salomon kaudella (960-920) Israel sai kokea Mooseksen profetoiman siunauksen ajan. Kun Salomo on kultakautensa huipulla, kun hän rakentanut Herran huoneen, kuninkaan temppelin ja kun hän Daavidin poika istuu lujasti Israelin kuninkaana valtaistuimellaan, niin hän julistaa näin: ”Kiitetty olkoon Herra, joka lupauksensa mukaisesti on antanut kansalleen Israelille turvallisen asuinsijan. Yksikään hänen (HYVISTÄ) lupauksistaan, jotka hänen palvelijansa Mooses välitti kansalle, ei ole jäänyt täyttämättä”, 1. Kun. 8:56.

Myöhempi historia toteuttaa Mooseksen uhkaukset kirouksen ajasta. 2. Kun. 22:8, 10-11, 13, 15. ”Lain kirjasta” nähtiin aina, mitä ”siihen on meitä varten kirjoitettu”, 2. Kun. 22:13. Kuninkaiden kirjat alkavat loistolla ja siunauksella, mutta ne päättyvät tuhoon ja kirouksen yöhön. Mooseksen profetian valossa kuitenkin pelastuksen aurinko tulisi nousemaan ennen pitkää, ja näin kirouksen yössäkin oli toivo täydellisestä siunauksesta. Me kristityt voimme ajatella, että Kristus astui tuon kirouksen ajan kliimaksiin: kansan kuninkaana hänet kansansa edustajana ristiinnaulittiin ja kirottiin, mutta hänen sovituskuolemansa, kärsimyksensä ja ihanan ylösnousemuksen kautta ”Herra käänsi kansansa kohtalon”. Kristuksen kautta, niin kuin on kirjoitettu, kansalle tarjotaan pelastusta ja ikuista siunauksen aikaa! Tällä tavalla, Mooseksen profetian valossa, Kuninkaiden kirjoittaja olisi toiveikkaana odottanut Kristusta. Ja näin, Mooseksen lain valossa ja Kuninkaiden kirjan taustaa vasten ymmärrämme Kristuksen keskeisen paikan koko Raamatun pelastushistoriassa ja Jumalan suunnitelmassa.

Opeuts: Kuninkaiden kirjoittaja ei siis ollut mikään postmoderni humanisti, jolle historia ja tulevaisuus ovat vain sattuman kauppaa ja jossa pikkuvaltiot ovat suurten valtojen ja voimien pelinappuloita. Ei, vaan Kuninkaiden kirjoittaja julistaa historian kautta, että Jumala johtaa kaikesta huolimatta "niin kuin on kirjoitettu" - Israelin historiaa johtaa lopulta Herran sallimus, eikä huono tai hyvä tuuri, saatikka naapurivaltioiden johtajien päähänpistot.

Tässä oli vain yksi ”johdantotyyppinen ajatus”, mutta viime torstain illassa kävimme läpi myös arkeologian löytöjä Salomoon liittyen. On selvää, että kuninkaat Daavid ja Salomo olivat Israelin ”ihmekuninkaita”, jotka muuttivat Israelin kahdentoista heimon yhteisön voimakkaaksi ja rikkaaksi kuningaskunnaksi, joka hetkellisesti nousi jopa koko Lähi-idän johtoon. Daavidin ja Salomon kautta Israel astui Tuomarien ajoista Kuninkaiden aikaan. Näiden ”muutosagenttien” myötä Israelille tuli yksi kuningas, yksi kansa ja yksi pääkaupunki. Tämä todistus vahvasta muutoksesta ja kehityksestä Daavidin ja Salomon aikana ei perustu ainoastaan Kuninkaiden kirjojen todistukseen, vaan myös arkeologien löytöihin: yleensä Israelin Rautakausi kakkosen (RA2) aloitus isketään 1000/950-luvuille eKr. Juuri tuolloin Israelin maata muokkasivat Daavid ja Salomo kovilla reformeillaan – näin Raamattu kertoo. Kaikki arkeologit tietävät, mikä erottaa Israelissa Rautakausi ykkösen ja kakkosen toisistaan. RA1:n Israel on takapajuinen, pienistä kyläpahasista koostuva heimokansa, joka ei rakentanut mitään suurta ja hienoa – ei temppeleitä, ei palatseja, ei muurilla varustettuja kaupunkeja. Kuitenkin, kun astumme RA2:n Israeliin, kaikki muuttuu: yhtäkkiä muureilla varustettuja kaupunkeja ilmaantuu (Hazor, Gezer, Megiddo), samoin Jerusalemista tehdään merkittävä pääkaupunki, jonne rakennetaan palatsi ja temppeli.

Tutkimuksessa väitellään tällä hetkellä kuumeisesti siitä, ovatko Daavidin palatsin perustukset löytyneet ”Daavidin kaupungista” Jerusalemista? Jo noin 100 vuotta sitten ”Daavidin kaupungista” löydettiin massiivinen 18 metriä korkea porrastukirakennelma, mutta 2000-luvun alussa Eilat Mazar kaivoi esiin tämän porrastukirakennelman yllä olevan maa-alueen. Sieltä löytyi tosi ison rakennuksen pohja, jolla oli 30metriä pitkä seinä! Koko komeuden rakennus voidaan turvallisen varmasti ajoittaa 1100-850-luvulle eKr. Tutkijat tietävät, että tämä ei ole mikään pikkulöytö, vaan kyseessä on koko RAI:n ja RA2:n suurin yksittäinen rakennuskompleksi, joka on kaivettu esiin muinaisesta Israelista! Se olisi, niin kuin Mazar toteaa, ”sopiva kuninkaalle”. Tästä linkistä löydät Daavidin kaupungin omat nettisivut. Juuri Daavidin kaupungista, sen korkeimmalta kohdalta, löytyi kyseisen ison rakennuksen perusteet, jota tuki suuri porrastukirakennelma. Jos tuo tukirakennelma osaisi puhua, niin se sanoisi, että minä tuen suurta palatsia, jos tuo palatsi osaisi puhua, niin se sanoisi, että minä olen suuren kuninkaan koti – jotenkin näin meille luennoi asiasta opettajamme Doron Ben-Ami.

Joka tapauksessa, sekä Raamattu että arkeologia näyttää, että 1000/900-luvuilla Israel muuttui poliittisesti, yhteiskunnallisesti, uskonnollisesti ja monella muullakin tavalla. Tuon muutoksen ykkösagentteina olivat kuninkaat Daavid ja Salomo, ja tämän kehityksen takana oli Jumalan sallimus, niin kuin Raamattu kertoo.

Viime torstaina käsittelimme näitä asioita, mutta alkavan viikon torstaina klo 18 paneudumme Salomon kuuluisimpaan saavutukseen eli temppeliin. Hän rakensi ”Herran huoneen”. Herran huone eli temppeli on VT:ssa äärimmäisen keskeinen, samoin Herran huone säilytti asemansa juutalaisuuden sydämessä myös Jeesuksen aikana. Jerusalemin temppeli oli syntien sovituspaikka, Herran huone maan päällä, ihmisen ja Jumalan kohtaamispaikka, aarrekammio ja pohjattoman luottamuksen kohde.

Saarna tuhlaajapoikavertauksesta: Molempia poikia kutsutaan Isän katon alle

2011-07-15T13:03:00.004+03:00

Jeesuksen tuhlaajapoika-vertaus on todella nerokas. Se puhuttelee niin voimakkaasti ja sen sanoma ei vanhene. Tuhlaajapoikavertaus ei kerro vain isästä ja kahdesta pojasta, vaan se liittyy koko Raamatun halki kulkevaan kertomukseen synnistä ja sovinnosta veljien kesken ja isän kanssa. Raamattu puhuu paljon veljistä. Muistamme maailman ensimmäiset veljekset Kainin ja Aabelin. Kain suuttui kun Jumala katsoi hänen veljensä uhria suopeammin. Tämän vuoksi kateuden, kaunan ja katkeruuden voimassa Kain tappoi veljensä. Jumala kysyi häneltä, ”missä on veljesi?”, jolloin Kain vain totesi: ”Olenko minä muka veljeni vartija?”, 1. Moos. 4. Muistamme kuinka Eesau suuttui veljelleen Jaakobille, joka sai Herran siunauksen. Muistamme kuinka juuri Joosefin omat kateelliset veljet halusivat tappaa hänet. Näissä kuuluisissa veljesriidoissa on kaikissa kyse veljeksien suhteesta isään. Nämä Raamatun veli-kertomukset porautuvat ihmismielen perusteisiin ja ongelmiin: kateuteen, iloon, hylätyksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksiin. Jeesuksen vertauksessa isoveli ei ollut ”veljensä vartija” - vaikka hänen olisi pitänyt. Hänestä olisi ollut parempi, että hänen veljensä olisi pysynyt kuolleena.

Israelissa asuessani muutuin ihmisenä siinä mielessä, että nyt huomaan entistä paremmin, minkä vuoksi meidän kristittyjen veljeys, minkä vuoksi elävä kristillinen seurakunta, on niin elintärkeä asia. Ulkomaalaiset kokevat aina vähän yksinäisyyttä vieraassa maassa – niin mekin ajoittain. Tämän vuoksi juuri muiden seurakunta, muut kristityt veljet ja siskot tulevat tärkeiksi. Me emme juurettomia, me emme ole orpoja, vaan me ollaan taivaan Isän lapsia. Meidän kristittyjen itseymmärryksen perustukset palaavat siihen kasteessa saatuun tosiasiaan, että meidät on otettu ja tehty taivaan Isän lapsiksi. Tämän vuoksi me kaikki taivaan Isän lapset rukoilemme yhdessä vanhimman veljemme Jeesuksen kanssa ”Isä meidän, joka olet taivaissa...” Tuossa kristittyjen kuuluisimmassa ja kauneimmassa rukouksessa rukoillaan me-muodossa. Isä on meidän, eikä vain sinun tai minun. Me rukoilemme meidän jokapäiväistä leipää, me rukoilemme, että meidät päästettäisiin pahasta ja että meidän synnit annettaisiin anteeksi.

Israelissa juutalaisilla on tosi kaunis ja vahva yhteenkuulumisen henki. On surullista, että taivaan Isän lapset usein riitelevät toistensa kanssa samaan tapaan kuin Jeesuksen tuhlaajapoika-vertauksessa. Kuitenkin, rakkaat siskot ja veljet meidän taivaallinen Isämme kutsuu molempia poikiaan saman katon alle. Rakkaat kristityt, ei ole olemassa nuorempien veljien seurakuntaa ja vanhemmisto-seurakuntaa. On olemassa vain taivaan Isän lapsia, ja taivaan Isällä on koti, yksi koti, jonne molempia kutsutaan. On vain yksi koti, on yksi seurakunta, on yksi Jumala, yksi Henki, yksi on Kristus. Jumalanpalveluksia voi olla useita ja monen tyyppisiä, meillä on monenlaisia kristittyjä, mutta kuitenkin meidän pitäisi olla toistemme kanssa yhtä.

Nykyään ihmiset keskittyvät paljon tunteisiinsa. Monenlaisessa tosi-tv-sarjassa käydään läpi osallistujien tunteita ja tuntemuksia. Omia tunteita on ihan hyvä kuunnella, mutta mitä tiedämme Jumalan tunteista. Tiedämmekö niistä mitään? Todelliset profeetat eivät ole ennustajia, vaan he puhuvat ennen kaikkea Jumalan sydämeltä. Heissä palaa Jumalan rakkaus ja sääli, viha ja kiivaus. Tuhlaajapojan syntiset elämän ratkaisut eivät koskeneet vain häntä itseään. Kun hän tuhlasi isänsä perinnön, isänsä elämän, tuhlaillen kaiken porttojen parissa, hän ei vain johtanut itseään perikatoon, vaan hän veti isänsä ylle surun. Jumalan lasten synti ei ole vain inhimillinen onnettomuus, vaan sillä on taivaalliset mittasuhteet. Meidän synnit sattuvat taivaan Isään. Heti Raamatun ensilehdillä, ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 6, kerrotaan, kuinka ”Herra näki, että ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja että heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan pahat, hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään.” ”Murehti sitä sydämessään.” Ihmisten synti ei koskenut vain ihmisiä, vaan se sai Jumalan sydämen surulliseksi. Samoin kun syntinen kääntyy pahoilta teiltään Herran puoleen, niin se ei ole vain inhimillinen asia, vaan se saa koko taivaan juhlimaan. Todellinen profeetta on hän, joka jollain tavalla pääsee tuonne Jumalan, taivaan Isän sydämeen, joka tuntee ja tietää, mitä on Jumalan sydämellä: sen ilon ja surun, sen säälin ja rakkauden, sen vihan ja kaipuun. Tuhlaajapojan isän sydäntä särkee, Kristusta sattuu, jos hänen omansa hylkäävät hänet.

Evankeliumi kertoo, että Jeesuksessa, Jumalan Pojassa, on taivaan Isä täydellisesti näyttäytynyt. Hänet nähdessään näemme, millainen on Isä Jumala. Tämän vuoksi Jeesus sanoo, ”joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”, Joh. 14:9. Jeesuksen sydämessä oli Isän palava rakkaus ja sääli lapsiaan kohtaan. Eräät filosofit yrittivät aikoinaan todistaa, että Jumala on olemassa. He esittivät, että Jumala on ensimmäinen ”liikkumaton liikuttaja”. Tuollainen ulkopuolinen jumala, Das Ting an Sich, ”liikkumaton liikuttaja”, ei kuitenkaan ole Israelin Pyhä, Herra Sebaot. Jumala nimittäin liikkuu ja liikuttuu. Jo tämän vertauksen sanat Isästä kertovat totuuden: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.” Hän ”heltyi ja juoksi”. Tämä lienee ainut kohta koko Raamatussa, missä Jumalan kerrotaan juosseen. Hän siis liikkui, juoksi, sen vuoksi, että hän liikuttui eli hänen kävi katuvaa syntistä sääli.

Jeesuksella oli sydämessään tuo taivaan Isän palava sääli ja rakkaus. Kun tässä Jeesuksen vertauksessa puhutaan isän heltymisestä, niin siinä käytetään alkukielessä verbiä splagnizomai, joka tarkoittaa, että joku joutuu säälin valtaan. Isä joutui säälin valtaan nähdessään kotiin palaavan poikansa. Jeesus paransi sairaita, hän aterioi syntisten kanssa ja antoi anteeksi sen vuoksi, että hänen sydämessään paloi Isän rakkaus ja sääli. Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus näki leskinaisen, jonka ainutta poikaa kannettiin arkussa hautaan. Evankeliumi kertoo Jeesuksen reaktiosta: ”Herran kävi häntä sääliksi”, Luuk. 7:13, ja niin hän herätti pojan kuolleista. Laupias samarialainen auttoi ryövättyä ja henkihieveriin hakattua miestä koska ”hänen tuli tätä sääli”, Luuk. 10:33. Tämä Herran sääli sai Jeesuksen jakamaan valtaansa ja valtuutustaan opetuslapsilleen. Kun Jeesus ”näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä... Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän.” Tämän jälkeen Jeesus teki seuraajistaan elonkorjaajia. Jumala haluaa, että meillä hänen lapsillaan olisi tuota hänen rakkauttaan ja sääliään sydämessämme. Tuota samaa sääliä oli laupiaalla samarialaisella, tuhlaajapojan isällä ja Jeesuksella. Sillä tuhlaajapojan vanhemmalla veljellä ei ollut tuota sääliä veljeään kohtaan. Miten on meidän laitamme?

Viimeiseksi haluan sanoa tuosta isosta veljestä pari sanaa. Hän suuttui kun kuuli, että isä oli ottanut avosylin hänen pikkuveljensä kotiin, järjestänyt hänelle juhlat ja teurastanut syöttövasikan. Vihaisena ja katkerana isoveli jäi juhlien ja isän kodin ulkopuolelle – omasta tahdostaan. Isä tuli kuitenkin taivuttelemaan häntä, koska Isä halusi hänetkin kotiinsa ja juhliinsa. Poika valitti, että vaikka hän oli aina palvellut isää, hän ei ollut milloinkaan saanut edes vuohipahasta juhliakseen ystäviensä kanssa. Tähän isä vastaa: ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.” Tässä pitää huomata, että isä ei syytä vanhinta poikaansa. Isä ei suutu hänelle. Isä ei tuomitse poikaansa. Jos tuo isoveli jää juhlien, taivaan Isän kodin ulkopuolelle, se EI johdu Isän tahdosta, vaan pojan OMASTA VALINNASTA. Jos joku, niin ainoastaan tuo poika itse voi tuomita itsensä Isästä eroon.

Tämä vertaus opettaa niin nuoremman kuin vanhemman veljen kohdalla, että Isä ei heitä hylännyt, vaan ainoastaan he saattavat hylätä Isän. Tämä koskee myös meitä: ei Kristus, ei taivaan Isä halua meitä hylätä minkään synnin tähden, mutta usein ihmiset haluavat hylätä hänet. Kuunnellessani Isän lohdullisia sanoja esikoiselleen, ”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun”, niin mieleeni nousevat Jeesuksen sanat meille, Joh. 16:23-24: ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.”

Isän nuorempi poika pyysi isältään perintönsä röyhkeän häpeilemättä ja hän sai, mitä pyysi. Hän vain käytti kaiken tuon saamansa väärin. Nuorempi veli voisi kuitenkin opettaa isoveljelleen, että taivaan Isältä kannattaa pyytää paljon kaikkea hyvää. Tätä Jeesuskin sanoo: etsikää niin te löydätte, pyytäkää niin teille annetaan ja kolkuttakaa niin teille avataan. Pyydetään vuohipahasia, syöttövasikoita ja kaikenlaista. Taivaan Isä haluaa, että meidän ilomme tulisi täydelliseksi. Pyydetään myös sitä Kristuksen sääliä ja rakkautta, niin että tulemme toistemme kanssa toimeen, voisimme aina tehdä veljiemme kanssa sovinnon, ja jotta voimme osallistua taivaan Isän juhliin. Rakas siskoni ja veljeni, Taivaan Isän syli on sinulle avoinna.

Just do it.

2011-06-11T23:25:00.000+03:00

Vuosi lähestyy loppuaan meidän perheen Israel-reissun suhteen. Reilun viikon päästä lennämme Suomeen ja 1.7. aloitan taas papin työt Mikaelin seurakunnassa. Israelista yksi asia hyppää silmille ja se on positiivinen asenne ja yrittäjähenkisyys. Tämän vuoden aikana olen nähnyt, kuullut ja kokenut niin paljon tässä maassa, etten osaa oikein kirjoittaa mitään kaikenkattavaa näkemystä. Voin vain koota hajanaisia havaintoja.

Kuten olen aiemmin todennut, Israelissa on väkilukuun suhteutettuna aivan poskettoman paljon start-up-yrityksiä. Ihmiset täällä ovat kekseliäitä ja keksinnöistä tehdään yrityksiä. Meidän kämppää kävi juuri katsomassa eräs nuori mies, joka vuokraisi tämän kolmion koulutuskeskuksensa toimistoksi. Kaverin “koulu” antaa lapsille (8-12 v.) matematiikan ja fysiikan erityisopetusta, joka on peruskoulun tason yläpuolella. Mies aloitti yrityksensä 8 vuotta sitten. Silloin hänellä oli 18 oppilasta, mutta nyt vuodessa oppilaita on 1500. Meidän pitäisi ajatella “boksin ulkopuolella” ja “lasikattoja” pitäisi rikkoa. Kuuluisassa kirjassa, jonka nimi on Israel, Start-up-nation: Israel's economic miracle, todetaan, että tässä maassa liikeideat toteutetaan tosi nopeasti. Siinä vaiheessa kun moni muu miettii, pohtii ja kokoustaa, niin israelilainen on jo pyörittämässä putiikkiaan: Jos hän saa idean, se toteutetaan viimeistään ensi viikolla. Viivyttely vain tuo ongelmia, koska ajan kanssa ihminen alkaa miettiä uhkakuvia.

Sananlaskut osuvat naulankantaan: “laiska sanoo – 'Tiellä on leijona, keskellä katua kulkee peto', Snl. 26:13. Laiskimus näkee uhkakuvia eikä uskalla edes astua talostaan ulos: “Saranoillaan ovi kääntyy, vuoteellaan laiska”... “Laiska on mielestään viisaampi kuin seitsemän neuvokasta miestä”, 26:14, 16. Laiska pelkää. Ja tämä pelko on kohtalokasta. Uskaltamatta astua ulos haasteiden keskelle, hän köyhtyy ja kurjistuu. Usein hänellä on, ikävä kyllä, vielä fiksun maine, kun hän on niin “kriittinen”. Kuitenkin Snl. 29:25 sanoo, että “joka pelkää, on pelkonsa vanki” - in english: “A man's fears become a trap for him, but he who trusts in the Lord shall be safeguarded.”

Lisää rohkeutta ja riskien ottoa, lisää vauhtia ja luottamusta. Helluntai on huomenna. On syytä muistaa, että kristityillä ei ole kritiikin ja uhkakuvien henkeä, vaan rohkeuden ja voittajan Henki.

Ketef Hinnom ja Herran siunaus

2011-06-01T22:16:00.004+03:00

Jerusalemin yliopiston kuuluisa ja legendaarinen arkeologi Gabriel Barkay kaivoi 1980-luvulla pyhän kaupungin hautaluolia ensimmäisen temppelin ajalta. Hänen kaivauksensa sijoittuivat Hinnomin laakson länsireunalla olevalle hautausmaalle. Tämän alueen nimi on Ketef Hinnom ja se sijaitsee muinaisen Jerusalemin länsipuolelle alle kilometrin päähän itse kaupungista. Jerusalemin ympäristöstä on löytynyt noin 140 ensimmäisen temppelin ajan hautaa, joista noin 50 sijaitsee Hinnomin laaksossa. Haudat ovat todella tärkeitä löytöjä, koska ne määrittävät osittain VT:n ajan Jerusalemin koon. Heprealaiset nimittäin hautasivat kuolleensa - kuninkaitaan lukuunottamatta - kaupunkiensa muurien ulkopuolelle. Ruumiiden lisäksi hautaluoliin laitettiin myös kaikenlaisia yleisiä tarvikkeita, joita ihminen elääkseen tarvitsee. Tämän vuoksi näiden kuolleiden joukosta löytyy elämän merkkejä: astioita, aseita, nuolenkärkiä, koruja...

Ketef Hinnomin hautaluola nro. 25 piti sisällään jymy-yllätyksen, joka järisytti VT:n tutkijoiden käsityksiä. Esittelen tämän jymylöydön kohta, mutta ensin kerron vähän yleistä ensimmäisen temppelin ajan (900-587eKr.) haudoista. Ensinnäkin tuona aikana hautaaminen koostui kolmesta osasta. 1) Valittajaiset, joissa itketään ja muistellaan vainajaa. 2) Vainaja viedään ja kätketään hautaluolaan: laverille makaamaan. 3) Vuoden kuluttua vainajan luut kerätään hautaluolassa olevaan erilliseen kokoamishuoneeseen.

VT:ssa mainitaan useita hautajaisia. Aabrahamin vaimon, Saaran, hautajaiset on selostettu aika tarkkaan, Gen. 23. Tässä luvussa mainitaan kuinka ”Abraham vietti siellä Saaran valittajaiset ja itki häntä”, 23:2. Tämän jälkeen hän osti maan sukuhautaa – hautaluolaa – varten. Sinne hän kätki vaimonsa. Tässä puhutaan myös sukuhaudasta. Tuohon aikaan, siis VT:n aikaan, perheillä oli omat sukuhaudat. Perheen/suvun perustajan, eli jonkun merkittävän isä-papan, viimeinen leposija oli hautaluolan keskuslaverilla. Hänen ympärilleen koottiin vuosikymmenien saatossa hänen perheensä ja sukunsa. Tästä sai alkuunsa raamatullinen ilmaus: ”hän meni/hänet koottiin lepoon isiensä luo”. Aabraham oli tietysti tällainen suuri isä, jonka ympärille koottiin hänen suuri sukunsa. Myös Jeesus kertoi köyhästä Lasaruksesta, joka koottiin hänen kuoltuaan Aabrahamin helmaan, Luuk. 16:22. Hän oli Aabrahamin poika.

Jeremian kirjassa julistetaan, että jumalaton kansa kohtaa häpeällisen kohtalon. Heitä ei haudata arvokkaasti. Jakeissa Jer. 16:4, 6-7 toistuu käänteisessä muodossa ne kolme hautajaisvaihetta.

”He kuolevat tuskallisiin tauteihin! Ei kukaan itke heitä, niin kuin kuolleita itketään, eikä kukaan hautaa heitä, vaan heidän ruumiinsa jäävät hajalleen maatumaan. He kuolevat miekkaan ja nälkään ja joutuvat haaskalintujen ja villieläinten ruoaksi." Herra sanoi minulle vielä: "Älä mene surutaloon, älä valittajaisiin, älä itke kenenkään kohtaloa! Minä otan tältä kansalta pois rauhan, jonka olen sille antanut. Tämä kansa ei enää saa tuntea uskollisuuttani eikä rakkauttani, sanoo Herra. Tässä maassa kuolevat kaikki, niin ylhäiset kuin alhaisetkin. Kukaan ei hautaa heitä, ei kukaan heitä itke, ei kukaan heidän takiaan viileskele itseään eikä ajele otsalta päätään paljaaksi. Kuolleitaan surevalle ei kukaan tuo leipää, isäänsä ja äitiään itkevälle ei anneta juotavaa. Kukaan ei lohduta heitä.”

Jeesuksen aikana edellisen sukupolven arvokas hautaaminen oli nuoremman sukupolven velvollisuus. Jos poika ei järjestänyt isälleen ja äidilleen hautajaisia, hän syyllistyi todella kovaan häpäisyyn. Tämän asian tärkeys toistuu monissa kohdissa toisen temppelin ajan kirjallisuudessa samoin kuin rabbien kirjoissa. Jeesus kuitenkin sanoi, että hänen seuraaminen on tärkeämpää kuin kuolleiden, jopa oman isän, hautaaminen, Matt. 8:21-22.

Takaisin Ketef Hinnomille: vuonna 1986 Gabi Barkay löysi yllättäen, puolivahingossa, hautaluolasta nro. 25 hautasäilön, joka oli jäänyt huomaamatta niin tutkijoilta kuin myös vuosituhansien mittaan useilta haudanryöstäjiltä. Kautta linjan tällaiset hautasäilöt on rosvottu tyhjiksi, mutta tämän Ketef Hinnomin hautaluolan katto oli varhaisessa vaiheessa romahtanut haudan päälle. Romahtanut katto oli sulkenut lattian rajassa olevan oviaukon aarrekammioon. Nyt kuitenkin tuo aarrekammio löytyi. Sieltä kaivettiin esiin yli 1000 esinettä, joiden joukossa oli nuolenkärkiä, ruukkuja, hopea- ja kultakoruja... Kaikkein merkittävimpänä löytönä oli kaksi pientä (4x5cm) puhtaasta hopeasta tehtyä ”kirjakääröä”. Nämä hopearullat olivat tosi pieniä ja ilmeisesti niitä on käytetty ripustettuna esim. kaulaketjuun tai rannerenkaaseen.

Tutkijoilla meni todella pitkä aika näiden rullien avaamiseen, mutta kun ne viimein saatiin auki, paljastui, että molempiin rulliin oli kaiverrettu mikroskooppisen pienellä sama teksti, joka koostui 15 sanasta. Teksti on Herran siunaus, joka löytyy myös jakeista 4. Moos. 6:24-26. Näiden hopeakääröjen Herran siunaukset vastaavat täysin sitä, mikä löytyy Raamatusta. Kääröt ajoitettiin 600-luvulle eKr. Näin ollen ne muodostavat vanhimman löydetyn Raamatun kirjoituksen.

Herran siunauksen löytö oli ja on vallankumouksellinen. Ensinnäkin nämä todistavat, että Herran siunaus on ollut tunnettu ja tärkeä siunaus jo todella varhain. Toisaalta, Wellhausenin ja muiden liberaalin koulukunnan mukaan, 4. Mooseksen kirja on kaikkein nuorin osa koko Mooseksen lakia. Tässä koulukunnassa on väitetty, että 4. Mooseksen kirja on kirjoitettu ja koottu vasta 400-300-luvuilla eKr. Ketef Hinnomin löytö osoittaa kiistattomasti, että 4. Mooseksen kirjan kuuluisin kohta, Herran siunaus, on ollut kovassa käytössä jo 600-luvulla eKr!

Oheiset valokuvat on otettu Ketef Hinnomin hautaluolista. Huomautan, että näissä on ollut katot, mutta ne ovat sortuneet ja hävinneet. Vaimoni on pitkällään yhdessä kohtaa, jossa näkyy rivissä selkeästi vainajien ”päätuet” (head-sets). Näille lavereille ruumiit siis koottiin. Vaimoni näyttää tuossa toisessa kuvassa löydettyyn haudan aarrekammioon, josta löytyi tuo jymy-yllätys.

Ps. Osallistuin viime syksyllä Barkayn Jerusalemin arkeologian -kurssille, jossa hän myös esitteli paikan päällä tämän Ketef Hinnomin löydön.

Nyt puhuu pyhä Pietari

2011-05-27T22:06:00.006+03:00

Sain juuri luettua professori Martin Hengelin viimeiseksi jääneen kirjan, jonka nimi on Saint Peter – The Underestimated Apostle. Hengel on varmasti yksi 1900-luvun tärkeimpiä toisen temppelin ajan juutalaisuuden ja varhaisen kristinukon historian tutkijoita. Hän on kirjoittanut tosi hyviä kirjoja, joista yksi kuuluisin on The Zealots. Hengel, joka oli loppuun asti luterilainen pietisti, kuoli vuonna 2009 vanhana miehenä. Saint Peter julkaistiin vuonna 2010. Esittelen tässä Hengelin kirjan pääajatuksia, koska ne varmasti kiinnnostavat myös suurta yleisöä eivätkä vain tutkijoita.

Hengelin perusväite on se, että Pietari oli pajon suurempi auktoriteetti ja julistaja, kun on usein ymmärretty. Tätä Betsaidan kalamiestä on usein väheksytty ja pidetty maalaisukkona, mutta näyttää siltä, että hän on todella ollut alkuseurakunnan auktoratiivinen, voimakastahtoinen, teologisesti luova julistaja ja Paimen. Pietaria kutsutaan UT:ssa Simoniksi ja Keefaaksi. Nämä kolme nimeä esiintyvät UT:ssa yhteensä yli 180 kertaa, kun taas nimi Saul-Paavali esiintyy 170 kertaa. Pietari mainitaan silminnäkijänä kaikissa Jeesuksen elämän keskeisissä käänteissä: ihmeet, ilmestysvuori, Jeesuksen tunnustaminen Messiaaksi, kiirastorstain ateria, Getsemane, Jeesuksen tuomio ja tyhjä hauta. Kaikkein tärkein kohta Pietarin kannalta lienee se, kun hän tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi. Matteus kertoo, että nyt Jeesus antoi Pietarille uuden nimen Keefas – kallio – ja sanoi hänelle, että ”sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni/yhteisöni/seurakuntani. Sitä eivät tuonelan portit voita.” ”Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” Matt. 16:18-19.

Miksi Pietari? Miksei joku muu? Johanneksen evankeliumissa esiintyy se anonyymi ”rakkain opetuslapsi”, joka nojasi viimeisellä aterialla Jeesuksen rintaan – hänelle ei anneta paimensauvaa ja käskyä kaitsea ”minun lampaitani”, Joh. 21, vaan tuo valtuutus tulee Jeesukselta Pietarille. Pietari kielsi, kuten kaikki evankelistat tietävät, Jeesuksen kolmesti. Pietari oli maalaismies, kalastaja – miten hän voisi toimia alkuseurakunnan suurena kaitsijana, auktoriteettina? Yksi syy on tietysti se, että Pietari oli ollut Jeesuksen kanssa, kaiken silminnäkijä ja kuulija. Mutta tuskin tämä olisi yksin riittänyt antamaan Pietarille sen aseman, joka hänelle evankeliumeissa siunaantuu. Historiallinen selitys on varmasti se, että Pietari nousi heti pääsiäissunnuntain jälkeen Jerusalemin seurakunnan johtajaksi, joka pelotta ja täynnä Hengen varmuutta julisti Jerusalemin asukkaille ja vieraille, että Jeesus oli Messias ja että häneen uskomalla saatte syntinne anteeksi. Juuri näin Apostolien teot asian esittävät.

Luvuissa Ap. t. 3-5 Pietari nousee monien yllätykseksi pysäyttämättömäksi johtajaksi ja julistajaksi. Hänen voimansa nousee hänen läheisestä suhteesta Jeesukseen ja varmasti siitä voimakkaasta kutsumustietoisuudesta. Aiemmin hän oli epäröinnyt, kieltänyt Jeesuksen ja paennut, mutta nyt hän seisoo kuin kallio Kristuksen vuoksi. Jos hän ei olisi noussut, niin kuka olisi noussut? Jos hän, joka tunsi Jeesuksen parhaiten, ei olisi saanut suutaan auki, kuka muu olisi voinnut puhua ja julistaa? Pietarin julistuksen myötä tuhannet jerusalemilaiset kääntyivät ja uskoivat Kristukseen.

Paavali, jolla oli vähän sukset ristissä Pietarin kanssa (Gal. 2:11-14), mainitsee ohimennen, että Korintissa oli jo 50-luvun alussa (1 Kor. 1:12) Pietari-puolue. Samoin vain kolme vuotta Paavalin oman kääntymyksen jälkeen hän kertoo menneensä Jerusalemiin, jossa hän halusi varta vasten tavat Keefaan, Pietarin. Hän ei ollut kiinnostunut muista apostoleista. Paavali kertoo menneensä ”Jerusalemiin tutustuakseen Keefakseen”. Tällä tutustumismatkalla hän viipyi kaksi viikkoa, Gal. 1:18. Kaikella todennäköisyydellä Pietari ja Paavali kävivät pitkiä keskusteluja Jeesuksen elämästä, teoista ja sanoista. Pietari oli Paavalille paras mahdollinen lähde kertomaan, millainen mies ja Messias oli/on Jeesus. Paavalia, pakanoiden apostolia, varmasti kiinnosti se, mitä vain Pietari pystyi hänelle kertomaan.

Evankeliumien todistus lienee kuitenkin kaikkein voimakkain todiste Pietarin suuresta roolista alkuseurakunnassa. Paavali jätti jälkeensä kirjeensä, joissa hänen ainutlaatuinen opetuksensa tulee esille. Pietarin opetus, näin Hengel väittää, nousee esille ennen kaikkea Markuksen evankeliumin kautta. Varhaisimmat kirkkoisät kirjoittivat, että evankelista Markus oli Pietarin tulkitsija ja opetuslapsi. Jae 1. Piet. 5:13 mainitsee ”poikani Markuksen”, joka on ”Babyloniassa” (=Roomassa). Hengelin mukaan Markus kirjoitti evankeliuminsa Pietarin todistuksen pohjalta. Yli 80 % Markuksen evankeliumin teksti-materiaalista löytyy Matteuksen evankeliumista. Samoin Luukas on käyttänyt Markusta ykköslähteenään. Mikä selittää Markuksen, tuon varhaisimman evankeliumin, auktoriteettiaseman? Miksi Matteus ja Luukas ovat sen todistukselle niin uskollisia? Syy voi hyvinkin olla se, että evankelistat tiesivät, että Markus perustuu Pietarin todistukseen – eli se seisoo kalliopohjalla. Tämän vuoksi sitä ei voitu ohittaa tai syrjäyttää. Jos ajatellaan asiaa ihan historiallisesti, niin on vaikea selittää, että vuoden 70 paikkeilla joku tuikituntematon ja nimetön kaveri olisi kirjoittanut Markuksen evankeliumin, ja että suuret evankelistat Matteus ja Luukas olisivat kokeneet velvollisuudekseen olla tälle varhaiselle evankeliumille uskollisia, jos se ei perustuisi jonkun todella arvostetun ja tunnustetun lähteen varaan. Tämä siis vahvistaa väitettä, että juuri Pietari on Markuksen ykköslähde.

Hengel päättää teoksensa toteamalla, että kirkon ”apostolinen todistus” perustuu pääpiirteissään kahden suuren opettajan ja julistajan ääneen: Pietarin ja Paavalin. He todistavat Kristuksesta ja tuon todistuksen pohjalle koko kristinusko on rakentunut. Hengel vielä aivan aiheellisesti toteaa, että Pietarin ja Paavalin ohella on kolmaskin suuri todistaja nimittäin Johannes, jonka ääni kuuluu Johanneksen evankeliumissa.

Hengel kirjoittaa, että ”tämä yleinen 'apostolinen todistus', vaikkakin se sisältää selviä keskinäisiä jännitteitä, on kirkolle ainutlaatuinen (unique) piirre”. Tämä ”apostolinen todistus” luo kristinuskon vahvan perustan.

Lopuksi, monet ovat usein aliarvioinneet Pietarin roolin juuri siksi, että hän oli ”oppimaton kansanmies” (Ap. t. 4:13) Galileasta, ja siksi, että hän ei kirjoittanut yhtä paljon kirjeitä kuin Paavali. Paavali oli yhtä aikaa oppinut maailmankansalainen ja uskonnollinen fariseus. Hän oli saanut oppinsa Jerusalemissa Gamalielin jalkojen juuressa (Ap. t. 22:3; 26:4). Pietari taas oli maalaisjussi ja kalastaja. Hänellä ei ollut mitään sen kummempaa muodollista koulutusta, mutta hän oli Jeesuksen luotto-opetuslapsi, jolle Jeesus itse oli antanut ”taivasten valtakunnan avaimet”, Matt. 16. Mielestäni on täysin mahdollista, että Markus kirjoitti evankeliuminsa vuoden 70 paikkeilla Roomassa pitkälti Pietarin kerronnan pohjalta. Tämä näkemys saa paljon tukea alkukirkon historiasta. Papias, Hierapoliksen piispa (130-l), Ireneos Lyonilainen (180-l) ja Klement Aleksandrialainen (200-l) vahvistavat kirjoituksissaan, että evankelista Markus oli Pietarin tulkitsija ja opetuslapsi. On hyvin mahdollista, että Pietarin julistus ja vaikutus näkyy Markuksen evankeliumissa ja sen myötä tietysti myös Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Pietarin sanoma on järkähtämätön kuin kallio. Vuonna 30, vain muutama viikko Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, hän julisti jerusalemilaisille: ”Antakaa pelastaa itsenne, ettette hukkuisi tämän kieroutuneen sukupolven mukana”, Ap. t. 2:40.

Miksi ensimmäisiä kristittyjä vainottiin?

2011-05-04T11:17:00.005+03:00

Tähän löytyy varmasti useita syitä, mutta törmäsin yhteen olennaiseen syyhyn äskettäin Paula Fredriksenin kirjassa Jesus of Nazareth (1999). Tiedämme juutalaisista ja roomalaisista lähteistä, että juutalaisuus veti antiikin aikana useita kreikkalaisia ja pakanoita puoleensa. Jotkut ovat arvioinneet, että jopa 10% Rooman valtakunnan asukkaista koostui juutalaisista. Tämä on aivan varmasti liian suuri luku, mutta joka tapauksessa juutalaisia oli kohtalaisen paljon ympäri Diasporaa. Josefus, ensimmäisen vuosisadan historian kirjoittaja, kertoo, että Damaskoksessa ja Antiokiassa uset kreikkalaiset kävivät synagogissa ja sympatiseerasivat juutalaisuuden ja juutalaisten kanssa. He olivat jossain määrin käännynnäisiä ja ns. ”Jumalaa pelkääviä” pakanoita. Apostolien teoissa kerrotaan, että eräänä sapattina Pisidian Antiokian synagogan luo kerääntyi melkein koko kaupunki, kun Paavali julisti siellä evankeliumia, Ap. t. 13:14, 43-45. Se oli siis kohtalaisen tavallista, että jotkut pakanat pyörivät synagogan ympärillä. Meille kerrotaan, että heitä kiinnosti juutalainen uskonto, Raamattu, kansa ja filosofia.

Muinaisen Rooman valtakunnan aikana ihmisillä ei juuri ollut uskonnon vapautta, vaan uskonpakko. Ei-juutalaisten oli pakko osallistua pakanalliseen valtionuskontoon ja eri jumalien palvontaan – tämä kuului sen ajan kulttuuriin. Juutalaiset olivat kuitenkin saaneet itse keisarilta erityisvapauden olla osallistumatta näihin pakanallisiin rientoihin. Keisari oli antanut juutalaisille poikkeusluvan harjoittaa omaa uskontoaan. Juutalaisilla oli siis lain suoja olla osallistumatta pakankultteihin. Tuona aikana kaikkeen viralliseen toimintaan liittyi uhritoimituksia jonkun jumalan kunniaksi. Jos joku pakana sanoutui irti näistä arkipäiväisistä uhreista Zeukselle, Afroditalle, Jupiterille tai jollekin muulle jumalalle, niin hän saisi kovia syytteitä. Mahdollisesti hänet tuomittaisiin rikolliseksi, jumalankieltäjäksi, ateistiksi ja epäluotettavaksi maanpetturiksi. Paula Fredriksenin mukaan ensimmäiset kristityt joutuivat näiden syytteiden kohteiksi, ja tämä on yksi iso syy, miksi heitä vainottiin. He astuivat pois panallisuudesta, mutta he eivät astuneet juutalaisuuden lainsuomaan turvaan, vaan jäivät kaikkien silmätikuiksi vaaralliselle ei-kenenkään-maalle.

Kreikkalaisia siis pyöri synagogeissa ja he tulivat kuuntelemaan juutalaisia oppineita, mutta vain hyvin harvoin he kääntyivät täysin juutalaisuuteen. Vain todella harvoin joku pakana kääntyi ja otti ympärileikkauksen. Juutalaiset oppineet eivät ilmeisesti vaatineet tai edes toivoneet niin rajua irtiottoa ja totaalista kääntymystä pakanoilta. Tietysti eräät harvat radikaalit juutalaiset vaativat, että pakanat kääntyvät juutalaisuuteen ihan oikeasti ja ottavat tämän merkiksi ympärileikkauksen. Saul tarsoalainen saattoi hyvinkin kuulua tuollaisiin ääripään miehiin ennen omaa kääntymystään. Hänhän kirjoittaa, että ”veljet, jos minä tosiaan yhä julistan ympärileikkausta, miksi minua sitten vainotaan?” Gal. 5:11. Paavali on siis ennen julistanut ympärileikkausta, mutta nyt hän ei enää julista sitä, vaan sanomaa rististä.

Paavali myös sanoo kirkkaasti, että ”joka antaa ympärileikata itsensä..., on velvollinen noudattamaan lain kaikkia määräyksiä”, Gal. 5:3. Ympärileikkauksella käännynnäisestä tulisi juutalainen – hänen koko identiteetti muuttuisi pohjia, kansallisuutta ja uskontoa myöten. Hän astuisi Rooman lain suojiin siinä mielessä, että nyt juutalaisena hänelle hyväksyttäisiin tämä uuden identiteetin mukainen elämäntapa. Hänen ei pitäisi ottaa osaa keisarkulttiin tai epäjumalien palvontaan ja pakanallisiin uhritoimituksiin, jotka olivat tuona aikana Rooman valtakunnassa arkipäivää.

Paavali kuitenkin vaatii ja määrää, että pakanuudesta kääntynyt Jeesuksen Kristuksen seuraaja ei saa missään nimessä ottaa ympärileikkausta. Tästä huolimatta hänen on kuitenkin hylättävä pakanallisuus, hänen on luovuttava epäjumalista ja pakanallisista uhreista. Paavali kirjoittaa innoissaan 40/50-luvun vaihteessa Tessalonikian seurakunnalle siitä ”mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa”, 1. Tess. 1:9.

Paula Fredriksen toteaa, että Paavali johdatti ja kutsui nämä ensikristityt hullun vaaralliselle tielle. Hän kehotti heitä astumaan ulos pakanallisuudesta, ja niin myös tuon ajan yhteiskunnallisesta turvaverkostosta. He eivät saisi mennä juutalsuuden turviin - Roomalaisen lain suojiin. Heidän piti astua pakanuuden ja juutalaisuuden välissä olevalle ei-kenenkään-maalle. He olivat täysin lainsuojaamattomia. Heitä vihattiin ja vainottiin, koska he hylkäsivät pakanallisuuden, tavanomaiset jumalat ja uhrit. On helppo ymmärtää, että tuolla ei-kenenkään-maalla, heikoilla kristityillä oli kova kiusaus ottaa ympärileikkaus ja muuttua Jeesukseen uskoviksi juutalaisiksi. Tämä ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Jeesus, Pietari, Paavali ja Johannes, samoin kuin koko UT, todistavat, että Kristuksen seuraajan tie ei ole helppo, mutta se on ainut tie taivaan Isän luo.

Loppuun lainaus Paulalta, jonka käännän itse englannista suomeksi, 1999, 134:
"Paavalille se tosiasia, että hänen Kristuksessa olevat ei-juutalaiset (=Gentiles-in-Christ) pystyivät kieltämään epäjumalansa ja sen toiminnan, minkä juutalaiset yhdistivät epäjumalanpalvontaan, vaikutti ihmeeltä. Kyseessä oli todella juuri ihme. Se, että he kääntyivät Jumalan puoleen, omaksuivat juutalaisen etiikan - seksuaalisen siveellisyyden, monogamian, köyhien tukemisen jne., oli, näin Paavali uskoi, merkki siitä, että heissä asui Jumalan Pyhä Henki, Room. 8:9; Gal. 4:6. Kristityt ei-juutalaiset (=Christian Gentiles), jotka elivät tällä uudella ihmeellisellä tavalla, olivat Paavalille selvä todiste siitä, että Jumalan valtakunta oli varmasti tulossa, ja että Messias oli todellisesti jo tullut, ja että hän tulisi kohta uudelleen."

Can do what no can do - eduskuntavaalit

2011-04-15T13:48:00.007+03:00

Ohessa on vähän kommenttia Tuomarin kirjasta ja sunnuntain vaaleista. Mielestäni Tuomarin kirja on yllättävän ajankohtainen.

Tuomarin kirjassa on masentava alku. Luvussa 1 vilisee toteamuksia Israelin kyvyttömyydestä ja häviäjä-mentaliteetista. Toistossa tulee asia selväksi: ”ei pystynyt kukistamaan”, ”ei pystynyt karkottamaan”, ”ei saanut haltuunsa”, ”ei pystynyt valloittamaan” ja ”eivät onnistuneet hävittämään”. Tuomarin kirjassa on kyse ihan eri meiningistä kuin edeltävässä Joosuan kirjassa, jossa kansa astuu Jordanin joen läpi luvattuun maahan, kukistaa ihmeen kautta Jerikon ja Ainin kaupungit, jonka jälkeen koko maan kaikki muut kaupungit kaatuvat heidän edessään kuin dominopalikat. Edellisen voittokulun sijaan nyt meille kuvataan realistinen tappiomeininki, jossa kansa marisee kuin nykysuomalaiset: ”ei pysty”, ”ei niin voi tehdä”, ”ei se ole mahdollista”, ”ei jaksa”, ”en osaa”, ”en ole saanut koulutusta” ja ”evvk”.

Joka tapauksessa eduskuntavaalit ovat tulossa ja maahanmuuttajat/pakolaiset ovat keskeisessä asemassa keskustelussa. Täältä Israelista katsottuna minulla on vähän erilainen perspektiivi. Ensinnäkin, kun Israelin valtio perustettiin 1948, täällä oli noin 800 000 asukasta. Nyt täällä asuu 7.5 miljoonaa ihmistä. Maahanmuutto on ollut järisyttävän kovaa. Kuitenkin juuri maahanmuuttajat, ”juutalaisten kansalliseen kotiin” saapuneet juutalaiset, ovat olleet äärimmäisen tärkeitä tämän maan rakentamisessa moderniksi johtavaksi valtioksi. Tuomarin kirjassa kerrotaan myös maahanmuuttajista ja heidän kyvystä sopeutua ja rakentaa uutta valtiota. He onnistuivat tosi huonosti, kuten luvun 1 ei-voi-asenne tekee selväksi.

Pakolaisissa ja maahanmuuttajissa on periaatteessa tosi kova mahdollisuus. Israelissa lähes jokainen on vähintään kolmannen polven maahanmuuttaja. Maahanmuuttaja lähtee nollasta, vaikka hänellä olisi ollut hieno ura ulkomailla. Hän on parhaillaan tosi luova ja sinnikäs. Heidän kauttaan Israeliin on syntynyt erittäin hyviä yrityksiä ja menestystarinoita kasapäin. Jos vertaamme esimerkiksi tyytyväistä, kohtalaisen menestyvää, turvallisessa virassa olevaa liikemiestä ja kohtalaisen koulutuksen saanutta maahanmuuttajaa toisiinsa, niin on todennäköistä, että juuri tuo maahanmuuttaja uskaltaa kokeilla jotain uutta ja hullua. Hänellä ei ole mitään hävittävää, kun taas tuolla virkaansa, palkkaansa ja maineeseensa sidotulla kantakansalaisella on paljon hävittävää. Maahanmuuttaja näkee vain sen, mitä hän voi voittaa, kun taas kantakansalainen näkee vain sen, mitä hän voi menettää ja hävitä, jos hän yrittää.

Taas Tuomarin kirjaan: Tuomarin kirja siis kertoo kansasta, kylläkin maahanmuuttajista, jotka olivat menettäneet vision. He elivät henkisessä ja hengellisessä rappiossa luvatussa maassaan. Luojan kiitos ajoittain Herra nosti tuon kansan rappiotilasta jonkun suunnannäyttäjän, jonkun riskejä ottavan kaverin, joka uskalsi yrittää ja taistella kansansa puolesta. Näihin sankareihin lukeutui miehiä ja naisia - tuomareita - kuten Ehud, Deborah, Gideon, Jefta ja Simson. Rukoilkaa te kaikki, että meidän henkisessä ja hengellisessä rappiossa olevalle Suomelle nousisi sunnuntaina hyviä tuomareita. Rukoilun lisäksi kannattaa käydä myös äänestämässä.

”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla” – näin Jeesus, Matt. 9:36.

Hyvä paneelikeskustelu yrittäjyydestä ja menestyksestä

2011-04-04T09:49:00.002+03:00

Tässä hyvä paneelikeskustelu edelliseen kirjoitukseen. Jorma Ollila ottaa esille Israelin ja sen start-uppit. http://www.vimeo.com/21342571

Menestyksen salaisuus ja Start-up nation

2011-04-03T21:16:00.002+03:00

Mistä syntyy luovuus ja se vimma, joka kuuluu kehitykseen? Jerusalemilainen Saul Singer kirjoitti muutama vuosi sitten kirjan, Start-Up Nation. The Story of Israel's Economic Miracle, jossa hän vastaa tähän kysymykseen. Israelin käsittämätön menestys erityisesti it-alalla on saanut osakseen paljon huomiota ympäri maailmaa. Start-upilla tarkoitetaan uutta ja menestyvää liiketoimintaa, joka syntyy jonkun innovaation yhteyteen. Israelissa näitä start-uppeja on vuodessa noin 500, kun taas koko Euroopan mantereella niitä on 600-700 vuodessa. Euroopan mantereella on noin 700 miljoonaa ihmistä, Israelissa asukkaita on 7,5 miljoonaa. Jokin selitys pitäisi siis löytyä isralilaisten kekseliäisyydelle, luovuudelle ja kyvylle saattaa innovaatiot menestyviksi liiketoiminnoiksi.

Saul Singer sanoo, että syitä on useita. Hän kuitenkin nostaa esille Israelin armeijan ja sen, että Israel on erittäin maahanmuuttomyönteinen valtio. Israeliin tulee suhteessa sen asukaslukuun enemmän maahanmuuttajia kuin mihinkään muuhun valtioon. Tottakai suurin osa Israelin maahanmuuttajista on juutalaisia. Heitä tulee idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä. He tuovat omat vaikutteensa mukanaan. He sitoutuvat Israelin kansalliseen tarinaan, joka kulkee raamatunajoista vainojen halki tähän päivään ja tulevaisuuteen. Israelilaiset yleensä uskovat, että heidän kansallaan, heimollaan, on jokin suurempi tarkoitus ja missio olemassaololleen. Tällainen usko omaan merkitykseen on ehdottoman tärkeä edellytys menestykselle.

Innovaatiot liittyvät usein juuri maahanmuuttajiin, kunhan heidät saadaan sopeutumaan uuteen yhteiskuntaan. Esimerkiksi San Fransiscon Piilaakson yrityksistä puolet on maahanmuuttajien perustamia. Maahanmuuttajien ja pakolaisten tuoma potentiaali pitäisi siis hyödyntää. Suomessa, kuten myös Ruotsissa, tässä on epäonnistuttu pahasti. Tuorein esimerkki on se, että Burundista tuli Suomeen hyvin koulutettu pariskunta. He asuivat täällä monta vuotta, mutta heille ei vain löytynyt työpaikkaa. Nainen osasi neljää kieltä ja hänen miehensä puhui seitsemää kieltä! Tietysti turhautuneina he palasivat Burundiin, jossa entisestä Suomen työttömästä tehtiin Burundin ulkoministeri! Suomessa on tosi paljon potentiaalista reserviä nuorissa lupauksissa ja maahanmuuttajissa. He haluaisivat ottaa riskejä, hypätä tuntemattomaan ja taistella jonkun hyvän syyn puolesta. Ikävä kyllä Suomessa nuorille lupauksille ei anneta kunnon mahdollisuuksia, niin kuin ei myöskään anneta maahanmuuttajille.

Takaisin Israeliin ja armeijaan: mikä on Israelin armeijan merkitys start-upeille? Armeijassa nuoret miehet ja naiset saavat oikeata vastuuta. Heille kertyy kokemusta tiimityöskentelystä ja johtamisesta. He joutuvat uhraamaan omastaan yhteisen edun vuoksi. He vastaavat nuorina kavereidensa hengestä ja kansan turvallisuudesta. Armeija antaa heille oppia, jota ei saa lukemalla kirjastossa tai luennoilla istumalla. Kun tämä taistelukoulun oppi tuodaan siviilimaailmaan, syntyy uhraamista, taistelua, riskien ottoja ja luovia ratkaisuja. Nuori polvi ottaa vastuuta myös armeijan ulkopuolella – työelämässä. Saul Singerin mukaan israelilaiset eivät ole muita viisaampia, mutta heillä on muita enemmän intoa ja rohkeutta ottaa riskejä. He ovat tottuneet olemaan yksin, olemaan vihollisten ympäröiminä. Tämän myötä he uskaltavat ottaa luovia riskejä myös työelämässä. He uskaltavat olla eri mieltä, poiketa valtavirran näkemyksistä.

Lopuksi on tietysti totta, että Israelissa on isoja ongelmia ja turhautuneita, potentiaalinsa (talenttinsa) kätkeviä ihmisiä, mutta silti on fakta, että Israelissa on vuosittain noin 500 start-uppia. On tunnustettava, että maallisella areenalla Israel on kiitettävästi onnistunut laittamaan talenttinsa tuottamaan tulosta. Älä pelkää, vaan laita talenttisi käyttöön.

Israelissa räjähti ja Nuotta keräsi koko kansan huomion

2011-03-25T10:25:00.004+02:00

On ollut kova viikko. Jerusalemissa räjähti linja-auto alkuviikosta. Istuin kirjastossa parin kilometrin päässä, vaimoni oli linja-autossa noin kilometrin päästä sieltä, missä räjähti. Kaikkialla oli poliisiautoja ja ambulansseja ja sireenit soivat. Loukkaantuneita taitaa olla noin 30 ja yksi kuolinuhri. Hän oli noin 50-vuotias kristitty nainen, joka opiskeli samassa paikassa kuin minä eli Jerusalemin Heprealisessa yliopistossa. Hän oli mukana raamatunkäännöstyössä - ilmeisesti innokas kristitty. Kyseessä oli iso pommi, joka oli asetettu linja-autoaseman ruuhkaiselle bussipysäkille. Tuollainen pommi tuollaisessa paikassa kohdistuu eritoten koulu- ja työmatkalla oleviin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin. Luojan kiitos pommi ei saanut pahempaa aikaan, mutta nyt on taas jännitys Jerusalemin ja Israelin yllä. Gazan ja Egyptin rajaa tarkkaillaan lujasti ja uhkia tykitetään. Tänään Bershebassa ja lähiseudulla yli 100 000 kouluoppilasta eivät voinneet mennä Gazan-rakettien vuoksi kouluun. Kouluissa ei nimittäin ole tarvittavia pommisuojia ja Gazasta tähdätään isoihin julkisiin tiloihin, kuten kouluihin.

Missä räjähtää seuraavaksi? Miksi me emme voi elää rauhassa? Israel on ihana maa. Opiskelijan näkökulmasta täällä tehdään maailmanluokan tutkimusta. Täällä on elämää ja sivistystä, mukavia ihmisiä. Aivan niin kuin Suomessa tai missä vain Euroopassa, täälläkin ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. He haluavat elää rauhassa, tehdä töitä, opiskella, urheilla, perustaa perheitä, palvella Herraansa jne. Tällaiset pommit, jotka voivat entistä suuremmalla todennäköisyydellä räjähtää vaikka Helsingissä tai Tukholmassa, rikkovat tämän tahdon elää. Ääri-islamin uhkaa ei kannata vähätellä.

Suomea on järisyttänyt tällä viikolla Nuotan nuorten tekemä video-kampanja. Kyseessä on tosi herkkä asia nuorten kannalta. He ovat lukeneet Raamattua, rukoilleet ja he ovat tulleet uskoon. He elävät Jeesuksen kanssa, joka on heille elämän tärkein asia. Pyhä Henki on puhunut heille. He ovat vilpittömiä. Tätä ei kenenkään kannata kieltää. Nämä nuoret ovat tosissaan. He ovat varmasti paljon vilpittömimpiä uskossaan ja suhteessaan Jumalaan, kun monet poliittisesti korrektit, palkasta ja työpaikastaan huolestuneet virassa olevat papit. Kannattaako näitä nuoria vaientaa kirkollisveron ja ihmisten yleisen mielipiteen vuoksi? Kannattaako heille nyt laittaa kuonokoppa? Minkä viestin nämä nuoret saavat aikuisten suhteesta totuuteen? Lopulta, ainakin jos näiltä nuorilta kysytään, kyse on Kristuksesta Jeesuksesta – häneen nämä nuoret nimittäin luottavat ja häneen he perustavat näkemyksensä, seisoen kuin kalliolla keskellä myrskyä.

On myös hyvä huomioida tämä: ”Älä alistu! -kampanja on sisällöltään sopusoinnussa kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietinnön kanssa, jossa annetaan tuki Annin kaltaisten kamppailulle. Mietinnössä sanotaan: ”…Osa (homoseksuaaleista) pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan” (Perustevaliokunnan mietintö 4/ 2010). Asiasta puhutaan myös piispainkokouksen selonteossa Parisuhdelain seuraukset kirkossa (10.2.2010, sivut 129-130).”

Jeesuksen tapa opettaa vertauksilla

2011-03-10T15:49:00.002+02:00

Olen viimeaikoina väitöskirjaa tehdessäni törmännyt pariin artikkeliin, joissa käsitellään Jeesuksen vertauksia. Se seikka, että Jeesus opetti vertauksin Jumalan valtakunnasta, on tutkijoiden mukaan lähes 100 % varma tosiasia. En tiedä ketään, joka tämän kiistäisi. Jeesuksen aikana uskonnolliset opettajat puhuivat vertauksilla. Jeesuksen jälkeiseltä rabbien ajalta, ns. tannaiittiselta kaudelta (70-220jKr.), meille on säilynyt tarkalleen 325 rabbien vertausta. Noin puolet näistä rabbien vertauksista käsittelee kuningasta, joka lähes poikkeuksetta on Jumala. ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen”, voisi olla jonkun rabbin vertauksen aloitus.

Evankeliumeista löytyy yhteensä 38 Jeesuksen vertausta. Suurin osa näistä vertauksista kuvaa Jumalan valtakuntaa. Mishnassa, rabbiinisen juutalaisuuden pyhässä kirjassa, joka on koottu kansien väliin 200-luvulla jKr., mainitaan, että ”kun Rabbi Meir kuoli, vertausten tekijät loppuivat” (=When R. Meir died, makers of parables came to an end, m. Sotah 9:15). Kyseinen rabbi Meir eli 150 luvulla. Tämä lyhyt viittaus osoittaa, että jo Jeesuksen aikana suuret ja maineikkaat rabbit puhuivat ja opettivat vertauksien avulla.

Tapa opettaa vertauksilla ulottuu kuitenkin rabbeja ja Jeesusta kauemmas historiaan. Jo VT:sta löytyy useita vertauksia. Evansin laskujen mukaan VT:sta löytyy 10 selkeää vertausta. Profeetta Hesekiel oli kuuluisia värikkäistä vertauksistaan: Hes. 17:2-10. Lisäksi rabbiinisesta perinteestä löytyy ajatus, jonka mukaan kuningas Salomo oli ensimmäinen suuri vertausten opettaja. Hänen ajateltiin selittävän Mooseksen laki vertauksen avulla, niin että ihmiset ymmärsivät sen. Näin ollen Jeesus, niin kuin Salomo, Daavidin poika, olivat kuuluisia tavastaan opettaa vertauksilla. Evankeliumia, Jeesuksen sanomaa, olisi tosi vaikea ymmärtää, jos meillä ei olisi Jeesuksen vertauksia. Niiden kautta koko Jeesuksen missio, elämä ja sanoma tulevat ymmärrettäväksi. Samoin vertauksen kautta meidän oma asemamme kirkastuu. Me olemme ajoittain tuhlaajapoika vertauksen nuorempia ja välillä vanhempia veljiä: miten suhtaudumme rakastavaan Isään, miten suhtaudumme veljeemme?

Viime aikoina olen itse kirjoittanut Jeesuksen vertauksesta suurista pidoista (Luuk. 14:15-24/Matt. 22:1-14). Se on kiehtova vertaus, joka kuvaa hyvin Jeesuksen toimintaa. Jumalan valtakunta on tullut lähelle – vastatkaa kutsuun, Mark. 1:15.
”Tulkaa kaikki on jo valmiina” – kuten tiedämme, kutsutut eivät viitsineet tulla. Niin paikalle haettiin köyhät, sokeat, rammat ja kuurot, ja keitä vain. Pääasia oli, että isännän talo saadaan täyteen, Luuk. 14:22. Pääasia oli, että talo saadaan täyteen. Tämä tosiasia takaa sen, että Sinutkin on kutsuttu, Sinua kirjaimellisesti vaaditaan tulemaan – Kristuksen tähden. Kun eräänä päivänä talo on täynnä, ovet suljetaan lopullisesti.

Jerusalem III - Kaupungin muurit

2011-03-06T19:36:00.007+02:00

Tässä vähän pidempi teksti Jerusalemin arkeologian kannalta erittäin keskeisestä aiheesta.

Muurit määrittävät kaupungin koon ja juuri tämän vuoksi muureista on tullut arkeologian kannalta todella keskeinen tutkimuskohde. Kiista Jerusalemin muinaisesta suuruudesta kiihtyi ja 1950–1960-luvuilla käytännössä kaikki arkeologit ja eksegeetit, jotka tutkivat Jerusalemia, olivat jakautuneet kahteen leiriin: ”realistisiin” minimalisteihin ja maksimalisteihin. Kysymys Jerusalemin muureista ja kaupungin suuruudesta sai massiivisia mittasuhteita. Siitä muodostui kysymys Raamatun ja itse Herran luotettavuudesta. Raamattu vakuuttaa, että Jerusalem oli Juudean hengellinen ja poliittinen keskus, jonka vaikutus korostuu lähes hypermaksimaalisesti Raamatussamme (ks. esim. Ps. 48; Jes. 2). Toisaalta niukat arkeologiset tutkimukset osoittivat 1960-luvulle asti, että Jerusalem oli kaikkea muuta kuin metropolis. Juupas–eipäs-kiista kiersi kehää, tutkijat vetivät rintamalinjojaan ja taistelua kahden leirin välillä käytiin lähinnä raamatunlauseilla. Arkeologisia todisteita, kuten kiviä, ei juuri käytetty, koska niitä ei ollut saatavilla.

Kaikki muuttui, kun brittiläinen arkeologi Kathleen Kenyon, josta sittemmin tuli minimalistien suurin ja radikaalein edustaja, aloitti kaivaukset Jerusalemissa. Hän kaivoi suurimmilta osin itäistä kukkulaa, ns. Daavidin kaupunkia, mutta myös erittäin kiistanalaista länsikukkulaa. Hän oli tutkimusmaailman suuri auktoriteetti, ja hän (ensimmäisenä) sovelsi tähän Jerusalemin kiistaan moderneja arkeologisia tutkimusmetodeja. Kenyonin mukaan länsikukkulalta ei löytynyt juurikaan asumisen merkkejä ensimmäisen temppelin ajalta (930–587 eKr.). Hän ei löytänyt muuria, joka voitaisiin ajoittaa ensimmäisen temppelin ajalle. Hänen mukaansa länsikukkula asutettiin ja ympäröitiin muurilla vasta hasmonealaiskaudella, 200–100-luvuilla eKr. Kenyon kyllä löysi länsikukkulalta ensimmäisen temppelin ajan ruukkuja, mutta hän väitti, että ne oli kuljetettu sinne itäiseltä kukkulalta: ehkä länsikukkulalla oli ollut paikallinen kaatopaikka? Hänen mukaansa Jerusalemista tuli iso keskuskaupunki vasta n. 150-luvulla eKr. Näin ollen Kenyonia voitaisiin nimittää ”minimalistien ylipapittareksi”. Hänen tutkimustuloksensa olivat kuin murskaava kuolinisku maksimalisteille. Minimalistien voitonjuhlat jäivät hyvin lyhyiksi.

Kuuden päivän sodan jälkeen (1967), kun Jerusalem yhdistettiin, Israel saattoi aloittaa laajat tutkimukset ”länsikukkulalla”, jonne kaupunki olisi oletetusti laajentunut, jos se olisi ollut niin suuri, kuin moni oletti ja kuten VT vihjaili. Kenyonin kaivaukset länsikukkulalla olivat perustuneet pistokaivauksiin. Nahman Avigad oli ensimmäinen arkeologi, joka aloitti näin laajat kaivaukset, joissa hän porautui varsinaisen länsikukkulan eri alueille ja kaivoi peruskallioon tai ns. punaiseen maaperään (=neitseellinen maa) asti. Hän löysi kyseiseltä kukkulalta paljon ensimmäisen temppelin ajalle kuuluvia esineitä, kuten ruukkuja, mukeja ja lautasia, eli tarvikkeita, joita tarvitaan elämiseen. Länsikukkulalta löytyi myös ashera-paaluja, pieniä epäjumalankuvia, joista VT:ssa valitetaan toistuvasti. Ympäri ensimmäisen temppelin ajan Juudeaa on löytynyt sinetillä leimattuja ruukunkahvoja. Leimassa lukee hepreaksi la-melekh eli ”kuninkaalle”. Nämä kuninkaalle leimatut ruukut ajoitetaan 700–600-luvuille. Ilmeisesti kyseisissä ruukuissa on säilytetty kuninkaalle toimitettavaa veroa. Länsikukkulalta, Avigadin tutkimasta nykyisestä vanhan kaupungin ”juutalaiskorttelista”, löytyi 44 tällaista la-melekh ruukunkahvaa. Löytöjen perusteella hän päätyi siihen tulokseen, että länsikukkulan peruskallion tai punaisen ”perusmaan” yllä varhaisin asutuskausi sijoittui 700–600-luvulle eKr.

Tämä oli vallankumouksellinen tulos ja täysin ristiriidassa Kenyonin aiempien tulosten kanssa. Vuonna 1969/1970 paljastui todellinen löytö, ns. israelilainen muuri, joka nykyään tunnetaan myös Avigadin muurina (Avigad's Wall). Kaivaukset paljastivat tämän muurin pätkän, jolla on pituutta 40 metriä ja sen leveys on ruhtinaalliset 7 metriä. Arvioiden mukaan sen korkeus on ollut vähintään 8 metriä. Tämä massiivinen muuri, länsikukkulan pohjoisreunalla, oli rakennettu ”perusmaalle”, punaiselle maaperälle. Sen alta ei löytynyt mitään ja toisaalta sen ympäriltä löytyi israelilaiskauden ruukkuja ja muita esineitä. Muuri ajoitettiin 700-luvulle eKr. Avigad ja hänen tutkijaporukkansa ymmärsivät tämän löydön merkityksen. Se muuttaisi koko tutkijoiden vallalla olevan käsityksen. Kuten edellä sanoin, Kenyonin löytöjen vaikutus oli siinä, että tutkijoiden murskaava enemmistö kannatti 1960-luvun lopulla minimalistista näkemystä. Tämän näkemyksen mukaan ensimmäisen temppelin ajan Jerusalem oli vain ns. Daavidin kaupunki, pieni kaistale itäisellä kukkulalla. Sen kävelee päästä päähän kolmessa minuutissa.

Kirjassaan Avigad toteaa oman kömpelön käännökseni mukaan: ”Minun pitää myöntää, että minulla oli tunne, että ”olemme tehneet historiaa”. Joidenkin kollegojeni väitteet, että tämä muuri oli Jerusalemin tärkein löytö meidän vuosisadallamme, on vahvistanut tätä tunnetta” (Avigad, Discovering Jerusalem, p. 49). Tutkimusmaailma tietysti otti muurin erityistarkkailuun, mutta nykyään sen merkitys on laajasti tunnustettu ja ilmeisesti kaikki vakavasti otettavat tutkijat ovat vakuuttuneita siitä, että kyseessä on 700-luvulla eKr. rakennettu muuri, joka ympäröi länsikukkulaa ja Jerusalemin kaupunkia.

Muurin löytyminen oli onnenkantamoinen, sillä Babylonian joukot, jotka tuhosivat ja polttivat Jerusalemin v. 587, repivät sen muurit alas. Nebukadnessar, Babylonian kuningas, ”poltti Herran temppelin ja kuninkaan palatsin ja kaikki Jerusalemin talot, jokaisen suuren rakennuksen hän sytytti tuleen. Kaldealaisten sotajoukko, joka oli henkikaartin päällikön mukana, repi Jerusalemin muurit joka puolelta maahan.” 2. Kun. 25:9-10. Olen ollut usein katsomassa tätä muurin pätkää. Sen vieressä on pieni, mutta hyvä museo, jonka nimi on Ariel. Suosittelen tätä museota kaikille, jotka vierailevat Jerusalemissa ja ovat kiinnostuneita VT:n historiasta ja erityisesti ensimmäisen temppelin ajasta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet muurinpätkiä muualtakin ja ne sijoittuvat hyvin läntisen kukkulan reunoille.

Arkeologiset tulokset osoittavat, että Jerusalemin länsikukkula (joka ulottuu osittain nykyisen vanhankaupungin alueelle) on asutettu 700-luvulla eKr. Tämä länsikukkula, joka on noin kymmenen kertaa suurempi kuin itäinen kukkula eli Daavidin kaupunki, on liitetty osaksi Jerusalemin kaupunkia. Ensiksi länsikukkulalle on tullut asutusta ja jonkinmoinen lähiö tai lähiöitä, ja 700-luvulla, kun sodanuhka on kasvanut ja uusien lähiöiden asukasmäärä kasvanut, on rakennettu muuri koko asutun alueen ympäri.

Raamattu puhuu tästä kehityksestä sivulauseissaan, kuin ohimennen mainiten. Jakeessa 2. Kun. 22:14 mainitaan Jerusalemin tärkein hengellinen auktoriteetti 630-luvulta, profeetta Hulda (nainen!). Hänen kerrotaan asuneen ”Jerusalemissa, toisessa kaupunginosassa.” Jakeessa Neh. 11:9 mainitaan, että Jerusalemin kaupungilla oli “toinen kaupunginpäällikkö” eli kaupunginpäälliköitä oli kaksi. Profeetta Sefanja julistaa Jerusalemille kovaa tuomiota. Julistuksessaan hän mainitsee taas ohimennen eri kaupunginosia, Sef. 1:10-11: ” Sinä päivänä, sanoo Herra, kuuluu huuto Kalaportilta ja vaikerrus uudesta kaupunginosasta ja ja valtava ryske kukkuloilta. Valittakaa, te Maktesin kauppiaat, sillä teidät tuhotaan ja kaikki, jotka hopeaa punnitsevat, hävitetään.”

On hyvin luonnollista ajatella, että näiden uusien kaupunginosien, länsikukkulan, ympärille rakennettu muuri on tehty kuningas Hiskian aikana (716-696 eKr.). Ensinnäkin Israel eli ns. pohjoisvaltakunta oli tuhoutunut Assyrian hyökkäyksen alle vuonna 721. Tämän tuhon myötä suuri osa israelilaisista lähti maanpakolaisuuteen, mutta osa pakeni Juudeaan ja eritoten Jerusalemiin. Profeetta Jesaja, joka oli kuningas Hiskian hengellinen suunnannäyttäjä ja neuvonantaja, kritisoi kuningas Hiskian muurinrakennusprojektia, jonka alle jyrätään mitä ilmeisimmin länsikukkulalla olleita aiempia taloja. Jes. 22:9-11, ”Te havahduitte näkemään, miten pahasti halkeillut oli Daavidin kaupungin muuri. Te varastoitte vettä Alalammikkoon ja tarkastitte ja arvioitte Jerusalemin talot, revitte niitä muurien vahvistamiseksi. Kahden muurin välille te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten. Mutta hänen puoleensa, jonka tekoa kaikki on, te ette kääntyneet, häneen, joka tämän kaiken kauan sitten loi, te ette katsettanne nostaneet.” Jakeessa 2. Aik. 32:5 todetaan, Hiskiasta, että hän ”ryhtyi rohkeasti työhön. Hän korjasi kaikki murtuneet kohdat muurista, korotti torneja, rakensi ulkopuolelle toisen muurin ja vahvisti Daavidin kaupungissa olevaa Milloa. Lisäksi hän teetti paljon keihäitä ja kilpiä.”

Oletettavasti tuhoutuneesta Israelista paenneet ihmiset löysivät turvan Hiskian Jerusalemista. ”Toisen kaupunginosan” ympärille rakennettiin muuri. Vuonna 701 Assyrian joukot valloittivat Juudeaa, sen 46 muurilla varustettua kaupunkia vallattiin. Jesajan sanoin, 1:8, ”vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolava, kuin saarrettu kaupunki.” Assyria valtasi koko maailman ja nyt se linnoittautui valtaamaan Jerusalemin. Tässä aikeessa se ei kuitenkaan onnistunut. Kaupungin muurit pysyivät pystyssä ja Herra suojeli kansaansa ihmeellisellä tavalla, 2. Kun. 18:13–19:35.

PS.
Tästä linkistä löytyy hyvä kuva Avigadin muurista.

Jos olisit ihmisoikeusaktivisti...

2011-02-26T21:07:00.003+02:00

Jos taistelisit vakavasti ihmisoikeuksien puolesta, minkä maiden tilanteesta olisit huolissasi? Sudan, Kuuba, Intia, Kiina, Venäjä, Iran, Egypti, Libya, Syyria? YK:lla on oma järjestönsä, jonka nimi on YK:n Ihmisoikeusneuvosto: HRC – Human Rights Council. Tämä kansainvälinen neuvosto, jonka tukikohta on Genevessä, pyrkii puuttumaan ihmisoikeusloukkauksiin ja tuomitsemaan niitä.

Eilisessä Jerusalem Postissa oli mielenkiintoinen artikkeli kyseisestä neuvostosta. Kummallista, mutta kyseinen neuvosto ei ole juuri kertaakaan puuttunut esim. Egyptin pahoihin ihmisoikeusloukkauksiin, jotka nyt pari viikkoa sitten räjähtivät käsiin ja johtivat maan johdon vaihtoon. Tämän myötä on mahdollista, että Egypti muuttuu pahasta tosi pahaksi: ääri-islamit ottavat vallan tai joku löyhä hallinto saadaan maan johtoon. Jos HRC olisi hoitanut hommansa ja paljastanut Mubarakin rikoksia, tilanne ei olisi ehkä kehittynyt tähän pisteeseen.

Viimeisen viiden vuoden aikana HRC on tuottanut noin 50 päätöstä (resoluutiota), jossa se tuomitsee jonkun valtion ihmisoikeusloukkauksista. Näistä 50 päätöksestä 35 on koskenut Israelia. Näin ollen 70 % kaikista YK:n ihmisoikeusneuvoston kansainvälisistä tuomioista on kohdistunut Israeliin. Edelleen, koska kyseisen neuvoston kummallisena pakkomielteenä ja syntipukkina on ollut ja on Israel, se ei ole ehtinyt keskittymään tai varautumaan niihin todellisiin pahiksiin, kuten Libyaan, Egyptiin tai Iraniin.

Tottakai Israel loukkaa välillä ihmisoikeuksia, aivan niin kuin mikä tahansa valtio, mutta jos HRC:n tuomioista 70 % koskee Israelia, niin jossain on ongelma.

Hälyttävää on se, että Egypti ei ollut HRC:n agendalla, syytettävänä kertaakaan viimeisen viiden vuoden aikana!!! Itse asiassa, Egypti oli syyttäjänä. Kyseinen valtio tuki monia HRC:n syytteitä Israelia kohtaan. HRC:n näkökulmasta Egyptiä voitaisiin oikeastaan pitää ihmisoikeuksien suurena sankarina.

Olin juuri kirkossa, jossa pappi saarnasi siitä, kuinka ihmisarvo on rajaton. Job oli ”rikkain mies idän mailla”, nykään Bill Gates lienee rikkain mies ”lännen mailla”. Jos kysymme Gatesilta, minkä arvoinen hän on, hän voisi vastata meille olevansa 50 miljardin arvoinen. ”Niinkö vähän?” - ihmisen arvoa ei voi mitata rahalla. Kyyninen totuus on se, että me ihmiset usein tuomitsemme toisiamme epäoikeudenmukaisesti. Eläköön oikeudenmaisuus.

Raamattu, historia ja muutama kuva Hazorilta

2011-02-20T20:07:00.006+02:00

Nykyään on hyvin tiedostettu, että historiaa kirjoitetaan aina jonkun näkökulmasta. Kautta linjaan historia kirjoitetaan voittajien näkökulmasta. Näin historia on aina jossain määrin puolueellista. Raamattu sisältää paljon historiaa. Onko Jumalan sanalla jokin puolueellinen näkökulma? Tottakai on. Voitaisiin oikeastaan väittää, että Raamattu, tai eritoten VT:n profeettakirjat on kirjoitettu "häviäjien" näkökulmasta. Profeetat kuten Aamos, Hoosea, Jeremia ja Sefanja eivät olleet mitään kansan, hallitsijoiden ja papiston rakastamia suunnannäyttäjiä. Israelissa ja Juudassa heitä siedettiin yllättävän paljon, mutta silti heitä vastustettiin usein lujasti. Toisaalta valtion hovikelpoisia profeettoja ei Raamatussa juuri hyvällä muistella.

Raamatun kirjoittajilla on ollut selkeät tavoitteet mielessä, heillä on ollut sanoma, jonka he ovat halunneet välittää. Jos otamme Raamatun todistuksen tosissaan, niin meidän on uskottava, että se kertoo historian Jumalan näkökulmasta. Raamatun historia ei ole aina tasapuolista. Se, mitä maailmanhistoria pitää merkittävänä, saattaa olla Raamatun näkökulmasta turhaa. Toisaalta, se, minkä maailmanhistoria jättää mainitsematta, saattaa saada paljon huomiota Raamatun historiassa.

Inhimillisesti katsoen suuret kuninkaat kuten Omri tai Jerobeam II eivät saa paljoa kiitosta tai edes huomiota. Jerobeam II hallitsi Israelin kuninkaana vuosina 786-746 eKr, yhteensä 41 vuotta. Hänen kautensa kuitataan Kuninkaiden kirjassa vain muutamalla jakeella! 2 Kun. 14:23-29.

Hazor oli kanaanilaiskaudella ennen heprealaisten saapumista maahan koko maan merkittävin kaupunki. Tutkijat arvioivat, että Hazorin kaupungissa on asunut tuolloin, 1300-luvulla eKr., noin 15 000 ihmistä. Tämä on todella iso luku. Joosuan ja Tuomarien kirjat tukevat käsityksiä Hazorin merkittävyydestä sanomalla, että Hazor oli "muinoin tuon seudun (Kaanaan maan) kaikista kaupunkivaltioista mahtavin" ja että sen kuningas hallitsi koko maata, Joos. 11:10 ja Tuom. 4:2.

Kuninkaiden kirjoissa, 1. - 2. Kun., Hazor mainitaan vain ohimennen pariin otteseen. Kuitenkin tuonakin aikana Hazor oli yksi Israelin merkittävimmistä kaupungeista. Salomo oli uudelleenrakentanut kaupungin kuten jakeesta 1. Kun. 9:15 käy ilmi ja kuten arkeologiset todisteet vahventavat. Myöhemmin 800-luvulla kuningas Ahab toteutti suuria rakennusprojekteja Hazorissa. Näistä projekteista VT ei sano juuri mitään, mutta arkeologien lapio on paljastanut tuolta ajalta suuria palatseja ja muita rakennuksia. Raamattu tosin mainitsee, että Ahab oli erittäin merkittävä kuningas ja pahassa mielessä hyvin vaikutusvaltainen.

Profeetta Aamos vaikutti Israelissa kuningas Jerobeam II:n aikana. Jerobeam II:n valtakausi oli Israelin kukoistuksen aikaa. Valtakunta kasvoi, ihmiset elivät yltäkylläisyydessä, vaurautta oli ja kaikki näytti olevan mallillaan. Tuona aikana profeetta Aamos astui Samariaan, Israelin pääkaupunkiin. Hän ei tullut ihailemaan sen loistoa, vaan hän julisti Herran näkökulman: "Minä inhoan Jaakobin suvun ylpeyttä, minä vihaan sen palatsia. Minä jätän kaupungin kaikkineen tuhon omaksi." Kansa oli itsevarmaa ja voimansa tunnossa, mutta Jerobeam II:n kuninkuutta seurasi yleinen anarkia, vallankumoukset ja lopulta Assyrian maailmanvallan hyökkäys. Assyrian sotavoima vyöryi Israelin yli 730-720-luvuilla eKr. niin, että Samarian itsevarmojen hymy hyytyi ja itku alkoi.

Raamatunhistorian tutkija ja arkeologi joutuvat tarkkaan miettimään, mitä Raamattu oikeastaan sanoo. Mikä oli profeettojen näkökulma, mitä he tiesivät? Onko maailmanhistorian sokeakulma usein Jumalan näkökulma? Maailmanhistoria näkee loiston ja suuruuden, armeijat ja palatsit, Jumala näkee lesket ja orvot.

Osallistun kevätlukukaudella arkeologi Doron Ben-Amin luentokurssille. Kurssin aiheena on Raamatun arkeologia Israelissa. Doron Ben-Ami on nuoremman polven tutkijoita. Hän on tähän mennessä tutkinut 16 vuotta Hazorin rauniota! Itse tiedän Hazorista vain pikkuisen, mutta kesään mennessä jo vähän enemmän. Tässä muutamia kuvia Hazorista.

Salomonin aikainen kaupungin portti.

Ahabin aikaiset rauniot

Vartiotorni, joka rakennettin 700-luvulla eKr. torjumaan Assyrian hyökkäys

Viiniprässi Ahabin kaudelta

Suuri ja tulinen Hazor

2011-02-07T17:09:00.003+02:00

Kävimme viime viikolla Israelin pohjoiskulmilla. Tietysti poikkesimme myös Hazorissa, joka on Israelin isoin rauniokumpu – arkeologinen aarreaitta. Tuon muinaisen kaupungin historia ulottuu pitkälle ehkä 4000 vuoden taa. Se on ollut Pohjois-Israelin keskuskaupunki kanaanilaiskaudella, ennen heprealaisten saapumista maahan 1200/1300-luvulla eKr. Jo 1800-luvulta eKr. lähtien Hazor on mainittu samoissa Raamatun ulkopuolisissa egyptiläisissä lähteissä kuin muinainen Jerusalem! Se on mainittu myös muutama kerta VT:ssa. Tämän kaupungin merkitys raamatullisessa Israelissa on ollut tosi keskeinen.

1800-luvulla eKr. Hazor mainitaan ns. egyptiläisessä kirouslistassa, jossa mainitaan myös Jerusalem. Kirouslistaan pääsivät vain Egyptin varteenotettavat ja maininnan arvoiset viholliskaupungit. Hazor oli sellainen. Myöhemmin 1400-luvulla eKr. Hazor mainitaan monien muiden Kaanaan maan kaupunkien joukossa ns. el-Amarnan kirjeissä. Kanaanilaiskauden Hazorissa oli iso kanaanilainen palatsi, joka oli tehty basalttikivestä (laitan seuraavassa postauksessa kuvia lukijoiden nähtäväksi). Palatsissa oli useita huoneita, esipiha, iso keskushuone. Paikalta on löytynyt myös tuon ajan alttari tai alttareita, uhripaikka ja useita kivisiä jumala-patsaita. Suuren alttarin ympäriltä on löytynyt paljon uhrieläinten luita.

Kanaanilaiskauden Hazorista on löytynyt myös isohko temppeli, joka koostui kolmesta osasta: esipiha, pääsali ja kaikkein pyhin. Hazorin temppeli, samoin kuin useat muutkin tuon ajan temppelit, muistuttavat perustyyliltään kuningas Salomon rakennuttamaa Jerusalemin temppeliä, Herran huonetta. Salomon rakennuttaman Jerusalemin temppelin maallisia jäänteitä on täysin mahdoton tutkia, koska se on nykyisen Kalliomoskeijan alla. Jerusalemin temppelistä, joka rakennettiin 900-luvulla eKr., löytyy kuitenkin harvinaisen hyvät kirjalliset kuvaukset: 1. Kun. 6-7. Nämä kuvaukset, ja metrin tarkat mitat, ovat tosi olennaisia, ja niitä on hyvä verrata muiden esiin kaivettujen tuon ajan temppelien raunioihin. Olennaista on huomata, että myös Salomon rakennuttama temppeli koostui kolmesta osasta: esipiha, pyhä ja kaikkein pyhin. Näin siis muiden muinaisten kaupunkien ja temppeleiden arkeologiset löydöt voivat antaa meille epäsuorasti tietoa koskien Jerusalemin temppeliä. Tutkijat sanovat, että tärkeimmät temppeli-rauniot, jotka muistuttavat Jerusalemin temppelin raamatullista kuvausta, löytyvät Pohjois-Syyriasta. Siellä on ns. Tell Ta’ayanatin temppeli, joka ajoittuu 800-luvulle eKr.

Joosuan kirjassa kerrotaan, että Hasorin kuningas Jabin kokosi kaikki Pohjois-Kaanaan kuninkaat sotaan israelilaisia vastaan, Joos. 11:1-5. Israelilaiset voittivat Hazorin kuninkaan johtamat kanaanilaisjoukot, ja Joosuan joukot polttivat Hazorin, Joos. 11:13, vihollisen pääkaupungin poroksi. Kanaanilaiskauden raunioilta näkyy vieläkin suuren palon jälkiä – basalttikivet ovat murtuneet kuumuudessa!

Myöhemmin, 900-luvulla eKr., kuningas Salomo hallitsi Israelin suurta valtakuntaa. Israelin valta ulottui Egyptin rajapurolta Eufratille asti, maine kiri vielä pidemmälle, Etiopian kuningattaren korviin. Salomosta sanotaan, että hän ”rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä.” 1. Kun. 9:15 Arkeologit huomasivat muutama vuosikymmen sitten, että kaikissa näissä kolmessa viimeksi mainitussa Salomon (uudelleen) rakennuttamassa kaupungissa oli samanlaiset isot kuusikammioiset portit. Nämä portit on ajoitettu 900-luvulle eKr., eli kuningas Salomon kaudelle. Yleensä esim. kanaanilaisen kauden portit olivat vain neljäkammioisia, mutta nämä, ”Israelin kultakauden” portit ovat isompia, niissä on kuusi kammiota. Näyttää siltä, että näissä kolmessa kaupungissa näkyy saman arkkitehdin ja suunnittelijan käden jälki. Näin taas arkeologin lapio voi konkretisoida Raamatun historiaa. Olen käynyt katsomassa kaikkia näitä kolmea rauniokaupunkia ja siellä ne samantyyppiset kuusikammioiset portit seisovat vielä tänäkin päivänä muistuttaen kuningas Salomon valtakunnan loistosta ja voimasta.

Kirjoitan vielä joku toinen kerta vähän Hazorista ja laitan tänne kuvia. Hazor oli nimittäin yksi raamatullisen Israelin tärkeimmistä kaupungeista ja keskuksista!

Jerusalemin arkeologia 2

2011-01-24T09:54:00.006+02:00

Jatkan siitä, mihin viime kerralla jäin, mutta kieli muuttuu takaisin suomeksi. 1300-luku eKr. oli suurten mullistusten aikaa. Valtakuntia kukistui: Egypti heikkeni, Hittien valtakunta romahti ja kanaanilaiset antoivat tietä heprealaisille. Raamatun mukaan heprealaiset tulivat Egyptistä Kanaan maahan suunnilleen 1400/1300-lukujen vaiheessa. He valloittivat maan Joosuan johdolla. Jerusalemin kannalta on olennaista huomata, että tuon kaupungin kuningas toimi kanaanilaisen liittouman johtajana eteläisessä Kaanaassa. Jerusalemin kuningas Adoni-Sedek ajautui viiden muun kaupunkivaltion kanssa rajuun sotaan heprealaisten kanssa. Toisaalta Herra oli liittoutunut heprealaisten kanssa. Joosuan joukot saivat tulivoimaa taivaalta: ”Herra antoi sataa heidän (Adoni-Sedekin joukkojen) päälleen kiven kokoisia rakeita”, Joos. 10:11. Samoin Jumala pysäytti kellon kulun, aurinko ei laskenut, jotta heprealaiset voisivat lyödä vastustajansa perin pohjin, Joos. 10:12-13: ”ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen.” ”Herra kävi sotaa israelilaisten puolesta”. Joos. 10

Usein merkittävien viholliskaupungit poltettiin ja tuhottiin täysin, kuten Jeriko, Hazor ja Ain (ks. esim. Joos. 11:10-11). Joosuan ja Tuomarien kirja ei kuitenkaan milloinkaan mainitse, että heprealaisten päävihollisen Adoni-Sedekin kaupunkia olisi tuhottu tai edes vallattu. Tämä on tosi yllättävää, ja Joosuan kannalta kiusallinen totuus. Jerusalem jäi valloittamatta. Jakeessa 11:16 todetaan, että ”Joosua sai valloitetuksi koko maan”, mutta kuitenkin myöhemmin, jakeessa 15:63 tunnustetaan: ”Jerusalemissa asuvia jebusilaisia Juudan heimo ei kyennyt hävittämään, vaan he asuvat Juudan heimon keskellä Jerusalemissa vielä tänäkin päivänä.”

Tällainen nololta kuulostava tosiasia on aika paljastava. Ensinnäkin, Jerusalem valloitettiin varmasti Daavidin aikana 1000-l eKr. On luonnollista ajatella, että Joosuan kirjan lähteet ovat peräisin ennen tuota aikaa, koska muussa tapauksessa olisi vaikea ymmärtää jakeen Joos. 15:63 loppua: ”vielä tänäkin päivänä.” Tuomarien kirjassa vahvistuu se kuva, jonka Joosuan kirja antaa Jerusalemista: heprealaisten maanvalloituksesta huolimatta keskellä luvattua maata oli vahva linnoitettu kaupunki, kuin piikki lihassa, joka todisti, ettei lupausta ollut vielä lunastettu, Tuom. 1:21. Tuomarin kirjan luvussa 19 käy selvästi ilmi, että Jerusalem oli Israelissa, mutta se ei ollut israelilainen. ”He saapuivat Jebusin eli Jerusalemin lähistölle… Palvelija sanoi: ”Poiketaan tuohon jebusilaisten kaupunkiin ja yövytään siellä.” Mutta hänen isäntänsä sanoi: ”ei, me emme poikkea kaupunkiin, jonka asukkaat eivät ole israelilaisia.” Tuom. 19:10-12

Tästä voittamattomien muukalaisten linnoituskaupungista tuli sitten kuitenkin koko Israelin pääkaupunki, kaupunki, jonne rakennettiin Daavidin palatsi ja Herran Huone eli temppeli. Tuomarien kaudella, 1200 - 1000 eKr., Jerusalemilla ei ollut oikein mitään merkitystä israelilaisten elämässä. Tuon ajan keskuspaikkoina olivat sellaiset paikat kuin Betel, Gilgal, Mispa ja Silo. Daavidin myötä tapahtui kuitenkin iso ja rohkea muutos. Unohdettu, kaukaa kierretty, vieroksuttu ja valloittamaton kaupunki valloitettiin ja valittiin Israelin pääkaupungiksi. Jae 2. Sam. 5:6 on tosi keskeinen: ”Kuningas (Daavid) lähti miehineen Jerusalemiin niitä jebusilaisia vastaan, jotka yhä asuivat maassa. Nämä sanoivat Daavidille: ”Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.” – Mutta Daavid valtasi Siionin linnoituksen, josta tuli Daavidin kaupunki.”

Loppuun pieni tietoisku:

1800-luvulla löytyi todella mielenkiintoinen arkeologinen steela eli kivipaalu, jonka kuva löytyy tästä. Se ajoittuu vuosien 1213-1203 eKr. välille, ja se on peräisin Egyptistä. Kivipaaluun on kirjoitettu Egyptin kuninkaan Merneptahin (1213-1203eKr.) sotaretkestä Kaanaan maahan. Kivipaalussa mainitaan Mernaptahin joukkojen kukistamia kaupunkivaltioita Kaanaassa. Tästä tuhottujen kaupunkien listasta löytyvät Askelon, Gezer, Yanoam ja Israel. Israelista kivipaalussa lukee, että ”Israel on tuhottu, sen siementä ei enää ole.” Tässä selvästi liioiteltiin Egyptin sotaretken onnistumista Israelin tuhoamisessa. Tästä epäluotettavuudesta huolimatta tästä Merneptahin steelasta, jota kutsutaan myös ”Israel steelaksi”, löytyy ensimmäinen ja kaikkein vanhin kirjallinen maininta Israelista. Tämä todistaa, että Israel on ollut tunnettu kansan tai kaupunkivaltion, ”valtion” nimi jo 1200-luvulla. Kyse on ollut niin merkittävästä kansasta, että se on merkitty egyptiläiseen kivipaaluun, jossa kerrotaan Egyptin voitoista.

Tietysti Raamatun vanhin maininta Israelista löytyy Jaakobin painin yhteydestä. Israel on Herran antama nimi Jaakobille ja hänen suvulleen. Israelin pyhä kutsumus on kamppailla Herran kanssa, tulla Jumalan siunaamaksi ja nähdä Herra, Gen. 32:29-33. Raamatun kronologiassa Jaakobin paini sijoittuu jonnekin 1700-luvulle eKr.

Archaeology of Jerusalem, 1

2011-01-03T13:16:00.011+02:00

I’m writing my first ever blog on English. The reason is that I study in English, all my notes, and most of the books are in English… I’ve been studying the archaeology of first temple period Jerusalem during this semester. The class is thought by Gabriel Barkay. It has been a very interesting course. In order to write about these things, which I have learned, I will just concentrate on one “small” subject at a time. This writing, and the following writings, serve only as "tasters" because I'm not capable of introducing the city's wonders and especially not in such a small blog.

Let’s start from the beginning, when Jerusalem is first mentioned in history. This takes us into the 18th century BC Egypt. From this time in Egypt there has been found “execration texts” which curses the potential enemies of Egypt. The texts mention many cities and their kings from Syria and Canaan. Among them is mentioned some kings of Rushalimum – Jerusalem. In the chronology of the Bible, the patriarchs, Abraham, Isaac and Jacob lived around this time. From that time scholars have found archaeological remains from the slopes of Mount of Olives in Jerusalem. This means that in the 18th century Jerusalem was a city. Its importance is noted by the fact that the great Egyptians regarded it as its one potential enemy.

The period from 1950 - 1500 BC (Middle Bronze Age) was a period of urbanization in Canaan. According to contemporary Egyptian sources Canaan had 60 cities, and in these sources two kings of Jerusalem are mentioned by name: Tzakar-am is the other one. From this period the archaeologist Kathleen Kenyon has found a wall surrounding the city of Jerusalem dating to 18th century BC. The most important spot of Jerusalem – the Gihon spring, which provided water for the city – was surrounded and protected by a thick wall. From this period dates some of the biggest building stones until the time of Herod the Great!

Even thought this is the period of the patriarchs (Middle Bronze Age), Genesis does not explicitly mention the city, although indirect references to Jerusalem are found from Gen. 14 and 22. Jerusalem was the place where Abraham met Melchizedek, the king of Salem, Gen. 14:18-20, who gave him bread and wine and blessed him. Melchizedek was the priest of the highest God: El-Elyon. The name Melchizedek is Hebrew and it means the king of righteousness. Melek = king, tzadi = righteousness. Interestingly the other king of Jerusalem mentioned in Josh. 10:1 is called Adoni-zedek, which means the Lord of righteousness. In the book of Isaiah Jerusalem is called the city of righteousness: air-zedek. So in an early state Jerusalem is the city of righteousness and peace. In Gen. 22 Abraham is to offer his beloved son on the mount of Moriah, which is the same mount on which latter Salomon built the house of God (2 Chron. 3:1/Gen. 22:2).

Later, after Genesis 14, the person of Melchizedek appears a couple of times in the Bible: Ps. 110 and in Hebr. 5:10, 6:20 and 7:17. Psalm 110 says that the Lord promised to make the messianic king David the Melchizedek, the king of righteousness. The words of Hebr. 5-7 says that Jesus is this Messiah, fulfilling the prophesy. He had already met Abraham in Jerusalem, and given him the bread, wine and the priestly blessing.

In 14th century BC, and in the whole of the Late Bronze period i.e. 1550-1200, the land of Canaan, including Jerusalem, was under the rule of Egypt. From the 14th century BC Egypt there has been found 382 letters written between the Egyptian overlords and the Canaanite province leaders. Six of these are between Egypt and Jerusalem, which is now called Urusalim and its king is Abd-hepa. Click here and you will see one of the letters. These letters are called the el-Amarna letters due to the fact that they were found from the archives of the ancient Egyptian capital city el-Amarna. The letters reveal that Abd-hepa was the king of a great city-state. The letters also relate that Jerusalem was one of the most loyal city-states towards Egypt, although Jerusalem seems to have been practically quite independent from Egypt. In the contemporary war-stories it is told that Egypt conquered some Canaanite cities, but Jerusalem is never told to have been conquered.

Here are some background info. Next time I’ll write about Jerusalem in the books of Joshua and Judges.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

2010-12-05T10:14:00.008+02:00

Usein mietitään sitä, onko kansoilla jokin erityinen kutsumus. Täällä Israelissa kysymys on aina pinnalla, koska Raamatun mukaan Israel, valittu kansa ei ole vain yksi kansa kaikkien kansojen joukossa. Myös suomalaiset ovat visioineet oman kansamme roolia maailmassa. Amerikan kansallinen visio on tosi mielenkiintoinen. Myös Saksalla, varsinkin natsi-johtoisella Saksalla oli selvä kansallinen ja rodullinen visio, samoin kuin Tsaarin Venäjällä. Sitten on vielä kansainväliset liikkeet kuten Islam ja kommunismi, joilla on selvät visiot.

Mitä mieltä tästä kaikesta pitäisi olla? Onko oikein, että kansoilla on omat erityisasemansa, kutsumuksensa ja tehtävänsä? Onko kansallisvaltio pohjimmiltaan rasistinen ja vanhanaikainen juttu? Näin moni ajattelee, vaan en minä. Lyhyesti: kansallisvaltioiden, kansojen erilliselle identiteetille löytyy luja tuki Raamatusta ja Jumalan käskystä. Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala siunasi Nooan pojat: Seemin, Jafetin ja Haamin. Heistä polveutui sitten koko maailman väestö. Näille kansojen perustaja isille annettiin jumalallinen käsky: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, lisääntykää ja levitkää yli maan.” Gen. 9:7.

Luku Gen. 10 on otsikoitu osuvasti ja hyvin ”Nooan pojista polveutuvat kansat”. Tässä luvussa kerrotaan, kuinka Seemistä, Jafetista ja Haamista käytännössä polveutuivat kaikki kansat. Heidän piti levittäytyä, perustaa perheitä, klaaneja, kansoja, kulttuureja. Heidän piti kaikkien olla itsenäisiä mutta kuitenkin yhden ja saman Jumalan palvelijoita. Jokaisen kansan perustaja-isä sai Jumalan kutsun ja siunauksen.

Luvussa Gen. 11 kerrotaan kuuluisasta Babylonian tornista. Tuon tornin rakentaminen oli selvästi Jumalan tahtoa vastaan, mutta miksi? Usein ajatellaan, että koska ihmiset halusivat itselleen ”mainetta”, he astuivat harhateille. Maineen hankkimisessa ei kuitenkaan ole mitään sinänsä syntistä – sanoohan Jumala itse Aabrahamille seuraavassa luvussa, että ”sinun nimesi on oleva suuri”. Gen. 12:2. Jumala tekee palvelijastaan maineikkaan miehen. Sitä paitsi, kuka meistä ei haluaisi mainetta ja kunniaa – muistoa?

Babylonian synti on siinä, että ihmiset rikkoivat Jumalan käskyä ”levittäytyä yli koko maan”. He totesivat ”rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni.., sillä tavoin saamme mainetta ja kunniaa emmekä myöskään hajaannu yli koko maan.” Gen. 11:4 Babylonian synti oli siinä, että he halusivat yksinkertaisesti olla kaikki samanlaisia. Jumala taas haluaa, että suomalaiset ovat suomalaisia, venäläiset venäläisiä ja angolalaiset angolalaisia. Babyloniassa kaikki kansat puhuivat samaa kieltä, kuuntelivat samaa musiikkia, katselivat samoja sarjoja, ajattelivat samalla tavalla ja olivat samanlaisia - kaikki raja-aidat murrettiin, mutta se ei ollut hyvä juttu kuitenkaan.

Jumala rakastaa moninaisuutta, erilaisia kulttuureja, erilaisia perinteitä, erilaisia kieliä, erilaisia tyylejä jne. Tällainen rikastuttava erilaisuus syntyy luonnollisesti siitä, että eri kansat asuvat erilaisissa ympäristöissä. Yleismaallinen kulttuuri, joka hukuttaa alleen erilaiset kulttuurit, on siis Jumalan tahtoa vastaan. Erilaisuudesta syntyy erilaisia oivalluksia, ajatuksia ja ratkaisua - näin sen pitää olla.

Itse asiassa Jeesus ei ollut maailman kansalainen, kosmopoliitti, vaan Galilean juutalainen. Samalla Paavali puhuu kutsumuksestaan saattaa ”kaikki kansat uskoon ja kuuliaisuuteen”, Room. 16:26. Jumala haluaa antaa siunauksensa kaikille kansoille (Gen. 12:2-3) eikä millekään kasvottomalle maailman liitolle, joka murtaa alleen kansojen identiteetin.

Jos siis Suomi haluaa elää omaa kansallista kutsmustaan todeksi ja olla hyödyksi muillekin kansoille, jos haluamme tuoda maailmaan jotain erilaista ja aintulaatuista, meidän on oltava suomalaisia. Raamattu antaa meille kansallisen arvon. Olkaamme suomalaiset suomalaisia. Kunnioittakaamme muita kansoja ja kaikenmaalaisia ihmisiä – hyvää itsenäisyyspäivää.

Pray for Rain

2010-10-31T17:00:00.004+02:00

Israelissa odotetaan sadetta. Täällä ei ole kunnolla satanut sitten helmikuun. Galilean järven pinta on laskenut noin 5 metriä. Viimeiseen viiteen vuoteen sademäärä ei ole yltänyt edes keskiarvoon, joten täällä alkaa olla kuivat paikat. Ei ole yllättävää, että VT:ssa ja Israelin juutalaisuudessa on ”rain maker” –profeettoja kuten Elia ja sitten Jeesusta 100 vuotta aiemmin vaikuttanut galilealainen Honi (”the circle drawer”). Honi oli hurskas mies, joka lapsen lailla luotti Jumalaan. Kerran kun oli oikein kuivaa, hän sanoi piirtävänsä maahan ympyrän eikä poistuisi siitä ennen kuin Jumala lähettäisi maalle sateen. Hän rukoili hetken, ja sitten alkoi sataa. Sade oli liian kovaa. Honi pyysi, rukouksessa, jos vähän vähemmän. Sitten satoi vähän, Honi sanoi, ei ihan näin vähän. Tämän säätelyn jälkeen satoi juuri sopivasti. Papit raivostuivat kummalliselle taivaan käskijälle, mutta sade tuli ja kaikki hyvin.

Israelin maalle on ominaista juuri se, että se on täysin sateiden varassa. Pohjoisessa on suuri vuori, Hermon, joka nousee Israelin rajojen ulkopuolella yli 2500 m korkeuteen. Tuo Hermonin vuoristo on maan tärkein ekologinen rikkaus. Talvella Hermonilla voi lasketella, mutta sen merkittävin anti ei ole hupi vaan vesi. Hermonilta vuotaa vuosittain noin 500 miljoonaa kuutiota vettä Jordanin jokeen. Tämän vuoksi Galilea, se alue, jolla Jeesus eli ja vaikutti, oli parhaillaan kuin maanpäällinen paratiisi.

Ps. 42:7-8
Kun masennus valtaa mieleni,
minä ajattelen sinua
täällä Jordanin lähteillä ja Hermonilla,
Misearinvuorella.
Syvyys huutaa syvyydelle,
kun sinun koskesi pauhaavat --
kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi
ovat vyöryneet ylitseni.

5. Moos. 11:10-12 kuvaa Israelin vesitilannetta:

”Sillä se maa, jota sinä menet omaksesi ottamaan, ei ole niin kuin Egyptin maa, josta te olette lähteneet ja jota sinä, siemenesi siihen kylvettyäsi, jalalla polkien kastelit niin kuin vihannestarhaa.
11 Vaan se maa, jota te menette omaksenne ottamaan, on maa, jossa on vuoria ja laaksoja ja joka juo vettä taivaan sateesta,
12 maa, josta Herra, sinun Jumalasi, pitää huolen ja jota Herran, sinun Jumalasi, silmät aina katsovat, vuoden alusta sen loppuun saakka.”

Jeesuksella oli luoja luottamus taivaan Isään, joka pitää lapsistaan huolen. ”Katsokaa kedon kukkia.. taivaan lintuja..” ”Teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Älkää miettikö, mitä me syömme, juomme tai puemme päällemme. Totisesti – tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. ”Etsikää te ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.”

Joten, miten Israelissa pitäisi Jeesusta seuraten suhtautua vesipulaan? Jeesus opetti, että hänen Isänsä lapsien ei pidä murehtia edes elämän perustarpeista, kuten ruoasta, juomasta ja vaatteista. Ne annetaan kyllä. Luin juuri yhtä kirjaa, jossa tutkija Sean Freyne väittää Jeesuksen eläneen jonkinlaisilla ”sapatti- ja juhlavuosi-arvoilla ja asenteilla”. Tämä on todennäköistä, sillä Luuk 4 kertoo, kuinka Jeesus julisti missionsa alussa Nasaretin synagogassa:

”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvää sanomaa, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään vangitut vapauteen ja JULISTAMAAN HERRAN RIEMUVUOTTA.”

Riemuvuosi – Jubileum – tuli Mooseksen lain mukaan viettää joka 50. vuosi, ja joka 7. vuosi oli sapattivuosi. Silloin ei saanut tehdä töitä. Silloin luotettiin siihen, että Herra antaa kaiken mitä me tarvitsemme. Niin kuin paratiisissa kerran, Herra antaa ruoan, vaatteet, vaimon, ihmisarvon – kaiken mitä tarvitsemme. Sapattivuoteen ja riemuvuoteen liittyen 3 Moos. 25:19-21 sanoo, että ”maa antaa teille hedelmänsä, niin että saatte syödä kylliksenne ja elää rauhassa. Te ehkä kysytte: ”mitä me syömme joka seitsemäntenä vuotena, jos emme saa kylvää emmekä korjaa satoa?” Tietäkää siis, että minä lähetän teille kuudentena vuotena siunaukseni ja te saatte sadon, joka riittää sapattivuoden yli.”

Jeesuksen asenne voi tuntua todella kummalliselta, mutta juhlavuosi vaatii ihmistä luottamaan taivaan Isään. Varmasti tuo Jeesuksen kyky luottaa taivaan Isän apuun ja huolenpitoon, on sellainen asia, jonka me suomalaiset kristityt osaamme aika huonosti. Ajattele, jos vaikka verovirrat eivät enää sadakaan meidän laariin. Israelin maa opettaa, että olemme koko ajan Jumalan armoilla. Emme ole kenenkään muun armoilla, kuin taivaan Isän.

Tässä vielä lopuksi Psalmin 65 sanat:

10 Sinä pidät huolta maasta ja annat sille sadetta,
sinä teet sen hedelmälliseksi.
Jumala, sinun virtasi on vettä täynnä.
Sinä kasvatat sadon ihmisille,
pidät maasta huolen.
11 Sinä kastelet vaot,
tasoitat kynnetyn pellon,
pehmität sen sateilla
ja siunaat maan kasvun.
12 Sinä seppelöit vuoden hyvyydelläsi.
Missä vaunusi kulkevat, siellä maa tiukkuu runsautta.
13 Autio aro viheriöi,
kukkulat verhoutuvat juhlapukuun.
14 Niityt ovat lammaslaumojen peitossa, laaksot lainehtivat viljaa. Koko maa riemuitsee ja laulaa.

Miksi ihmiset voivat syrjiä ryhmäsuhteita?!

2010-10-23T00:20:00.003+03:00

Lukiessani tätä muistin tämän. Aika hullua - mutta sieltä se tulee!

Homo-keskustelu

2010-10-21T20:34:00.002+03:00

Pakko laittaa ihan lyhyt kommentti tähän viimeaikojen homo-keskusteluun. Minua tässä on eniten ihmetyttänyt, miten mediassa, yhteiskunnassa ja kirkossa on hyökätty Päiviä vastaan - ilman asiallisia syitä. Pasi on kirjoittanut aiheesta tosi hyvän blogin, joka löytyy tästä. Jos katsotte lähetyksen uudestaan, huomaatte, että Päivi ei sanonut mitään sinänsä uutta ja kummallista. Hän pitäytyi sillä kannalla, jota olemme nyt viimeiset 2000 vuotta kannattaneet. Hän puolusti sitä avioliittokäsitystä, jolle Jeesus Kristus sanoi aamen.

Tämä viime aikojen "keskusteluilmapiiri" on ollut kaikkea muuta kuin vapaata ja sivistynyttä. Arkkipiispaa myöten en toivottu, että kirkon moninaisempi ääni olisi tullut ohjelmassa esille. Ensinnäkin kirkon virallista kantaa ohjelmassa edusti piispa Repo - ei Räsänen. Minkä ihmeen takia kaikki ovat Räsäsen kimpussa? Eikö Revon kanta mielyttänyt? Pitääkö palaute tulkita siten, että ne, jotka kannattavat perinteistä kristillistä avioliittoa, olkoot hiljaa, ja ne, jotka edustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, saavat tuoda kantansa julki? Miten kirkon viralliset edustajat voivat puhua moniäänisestä kirkosta, jos konservatiivisen kannan edustajia hiillostetaan ja käsketään pitäämään päänsä kiinni? Harmittaa ja ihmetyttää ihan oikeasti näin kummallinen keskustelukulttuuri.

Mielestäni Räsänen, Repo ja Turunen puhuivat ohjelmassa asiaa.

Miksi ihmeessä yksi kaupunki voi olla niin kuuluisa?

2010-10-20T22:27:00.003+03:00

On se kumma, kun ajattelin alkujaan kirjoittavani täältä paljon kuulumisia koto-Suomeen, mutta kuitenkin, kirjoitan tänne tosi harvoin. Kyse ei ole siitä, että ei olisi mitään kerrottavaa, vaan siitä, että aikaa on niin vähän. Aika on rahaa, mutta ennenkaikkea, aika on elämää, ja ajan tappaminen on murhaamista, niin kuin Heschel totesi. On sekin kumma, että nykyään niin moni kärsii liiasta vapaa-ajasta. Aikaa tuntuu olevan liikaa. Sille ei keksitä käyttöä eikä omalle elämälle merkitystä. Sitten apuun haetaan viihde kuluttamaan luppoaikaa. Murhaamista?

Päiviini täällä Jerusalemissa kuuluu kirjastossa lukemista, kampuksella hengailua, falafelien syöntiä, heprean, arkeologian ja toisen temppelin ajan kirjallisuuden opiskelua, ja tietty väittärin pakertamista. Ei liene varmaan syytä todeta, että viihdyn/-mme loistavasti.

Käyn nyt syyskauden luentokurssilla, jonka pitää Gabriel Barkay. Aiheena on Jerusalemin arkeologia ja historia ensimmäisen temppelin ajoilta. Ensimmäisellä tunnilla mietimme, minkä ihmeen vuoksi Jerusalem on maailman tunnetuin kaupunki. Miksi sillä on sellainen maine, että kaikki tuntevat sen. Jopa pikkulapset Turussa tietävät Jerusalemin, angolalaiset eivät aina tiedä, mikä on heidän naapurikylänsä nimi, mutta jokainen on kuullut Jerusalemista. He eivät välttämättä oikein tiedä, missä päin maata tai taivasta se on, mutta nimi on tuttu ja ladattu arvokkuudella.

Maantiede tai luonnonvarat eivät selitä Jerusalemin roolia historiassa. Jerusalem on autiomaan vieressä, keskellä kuivaa maata. Kaupungin läpi ei virtaa isoa jokea, kaupungilla ei ole mahtavaa satamaa, eikä arvokkaita jalokivikaivoksia. Jerusalemissa ei ole öljyä. Maailmassa on paljon suotuisampia paikkoja merkittäville kaupungeille. Mutta mikään maailman keskus ei ole ladattu sellaisilla uskomuksilla ja tunteilla kuin Jerusalem. Edes turkulaiset, vaikka niin kaupunkiaan rakastavatkin, eivät häissään riko lasia muistaakseen Turun paloa, Turun, joka kukoistuksensa päivinä oli Suomen pääkaupunki ja sivistyksen kehto. Italian katolilaiset eivät kolmesti päivässä rukoile kasvot kohti Rooman Vatikaania. Pariisilaiset eivät runoissaan toistele kaikissa juhlissaan ”Pariisi, jos sinut unohdan, kadotkoon käteni voima.” Mutta, Jerusalem, on käsittämättömien toiveiden kohde. Miksi?!

Vastaus liittyy kaupungin raamatulliseen historiaan. Ensinnäkin Daavid teki siitä pääkaupnkinsa 3000 vuotta sitten. Tämän jälkeen, 700-luvulla eKr., kaupunki kasvatti mainettaan. Tämä suuren maineen synty sai opettajamme mukaan lujasti pontta siitä, että 760-luvulla eKr. Juudan ja Jordanin alueella oli suuri 7-8 richterin maajäristys. Geologit ovat havainneet maanjäristyken tuhoisaa jälkeä monissa kylissä ja kaupungeissa Juudean ja Jordanin alueilla, ks. wikipedia ja tieteelliset julkaisut. Tästä maanjäristyksestä on jäänyt VT:n pari mainintaa: Aam. 1:1 ”Aamos oli Tekoan seudun karjankasvattajia. Tämän sanoman Israelista hän sai kaksi vuotta ennen maanjäristystä.” Sakarian kirjan luvussa 14:5 muistetaan, kuinka ihmiset pakenivat maanjäristyksen aikana turvaan Jerusalemiin ja temppeliin, samalla tavalla turvapaikka löytyisi lopunaikana tuosta kaupungista. ”Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana (760-luvulla). Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan.”

Ihmeellistä oli, että monien Juudean kaupunkien tuhoutuessa tai saadessa kovia vahinkoja, Jerusalem ja sen temppeli säilyivät pystyssä. Tästä sai alkunsa ajatus, että Jerusalem on jotenkin Jumalan suojeluksessa – Jumala on asettanut nimensä asumaan sen temppeliin, 1. Kun. 8. Edes luonnonmullistukset eivät voi horjuttaa Daavidin kaupunkia. Vuonna 721 Assyrian armeija tuhosi Israelin (pohjoisvaltakunnan) ja sen pääkaupungin, Samarian. Israelilaiset vietiin maanpakolaisuuteen, 2. Kun. 17-18. Vuonna 701 Assyria lähti valloittamaan Juudeaa. Assyrialaiset saivatkin valloitettua, omien lähteidensä mukaan, 46 muurilla varustettua kaupunkia Juudeassa, mutta voittokulku tyssähti Jerusalemiin, Jes. 36-39/2. Kun. 18-19. Ihmeellisellä tavalla, Jumalan avulla, suuri maailmanvalta – koko maailman valtias, joutui poistumaan Jerusalemin luota, ja Siion pysyi koskemattomana.

Jes. 1:7-8 kuvaa Jerusalemin tilannetta osuvasti.

”Autius on teidän maassanne, tuli on tuhonnut kaikki kaupunkinne, muukalaiset syövät satonne teidän silmienne edessä. Autius on kaikkialla, kaiken on vihollinen tuhonnut. Vain tytär Siion on jäljellä kuin maja viinitarhassa, kuin kurkkupellon vartiolaiva, kuin saarrettu kaupunki.”

Näiden ihmeiden seurauksena, kun luonnonvoimat eikä maailman suurin sotakoneisto voinut tuhota Jerusalemia, syntyi uskomus voittamattomasta kaupungista, jota itse maailman luoja ja kuninkaiden kuningas suojeli. Reilu sata vuotta Assyrian valloitusyrityksen jälkeen, nousi uusi maailman valloittaja, Babylon. Juudalaiset ja Jerusalemilaiset näyttävät nojanneen uskomuksiin ikuisesta ja voittamattomasta kaupungista. Jeremia, tuon ajan suuri profeetta, kertoo kaupungin papiston elävän väärässä luottamuksessa. ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ”Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli.” Jer. 7:4.

Tämä Jeremian jae kertoo jo paljon Jerusalemiin liitetyistä uskomuksista. Jeremian sanomana oli, että Jumala suojelee kaupunkia, mutta vain jos kansa noudattaa lakia ja oikeutta, elää teologisesti, moraalisesti, rituaalisesti ja eettisesti oikein.

Ennen kuolemaansa, kun Jeesus kävi temppelissä, hän kaatoi pöytiä ja lainasi Jeremiaa: ”te olette tehneet minun Isäni huoneesta rosvojen luolan”. Rosvojen luola on pakopaikka, jonne rikolliset pakenevat vastuutaan tehtyään laittomuuksia.

Tämä psalmi 48 kuvaa hyvin Jerusalemin asemaa vuoden 701 eKr. jälkeen.

Siion on Jumalan kaupunki
1
Laulu, korahilaisten psalmi.
2 Suuri on Herra, ylistäkää häntä!
Hän asuu omassa kaupungissaan, pyhällä vuorellaan.
3 Se kohoaa korkealle,
se on koko maan ilo.
Siion on kuin pohjoinen vuori,
se on suuren kuninkaan kaupunki.
4 Jumala asuu sen palatseissa, hän on sen vahva turva.

5 Kuninkaat kokoontuivat yhteen
ja hyökkäsivät Siionia vastaan.
6 Mutta he hämmästyivät sitä minkä näkivät,
kauhistuivat ja ryntäsivät pakoon.
7 Pelko iski heihin,
niin kuin tuska iskee synnyttäjään,
8 niin kuin itätuuli,
kun se murskaa Tarsisin-laivat.
9 Mistä ennen olimme kuulleet, sen omin silmin näimme Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, kaupungissa: Jumala pitää sen lujana ikuisesti. (sela)

10 Jumala, me kerromme temppelissä
sinun armollisista teoistasi.
11 Jumala, maan ääriin saakka
kiiriköön sinun nimesi,
kaikukoon ylistyksesi!
Sinun kätesi on hyvyyttä täynnä.
12 Iloitkoon Siionin vuori, riemuitkoot Juudan kaupungit, sillä sinun tuomiosi ovat oikeat.

13 Lähtekää, kulkekaa Siionin ympäri,
laskekaa sen tornit.
14 Katsokaa sen muureja,
tutkikaa sen palatseja,
niin että voitte kertoa
tuleville polville:
15 Suuri on Jumala! Hän on Jumalamme ajasta aikaan. Hän johdattaa meitä ainiaan.

Kansan tuomarit

2010-10-09T23:03:00.001+03:00

Luin tänään Tuomarien kirjan. Mielestäni se on kirja, josta löytyy selkeä ja ajankohtainen sanoma tämän päivän ihmisille, ja ehkäpä juuri kansoille – kysehän on kirjasta, joka kertoo kansan historiasta. Jumala johti tuon kansan historiaa nostamalla sille tuomareita, kuten Simson, Jefta, Gideon ja Deborah. Kirja siis kertoo kansasta, mutta kansan historiassa yksilöillä on ratkaiseva merkitys. Tuomareita voi lukea keskittymällä yksittäisiin ihmisiin, tuomareihin, tai/ja sitä voi lukea katsomalla koko kansan historiaa. Myös meidän moderniin historiaamme ovat vaikuttaneet yksilöt: Kivi, Runeberg, Sibelius, Mannerheim, Kekkonen, Ollila jne. Hengellisellä kentällä Suomea ovat muokanneet Malmberg, Ruotsalainen, Laestadius, Juva jne.

Tuomarien kirjassa minua puhutteli tällä lukukerralla se pessimistinen historian kuvaus, joka kirjasta paljastuu. Kirjassa toistuu toteamus, jonka mukaan ”siihen aikaan Israelissa ei ollut kuningasta ja kukin toimi niin kuin itse hyväksi näki”, 17:6; 18:1; 19:1; 21:25. Tämä lause tuo mieleen meidän aikamme moraaliset kaneetit: ”It’s all right if it feels good”, ”I did it my way.” Tämä ajatus on sanottu selvästi jakeessa Hab.1:7, “Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein ja mitä se saa tehdä.” Tuo kansa on, kuten Nietzsche sanoisi ”vapaa orjamoraalista” eli juutalais-kristillisestä auktoriteetista ja laista.

Oman tulkintani mukaan Tuomarien kirjan luvussa 2 oleva jumalallinen kohtaaminen luo koko kirjan synkälle historialle pohjan ja toivon. Niin kuin Mooses oli kohdannut Herran orjantappurapensaassa, niin samaan tapaan Herran enkeli ilmestyi israelilaisille Gilgalissa. ”Minä vein teidän pois Egyptistä ja toin teidät maahan, jonka esi-isillenne vannomallani valalla lupaisin teille. Minä sanoin: EN MILLOINKAAN RIKO LIITTOA, JONKA OLEN TEHNYT KANSSANNE.” Tuom. 2:1-2 Tässä on koko kansan historian toivo. Kansa rikkoo liiton jatkuvasti. Jo samassa luvussa, kun Joosua ja kansanvanhimmat olivat kuolleet, todetaan, että uusi sukupolvi oli täysin vieraantunut isiensä ja äitiensä suhteesta Jumalaan. He ”eivät enää totelleet Herraa, eivätkä pitäneet mielessään niitä tekoja, jotka Herra oli heidän hyväkseen tehnyt.. rikkoivat Herraa vastaan.. hylkäsivät Herran..” 2:10-12.

Välillä Jumala nosti kansalle tuomarin, mutta silti kansa kulki omia teitään. Kirjan loppuluvuissa kansa ajautuu täysin rappiolle. Juudan Betlehemissä paikallinen roistojoukko raiskaa ja kiduttaa kuoliaaksi kaupungissa vierailleen naisen, Tuom. 19. Tämä kaamea teko herättää kansan: ei näin saa tehdä! Syntiä lähdetään kostamaan sisällissodalla, Tuom. 20. ”Kukin eli niin kuin itse parhaakseen näki”, kansalla ei ollut moraalista kompassia. Tämä johti kaaokseen. Ainut toivo oli siinä Herran ilmestyksessä kirjan alussa: ”En milloinkaan riko liittoa, jonka olen tehnyt kanssanne.” 2:1-2.

Vinkki:
Tänään Suomessa tarvitaan moraalisia esikuvia, torvia ja varoittajia – tuomareita. On sanottu, että ”uskonto, joka ei uskalla kaataa aikansa epäjumalankuvia, ei ole arvollinen puhumaan Jumalan nimessä.” Sen sijaan, että kirkonmiehet ja -naiset etsivät innokkaasti koko ajan yhteistä linjaa, meidän aikamme ihmiset ansaitsisivat voimakasta ja varoittavaa rakkauden ääntä: parannussaarnaa, tuomionjulistusta ja evankeliumia. Tämä tie, jolla jokainen kulkee, niin kuin parhaaksi näkee, johtaa tuhoon. Meidänkin toivomme kaikkien epäonnistumisiemme jälkeen, on siinä, ettei Herramme riko liittoaan, jonka on Golgatalla kansamme solminut.

Yksi valtio

2010-10-03T16:43:00.001+03:00

En ole viime aikoina ehtinyt kirjoitella juuri mitään tähän blogiin – meillä on kotona netti rikki, ja muutenkin on kiireistä opiskelun kanssa. Sukkot on tältä vuodelta ohi ja ihmiset purkavat majojaan. Sukkot, heikkorakenteinen lehtimaja, jossa juutalaiset asustelevat viikon verran kerran vuodessa, tuo mieleen sen, että elämä on hauras ja heikko. Olen vain tuulenhenkäys, joka kohta katoaa, kuin kukka, joka hetken kukoistaa ja sitten lakaistuu. Turhuutta kaikki, sanoi saarnaaja. Sukkot kertoo meille nykyihmisille siitä, että ihmisen paras paikka tässä maailmassa on Jumalan varjelevan läsnäolon alla. Luonnonmullistukset vievät kodit, talot ja työpaikat miljoonilta. Monet joutuvat elämään telttaleireillä pakolaisina. Maailma autioituu, vesipula lisääntyy. Missä voin pitää suojaa, kun myrsky nousee?

Kävin viime viikolla Jerusalemissa Vainojen museossa – Yad Vashemissa. Siellä oli puhutteleva taideteos museon puistossa. Taiteilija oli pystyttänyt junaraiteet, jotka menivät siltaa pitkin. Silta loppui jyrkänteelle ja metsään. Jyrkänteen reunalla oli karjankuljetusvaunu, joilla Holokaustin aikana kuljetettiin juutalaisia kaasukammioon. Kaiteessa oli hepreaksi teksti: ”Hei Adam, kirjoitan sinulle kirjeen mustekynällä. Olen Eeva. Jos olet nähnyt Kainin, sano hänelle, että minä”

Tuo ”tekstari” tuo mieleen monta asiaa: minne juna menee? Kuka siellä on? Etsiikö kukaan näitä kadotettuja? Eevan visti loppui kesken. Hän tiesi ehkä jotain niin kauheaa, ettei saanut sitä edes sanotuksi. Aina on äiti – Eeva, jolla on huolestuneita kysymyksiä pojistaan. Aina on tämä ”ihmiskunnan äiti”, jonka kirje kertoo, ettei kaikki ole kunnossa. Kuinka reagoimme tähän tietoon? ”Olenko minä veljeni vartija?” Mitä äiti tästä sanoisi? Toisen maailmansodan aikana ihmisillä oli tarpeeksi tietoa, mutta harva uskalsi nostaa äänensä vainottujen veljien puolesta. Saksan kirkko mukautui peloissaan valtion ideologiaan, ja vain harvat uskalsivat ottaa Jeesuksen seuraamisen tosissaan tuona vaikeana aikana.

Israel on tänään vauras, moderni ja demokraattinen oikeusvaltio. Sen yllä on kuitenkin vakavia uhkia. Iranin Mahmoud Ahmadinejad, joka puheissaan toivoo, että 'laiton sionistinen hallinto' tuhottaisiin, ja että juutalaiset hävitettäisiin, pyrkii saamaan Lähi-idässä johtajan aseman. Ahmadinejad on sanonut, että Iran ei tule ikinä hyväksymään Israelin olemassaoloa. Tämä mies pyrkii saamaan johtajan aseman Lähi-idässä. Iranilla on ydinase kehitteillä.

Samoin tällä hetkellä puhutaan rauhanneuvotteluissa, että Israel jaettaisiin kahtia, kahdeksi valtioksi. Todellisuudessa viime vuosien kokemukset maan luovuttamisesta eivät ole tuonneet juutalaisten ja palestiinalaisten välille rauhaa. Gaza luovutettiin. Nyt Gaza on aivan sekaisin Hamasin hallinnon käsissä. Jos Samaria (ns. Länsiranta) ja Galilea luovutettaisiin, niistä muodostuisi sillanpääasemia, joista Israelin viholliset voisivat hyökätä ja ampua rakettejaan ja pommejaan Israelin puolelle. En usko kahden valtion malliin, jos halutaan rauhaa. Israel elää vaikeassa tilanteessa. Jos juutalaisella kansalla ei ole kansallista kotiaan Israelissa, niin missä sitten?

Jokin aika sitten tehtin kyselytutkimus Israelin juutalaisten näkemyksistä omasta asemastaan maailmassa. Kyselyn mukaan heistä 56 % uskoo 'koko maailman' olevan heitä vastaan. 77 % uskoo, että tekipä Israel palestiinalaisasiassa mitä tahansa, maailma tulee suhtautumaan sen toimintaan hyvin kriittisesti. Näyttää siltä, että uhkakuvat – Iran – pitävät Israelin henkisessä Sukkassa. Ihminen on kuin kedonkukka, hetken se kukoistaa, sitten lakaistuu, mutta se, joka laittaa turvansa Herraan elää ikuisesti. Varmasti tämä Sukka-mentaliteetti on johtanut juutalaisia etsimään Vapahtajaa ja Messiasta. Joka kolmas jerusalemilainen on haredi eli hyvin uskonnollinen. Kun omat voimat ja ratkaisut ovat vähissä, kansa etsii pelastusta Häneltä, jolle tämä kansa on kuin silmäterä.

Lopulta, Israel, Suomi, Turkki tai Ruotsi - kaikilla on uhat ilmassa, joka paikassa on syytä pysyä henkisessä Sukkassa. Kukaan meistä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Ei omaisuus, eivät aseet, eivät ihmissuhteet, ei hyvä maine, ei mikään muu, eikä kukaan muu kuin Kristus voi meitä auttaa. Sukkot tai ei, seurakunnan missio on nostaa ”maailman valo” korkealle, ja antaa ”elämän vesien” virrata janoisille. Ymmärrä äidin viesti ja kanna vastuusi.

Miten tehdä päätöksi?

2010-09-12T21:44:00.004+03:00

Oheinen kirjoitus julkaistaan varmaan jossain muodossa yhdessä pienessä kristillisessä lehdessä. Ratkaisujen tekeminen on tosi tärkeää. Armeijassa meille opetettiin käskyjen ja ratkaisujen merkitystä. "Päätös se on pask-kin päätös", tuli opittua ja sisäistettyä.

-----------kirjoitus------------------------

Minua on jo pitkän aikaa mietityttänyt kysymys, millä perusteilla me ihmiset teemme elämämme suuret päätökset: järjellä vai tunteella, aivoilla vai sydämellä, intuitiolla vai puhtaasti järkiperustein? Johtaako Jumala askeliamme? Kuinka voimme antaa Jumalan Sanan johdattaa polkuamme? Onko kaikki vain sattumaa? Jokainen ihminen kamppailee näiden kysymysten kanssa. Itse olen ollut risteyskohdissa viimeistään lukioajoista alkaen. Olen kuullut, että monet historian merkkihenkilöt ovat olleet pohjimmiltaan tunneihmisiä. Suuret kansalliset johtajat, jotka ovat valinneet tien kokonaisille kansoille ja sukupolville, ovat usein seisoneet isojen kysymysten edessä tunteeseen luottaen. He ovat kuunnelleet sydämensä ääntä. Tämä ei tietysti tarkoita, että suuret suunnannäyttäjät eivät tekisi päätöksiä järkiperustein. Totta kai tekevät, mutta tunne on mukana elämän isoissa asioissa.

Jesajan kirjan jae 63:9 on todella kauniisti ja voimakkaasti käännetty vuoden 1938 käännökseen.

”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus, ja hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät. Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän lunasti heidät, nosti heitä ja kantoi heitä kaikkina muinaisina päivinä.”

Evankelistat ovat nähneet tarpeelliseksi mainita jotain siitä, miten Jeesus näki, miten hän tunsi. Hän esimerkiksi ”näki” kovassa kuumeessa makaavan naisen (Matt. 8:14). Betesdan altaalla Jerusalemissa hän ”näki” hylätyn miehen, jota kukaan muu ei ollut nähnyt 38 vuoteen (Joh. 5:5-7). Jeesus näki ihmisen yksilönä, mutta hän näki myös koko kansan.

”Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä kuin lammaslauma paimenta vailla.” Matt. 9:36 Tämä kansan rappiotilan näkeminen sai Jeesuksen toimimaan. Hän ymmärsi, että nyt tarvitaan lisää työmiehiä elopelloille. Niinpä hän lähetti 12 opetuslasta töihin (Matt. 10).

”Jeesus näki kaikki nämä ihmiset – hänen tuli sääli ja hän paransi kaikki sairaat.” Matt. 14:14. Tämä näkevä Jeesus tuo mieleen Jumalan, jonka Mooses oppi tuntemaan palavan pensaan kautta. Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen nähnyt kansani ahdingon Egyptissä.. Minä tiedän heidän hätänsä. Olen tullut vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä.” 2. Moos. 3:7-8. Vaikka tuleva kansanjohtaja ei tuntunut näkevän tai tuntevan, niin Jumala näki ja tiesi mikä oli kansan tila. Jumala laittoi palvelijansakin näkemään, liikuttumaan ja toimimaan rohkeasti ja päämäärätietoisesti.

Eräät filosofit ovat sanoneet, että Jumala on ensimmäinen liikkumaton liikuttaja. He ovat väärässä, nimittäin Jumalaa liikuttaa orpojen ja leskien hätä. Jumalaa liikuttaa ihmisen kipu, Jaakobin vamma. ”Kaikissa heidän ahdistuksissaan oli hänelläkin ahdistus.” Jeesusta katsoessamme näemme, kuinka voimakkaasti, rohkeasti ja määrätietoisesti hän toimi. Jumalallisesta pakosta hänen oli parannettava sairaita, annattava sokeille näkö, kuuroille kuulo, kuolleille elämä, spitaalisille puhtaus ja syntisille anteeksi. Tämä Jeesus sanoo meille, ”katsokaa minuun: minä olen sydämeltäni lempeä”. Paavali kirjoittaa, ”olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli”. Fil. 2:5. Itsestään Paavali toteaa: ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä”, 2. Kor. 5:14.

Minun, sinun ja kaikkien Jumalan lasten, Jeesuksen seuraajien käsittämättömän ihana ja haastava asema on painautua Kristuksen turviin – niin kuin poikaset kanaemon siipien suojiin. Siellä, siipien suojissa, olemme turvassa, mutta siellä myös kuulemme itse Kristuksen sydämen sykkeen. Tehkäämme ratkaisumme tuota sykettä kuunnellen.

Huonomuististen evankeliumi

2010-09-07T17:24:00.003+03:00

Täällä Israelissa on kovat tohinat käynnissä. Kaikki valmistelevat tulevaa uuden vuoden Rosh hasanaa-juhlaa. Kyseinen juhla periytyy jakeisiin 3. Moos. 23:23-25:

”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano israelilaisille: Pitäkää seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä lepopäivä. Antakaa silloin merkki puhaltamalla torveen ja kokoontukaa pyhään juhlaan. Älkää tehkö sinä päivänä mitään työtä, vaan uhratkaa Herralle tuliuhri.”

Kyseessä on yksi vuoden seitsemästä isoimmasta juhlasta. Rosh tarkoittaa päätä ja hasana tarkoittaa vuotta. Kyseessä on siis vuoden pää. Juutalaisen tradition mukaan Jumala loi ihmisen juuri tuona päivänä. Se päivä on siis täynnä mahdollisuuksia.
Ehkä keskeisin asia, joka liittyy tähän juhlaan, on sofarin puhaltaminen.

Hepreankielinen VT puhuu siitä, että sofer-torvella soitetaan muistutussoitto, Lev. 23:24. Tämä seikka on tärkeä myös meille kristityille. Raamatussa ihmisten ja koko ihmiskunnan kohtalo riippuu usein Jumalan muistin varassa. Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat hänen mukanaan’ arkissa. Gen. 8:1. Jumala muisti Saaraa ja antoi lupauksensa käydä toteen. Ristillä ryöväri sanoi Jeesukselle, ’muista minua kun tulet valtakuntaasi.’ Vuodessa on kaikenlaisia päiviä. Välillä ihminen elää vähän ansiokkaammin kuin niinä huonoina päivinä.

Vanhuksilla muisti pätkii ja moni sairastuu dementiaan. Oppimismetodit ovat muuttuneet niin, että koululaiset eivät enää osaa paljoa ulkoa. Jeesus valitti opetuslapsilleen heidän huonoa muistiaan: ’Ettekö te muista, mitä tapahtui viidelle leivälle ja kahdelle kalalle? Onko teidän sydämenne paatunut?’

Jumala ei kuitenkaan unohda ihmistä, jonka kanssa hän on solminut liiton. Vaikka me olemme tehneet syntiä, niin kuitenkin Jumala muistaa liiton, jonka hän on meidän kanssamme tehnyt. Jakeissa Hes. 16:59–60 sanotaan, että pelastuksen päivänä me muistamme syntimme, mutta Jumala muistaa liiton, jonka hän on solminut meidän kanssamme. Jokaista ihmistä kehotetaan tulemaan tämän liiton jäseneksi. Ottakaa sovitus ja pelastus vastaan. Jokaista, joka on sen liiton jäsen, muistutetaan, että Jumala, joka on kyseisen liiton vahvempi osapuoli, ei riko solmimaansa liittoa. Hän muistaa liittonsa. Jos kuulet torven toitotuksen, niin muista mitä Herra on puolestasi tehnyt. Raamattu kuvaa ihmisen ja Jumalan liittoa monilla tavoin: mies ja nainen, isä ja poika, paimen ja lammas, savenvalaja ja savi jne. Näissä kaikissa vertauskuvissa on yksi yhteinen piirre. Jumala on aina liiton vahvempi osapuoli.

Vaikka mies hylkäisi vaimonsa, ja vaikka äiti hylkäisi sylilapsensa, niin Jumala ei hylkää omaansa. Hän muistaa liiton, ja tästä liitosta meillä on kuin sinettinä kihlasormus sormessa, Pyhä Henki pelastuksen sinettinä sydämessä. Tuo Henki vakuuttaa meille kaikissa tilanteissa, että olemme (edelleen) Jumalan lapsia.

Terveisiä Israel-museosta

2010-08-21T16:41:00.003+03:00

Israelissa on tällä hetkellä paahtavan kuuma, niinpä suuntasimme päiväksi Israel-museoon. Museossa on Lähi-idän arkeologiasta suuri näyttely. Millainen oli Kaanaa ennen kuin heprealaiset tulivat sinne 1200-luvulla? Millaista elämää siellä elettiin? Millaisia jälkiä heprealaisten tulo jätti Kaanaan maille?

Tiedämme, että 1600–1300 -luvuilla eKr. Egypti hallitsi koko Lähi-itää. Maailma oli suurissa muutoksissa 1300-luvulla. Egyptin valtakausi läheni loppuaan. Heprealaiset orjat valittivat pakkotyötään ja Herra tuli vapauttamaan kansansa. Heprealaisten paetessa Egyptistä 1260–1250-luvuilla Kaanaan maa oli heikkenevän Egyptin hallussa. Kaanaa koostui tuolloin enemmän tai vähemmän itsenäisistä kaupunkivaltioista, joilla oli kauppa- ja liikenneyhteydet Egyptiin. Tämä tulee selvästi esille siinä, että Kaanaasta ja Egyptistä on löytynyt paljon samanlaisia yli 3000 vuotta vanhoja jumalankuvia, pieniä patsaita. Myös kertomus Joosefin suvusta, Jaakobin pojista, jotka tulivat Egyptiin ostamaan viljaa, kuvaa hyvin tuon ajan tilannetta (Gen. 37-50). Egypti oli 1600–1400-luvuilla maailman keskus, maailman vilja-aitta.

Raamattu kertoo oman näkökulmansa heprealaisten ja kanaanilaisten yhteentörmäyksestä Kaanaan maassa. Nykyään myös arkeologit kertovat oman näkökulmansa näistä ajoista. Joosuan kirja on varmasti yksi Raamatun sotaisimmista kirjoista. Siinä kuvataan sotia, jotka nimetään Herran sodiksi. Jumalattomat ja pahat kaupungit tuhotaan totaalisesti: Jeriko, Ain, Hasor jne. Kyse on sodista, jossa heprealaiset ovat suuren ylivoiman edessä. Kanaanilaiset eivät anna uudisasukkaille maata tuosta vain, vaan paikalliset kaupunkivaltiot yhdistävät voimansa heprealaisia vastaan. Kuten Joosuan kirja kertoo, kanaanilaiset hävisivät tämän sodan.

Raamattu opettaa, ettei tuo maa ole heprealaisille eikä myöskään kanaanilaisille mikään itsestäänselvyys. Heprealaiset eivät omista Israelia – maa on Herran. Kansa on vain vuokramailla. Kanaanilaiset menettivät Israelin siksi, että he olivat eläneet jumalattomasti. He olivat täyttäneet maan pahuudella, Dtn. 9:4. Samoin, jos heprealaiset syyllistyvät Herran maalla pahaan, maa tulee oksentamaan heidät päältään.

Voisi olettaa, että tällaisista sodista jäisi jotain jälkiä arkeologeille tutkittavaksi, ja niin on myös jäänyt. Arkeologien mukaan Kaanaan maan suurin kaupunki 1300- ja 1200-luvuilla oli Hasor. Sieltä on löytynyt yli 3000 vuotta vanhoja koruja, ruukkuja, aseita, kiviuuneja, uhripaikkojen raunioita, ruokavälineitä ja vilkkaan kaupunkielämän jälkiä. Sillä on selvästi ollut myös hyvät kauppasuhteet Egyptiin. Joosuan kirjassa Hasorista sanotaan, että se oli ’muinoin sen seudun kaikista kaupunkivaltioista mahtavin.’ Joosua aloitti taistelun Hasoria vastaan. Kaupunki tuhottiin polttamalla. ’Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi.. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla.’ (Joos. 11:10–11). Arkeologit ovat todenneet, että tuo suuri ja vilkas kaupunki tuhoutui kovassa tulipalossa 1230-luvulla eKr. Arkeologien mukaan tulipalo oli niin voimakas, että kaupungin basalttikivestä tehdyt rakennukset murtuivat kuumuudessa.

Hasor pysyi asumattomana pitkään, kunnes ilmeisesti kuningas Salomo rakennutti sen uudelleen suureksi kaupungiksi 900-luvulla. Jakeessa 1. Kun. 9:15 sanotaan: ’kun kuningas Salomo rakensi Herran temppeliä ja omaa palatsiaan, Milloa ja Jerusalemin muureja ja Hasoria, Megiddoa ja Geseriä, hän määräsi työvelvollisuuden.’ On mielenkiintoista, että Hasorissa, Megiddossa ja Geserissä on ollut kaikissa lähes identtiset kuusikammioiset portit. Portit on ajoitettu juuri 900-luvulle. Jotkut tutkijat tosin epäilevät tätä ajoitusta ja väittävät, että näihin kaupunkeihin on rakennettu kyseiset portit ja linnoitukset vasta 800-luvulla, kun kuninkaana oli suuri rakentaja Ahab. Nämä löydöt auttavat meitä ymmärtämään, että Raamatun Jumala on historian Jumala. Hänen ja ihmisten tekoja voidaan tutkia historiassa, sillä Raamattu on sidottu historiaan, aikaan ja paikkaan.
Tässä ja tässä on pari asiasta kertovaa sivustoa.

Uudet kujeet

2010-08-15T22:34:00.003+03:00

Olemme nyt asettuneet Jerusalemiin, ja pikkuhiljaa elämän hektisyys alkaa tasoittua. Olen siis täällä vuoden opintovapaalla. Teen väitöskirjaani ja opiskelen Jerusalemin yliopistossa Raamattua. Asumme yliopiston lähellä Givat Zarpatit nimisellä alueella. Päivät kuluvat omalta osaltani kesäopintojen parissa: hepreaa, hepreaa ja hepreaa. Ihmiset täällä ovat tosi mielenkiintoisia ja mukavia. Äsken meillä kävi vesijohtojen asentaja, joka sitten pyysi meidät joskus luokseen istumaan iltaa Täällä ihmisiin tutustuu aika helpolla. Tällä asulla asuu myös muutama suomalainen, joihin olemmekin jo tutustuneet.

Jerusalemin yliopistolta, Skopus-vuorelta, on mahtava näköala koko kaupungin ylle. Vuoren huipulta näkee Kuolleelle merelle ja Jordanin puolelle asti, etelässä näkyy Kalliomoskeijan kultainen kupoli kaupungin keskellä, Oliivimäen vierellä. Siinä on näkymä menneisyyteen, tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Talmudissa on kohta, jonka mukaan "kymmenen kauneuden mittaa laskettiin maailmaan, ja Jerusalem otti niistä yhdeksän.” Siinä on paljon totta. Tarkoitus on, että kerromme kuulumisiamme tämän blogin kautta. Toivon, että tämä blogi voi palvella lukijoita tarjoamalla virtuaalisen kiertueen Israelin maan raamatulliseen maailmaan. Varmasti tulen ja tulemme päivittämään tätä ahkerammin kunhan ehdimme.

Kiitos kaikille niille, jotka muistavat meidän perhettä iltarukouksissa!

Polttava paatos, sympatia ja passio

2010-07-17T21:21:00.003+03:00

Katsoin juuri dokumentin legendaarisesta Keith Greenistä. Tästä löytyy hänen nettisivunsa. Keithin lyhyen, mutta niin vaikuttavan elämän voisi tiivistää yhteen sanaan: kiihkeä. Hän eli vain 28 vuotta, kuoli lentoturmassa. Hänessä oli liekki sydämessä. Juutalainen filosofi Abraham J. Heschel kirjoitti mahtavan kirjan profeetoista. Heschel kuvaa profeetan ihmiseksi, joka tuntee Jumalan paatoksen, sydämen palon, passion. Profeetta puhuu ’Herran sydämeltä’ - hän välittää Jumalan paatokseen ja sympatian. Hän on yhteydessä Herran kiivauteen, palavaan rakkauteen, ja hellään lempeyteen, siinä missä myös hänen rajuun vihaansa kaikkea jumalattomuutta ja syntiä kohtaan. Profeetta ei voi suhtautua tilanteeseen tyynen sivistyneesti. Hänellä on Jumalan sydämentykytys rinnassaan ja missio mielessä. Jos joku sortaa 'leskiä ja orpoja', jos ihmiset kärsivät, se on kuin hänen silmäteräänsä tökittäisiin. Jos Jumala unohdetaan, se on kuin hänet hylättäisiin, ja enemmänkin. Profeetalla on kaikki pelissä.

Monella suurella Kristuksen palvelijalla on ollut sydämessään tuo paatos ja sympatia. He ovat tämän maailman keskellä painautuneet Herraa lähelle ja kuulleet hänen sydämen tykytyksen, Kristuksen äänen. Paavali kirjoitti, että hän rakastaa Filippoksen pyhiä Kristuksen rakkaudella, ja että tuo Kristuksen rakkaus pakottaa häntä – ’voi minua, jos minä en evankeliumia julista.’ Hän kaipaa, että meillä olisi ’Kristuksen mieli’ – paatos, passio, tunne ja rakkaus.

Jumalan paatos ja sympatia ei ole sama kuin joku tunne. Kyse on Jumalan merkityksen ja mission, päämäärien ja tarkoituksen tuntemisesta, ja sille alistumiselle. ’Tapahtukoon sinun tahtosi’ – ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä. Näin Jeesus rukoili paatoksella Getsemanessa. Taivaan Isän lapsi painautuu Isän syliin, kuulee ja ymmärtää Isän sydämen toiveen, ja hänen elämänsä keskittyy tuon tahdon toteuttamiseen. Siinä on profeetta. Hän on vapaa ihmisten mielipiteistä. Lopuksi pari lainausta profeetalta:

’Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi! En minä ole istunut ja juhlinut iloisessa seurassa, yksin olen istunut, sillä sinun kätesi painaa minua ja minä olen täynnä sinun kiivauttasi.’ Jer. 15:16–17

’Aina kun avaan suuni, minun täytyy huutaa.. Mutta kun sanoin: ”enää en halua ajatella häntä enkä puhua hänen nimissään”, tuntui kuin sisimmässäni olisi palanut liekehtivä tuli ja luuni olisivat hehkuneet. Viimeiseen saakka minä yritin tätä kestää, mutta enää en jaksa.’ Jer. 20:8-9

Kannattaa tutustua Keith Greeniin ja hankkia vaikka joku hänen albumeistaan. Hän lauloi ja soitti Herran sydämeltä, ja luulen, että hän laulaa ja soittaa nyt enemmän kuin koskaan.

Taas kerran ratkaisun paikalla

2010-07-14T22:26:00.003+03:00

Sain juuri luettua Genesiksen. Tuo kirja on kyllä yksi puhuttelivimmista koko Raamatussa. Se kertoo meistä, ihmisistä, jotka olemme yhtä aikaa Jumalan kuvia ja toisaalta tomua ja tuhkaa. Kirjoitan tähän vähän ajatuksia Joosefista, joka on monessa mielessä mahtava ihmisen ja miehen malli.

Luvussa Gen. 39 Joosef on elämässään ratkaisun paikalla. Häntä kutsuu ja käskee kaksi ääntä. Tilanne on hyvin samanlainen kuin muinoin paratiisissa. Lieneekö jokin dejavu-kokemus. Paratiisissa nimittäin Adam ja Eeva joutuivat ratkaisun paikalle. Joosef kuuli kaksi ääntä: viekottelevan naisen äänen ja toisaalta Jumalana äänen. Paratiisissa Eeva ja Adam tiesivät Jumalan äänen/käskyn, ja toisaalta he kuulivat käärmeen houkuttelevan äänen, Gen. 3. Molemmissa tapauksissa, niin paratiisissakin kuin Egyptin hoviherran hovissa kiusaus koitti siten, että käärmeen/hoviherran vaimon ääni oli läsnä ja selvä, mutta Jumalan sana oli taustalla, muistissa. Tämä sama kuvio toistuu jatkuvasti ihmisten elämässä. Joosef oli kuitenkin poikkeuksellinen ja esimerkillinen - hän seurasi Jumalan käskyä ja ääntä, joka oli hänen muistissaan. Hän muisti sen vaikka hoviherran vaimon anelu oli jatkuvaa ja varmasti vetoavaa: 'makaa minun kanssani.' Gen. 39:7, 10, 12.

Eeva vastasi käärmeelle paratiisissa, että he saavat syödä kaikista puista paitsi yhdestä. Joosef vastasi naiselle vähän samaan tapaan: '-- Minulla on tässä talossa yhtä paljon valtaa kuin isännälläni, eikä hän ole kieltänyt minulta mitään paitsi sinut, koska olet hänen vaimonsa. Kuinka minä siis voisin tehdä niin pahan teon ja rikkoa Jumalaa vastaan.' Gen. 39:9. Paratiisissa Jumala oli antanut Adamille ja Eevalle luvan syödä kaikista puutarhan puista, paitsi siitä yhdestä. Joosefilla oli valta kaikkeen, paitsi yhteen - johtajansa vaimoon. Kuvio on siis samantyyppinen. Eeva lankesi, Joosef ei. Mitä tästä seurasi? Periaatteessa aika samnantyyppinen kohtalo. Molemmat, niin syntinen Eeva ja Adam, kuin myös hurskas Joosef saivat lähtöpassit - toinen paratiisista, toinen hovin palatsista. Onko tämä nyt ihan oikein? Hurskas saa kärsiä hyvyydestään?!

Kertomus jatkuu siten, että Joosef joutui vankilaan, mutta sielläkin 'Herra oli hänen kanssaan' ja siunasi häntä jatkuvasti. Viimeinen yhtymäkohta Eevan ja Joosefin välillä liittyy siihen, keitä he olivat. Eeva ja Adam eli ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, Gen. 1. Heti tämän Joosefin koettelemustaistelun jälkeen kerrotaan tuon miehen vankila-ajasta yksi mielenkiintoinen seikka. 'Herra piti Joosefista huolta vankilassakin ja oli hänen kanssaan.. -- Joosef (vuorostaan) huolehti kaikesta, mitä (vankilassa) tehtiin.' 39:21. Tämä johtui siitä, että siunattuna miehenä Joosef laitettiin nopeasti vastuu paikalle, ja lopulta hän oli koko vankilan henkilöstö- tai vankipäällikkö. Joosef on hieno kuva Jumalasta - Jumalan kuva. Jumala huolehti hänestä ja oli hänen kanssaan, ja tuolla vankilassa Jumala huolehti Joosefin kautta kaikista heikoista ja onnettomista vangeista. Tätä tarkoittaa olla Jumalan kuva: huolehtia heikoista vangeista niin kuin Jumala, vaatettaa alastomat niin kuin Herra, olla armollinen, oikeudenmukainen, rohkea, viisas, kiltti ja rakastava, niin kuin Herra. Tähän liittyen luomiskertomus on mitä tärkein kuvio siitä, mikä on ihmisen jumalallinen kutsumus. Herra luo, pukee alastomat Adamin ja Eevan, antaa heille syötävää, antaa heille toinen toisensa, antaa heille kodin paratiisissa, antaa heille työn jne.

Joosef eli aika hyvin tätä kutsumusta todeksi. Hän auttoi vankeja, hän ruokki nälkäiset, hän antoi anteeksi, hän kertoi tulevia tapahtumia. Hän on jo vähän ärsyttävänkin nuhteeton - ei ihme, että hovissa hänen hurskautensa ärsytti joitakin. Genesiksen lopussa on hyvä Joosefin toteamus: 'älkää olko peloissanne, enhän minä ole Jumala.' 50:19 Se on ihan terve toteamus Joosefilta.

Mitä tekisi elämällä?

2010-07-10T12:15:00.004+03:00

Tässä on saarna, jonka pidin viikko sitten konfirmaatiossa. Julkaisen sen tässä vähän muutettuna.

Päivän evankeliumitekstissä (Luuk. 5:1-11) kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi ihmiset näiden oikeiden asioiden, ihmissuhteiden ja työaskareiden ääressä. Heille hän puhui Jumalan sanaa. Hän kohtasi kalastajia, tullimiehiä, veronkantajia, opettajia, lakimiehiä, kotiäitejä ja maanviljelijöitä. Evankelistat kertovat monista vanhemmista, jotka toivat lapsiaan Jeesuksen luo, monet hätääntyneet vanhemmat puhuivat Jeesukselle lastensa puolesta. Herra auta lastani. Kuitenkin, kertomuksen kakkossankari - Pietari - tuleva seurakunnan suuri johtaja, ei paljoa keskity Jeesuksen puheeseen. Hän keskittyy edellisen yön sotkujen selvittelyyn, likapyykkin. Verkot pitää putsata. Koko yön työnteosta käsiin on jäänyt vain rikkinäiset verkot eikä yhtään kalaa.

Mitä Herra voisi meille tehdä – meille, joiden elämä ei ole aina niin helppoa? Ongelmiemme kanssa olemme kuin Pietari yrittäen selvittää tätä sotkua, ja Jumalan puhe menee usein ohi korvien. Hyvät ihmiset, meidän tarpeemme eivät ole Jumalalle vieraita. Meillä ihmisillä on monia tarpeita ja oikeuksia, joita nykyään korostetaan liikaakin. On rahatarpeita, ruokatarpeita, ihmissuhteisiin liittyviä tarpeita ja oikeuksia. Pietarilla oli tarve saada kalaa, jotta hän voisi ruokkia perheensä, hankkia elantonsa.

Päivän evankeliumissa Jumala opettaa meille hyvin tärkeän asian ihmisen tarpeista ja velvollisuuksista. Jotkut luulevat, että Jumala haluaa meidän hylkäävän kaikki tarpeemme ja keskittymään vain Jumalan tarpeisiin, tahtoon ja unelmiin: Puhutaan pelkästä taivasikävästä. Tällaiset ihmiset ajattelevat helposti, että kaikki maallinen on harhaa ja turhaa, kun taas pelkkä hengellinen on olennaista. Silloin suunnataan katse vain taivaallisiin, mutta unohdetaan maa jalkojemme alla. Silloin unohdetaan ne kalat ja jokapäiväinen leipä. Hengellisten asioiden lisäksi taivaan Isä haluaa antaa lapsilleen myös jokapäiväisen leivän ja vaikka välillä kalasoppaa.

Toiset ihmiset taas kuvittelevat, että kaikki on tässä maallisessa todellisuudessa, joka näkyy, tarpeessa, joka tuntuu vatsanpohjassa. Heitä ei kiinnosta Jumalan sana, vaan ainoastaan ne kalat, meren ja maan antimet.

Jeesus näyttää meille oikean tien. Sekä maa että taivas ovat totta. Taivas, maa ja meri, ja kaikki, mikä niissä on, on Herran. Jeesuksen kanssa me rukoilemme taivaan Isää, ’pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, myös maan päällä niin kuin taivaissa.’ Ja, ’anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.’ Oman elämäni tunnuslauseena voisivat olla Jeesuksen sanat: ’etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.’ Me uskomme ja rakastamme Jumalaa, joka pitää leskien ja orpojen puolia, joka ruokkii nälkäiset, pukee alastomat, antaa kodin kodittomalle ja nostaa maahan painetut pystyyn. Hän tekee tällaisia aika maallisia asioita, ja tämän kaiken hän haluaa tehdä Pietarin kaltaisten, armahdettujen syntisten kautta, jopa heidän avullaan. Meidän Jumalamme antoi Pietarille ihmeellisen suuren kalansaaliin, synnit anteeksi ja kutsun Jumalan valtakunnan työhön. Meidän Herramme ei ole yksipuolinen. Hän ei ole jäänyt taivaaseen, vaan hän on kulkenut maan päällä. Hän tuo taivaan todellisuuden maan päälle.

Nyt on niin, että me tämän päivän kristityt tarvitsemme samanlaisen ravistelun kuin Pietari. Meidän pitää havahtua siihen todellisuuteen, että Jeesus ei ole vain taivaan Herra. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, ja hänen tahtonsa on tuoda Isän valtakunta myös maan päälle niin kuin taivaissa. Maa on täynnä Pietarin kaltaisia miehiä ja naisia elämänsä sotkuissa. Pyhät eivät ole tuurin armoilla tai kohtalon ja olosuhteiden vankeja. On olemassa Herra, joka kävelee veden päällä, tyynnyttää myrskyn, ruokkii tuhansia parilla leivällä ja saa halutessaan kalaa mistä vain.

Tämän Herran Pietari kohtasi, ja silloin hän tunsi Jumalan vallan. Hän heittäytyi polvilleen, tunnusti heikkoutensa ja syntisyytensä Pyhän edessä. Voidaan ajatella, että tuon pienen miehen tajunnan täytti hämmästys, miten Jeesus kosketti ja auttoi juuri minua, syrjässä verkkojaan putsaavaa miestä. Rakkaat nuoret, usein kristittyjä kutsutaan uskoviksi. Parempi nimike olisi vaikka hämmästelijä. Kristittynä oleminen on jatkuvaa hämmästelyä, kuinka Herra tarttui juuri minun elämääni, kuinka Herra on auttanut juuri minua pientä ja syntistä, rampaa ihmistä. Kun Pietari näki Jeesuksen ihmeen, hän ei todennut – nyt minä uskon, vaan hän heittäytyi polvilleen Kristuksen eteen ja hämmästyksissään katsoi Jeesusta. Kristittynä oleminen on loputonta hämmästelyä, ihmeiden katselua. Eikä tällä hämmästelyllä ole loppua, sillä Jumala on rajaton ja ikuinen. Koskaan ei tule raja vastaan. Hämmästys ihmeiden edessä on portti uskoon.

Pyhät ovat aina matkalla, hengellisesti tien päällä. Pyhien elämään kuuluu innokkuus, joka syttyy liekkeihin kun me tunnemme Kuninkaan. Kristuksen omat saavat joka päivä oppia uusia ihmeellisiä asioita. Pyhien elämä ei ole tylsää. Elämä ilman Kristusta on tylsää, tosi kapeakatseista ja rajattua. Kristus avaa meille kaistan rajattomuuteen, ikuisuuteen tässä hetkessä. Kun luemme evankeliumia huomaamme, että Jeesus sai ihmiset hämmästymään ja kiittämään Jumalan nimeä. Hän sai lapset, rammat ja syntiset iloitsemaan – Jumala on tullut kansansa avuksi! Hämmästyminen saa olla meidän perusasenteemme elämässä koska kristityt saavat aina odottaa Herraltaan jotain yllättävää. Tämä on lastenkaltaisten elämänasenne.

Elämä on muutakin kuin vain maallisten tarpeiden tyydyttämistä ja oikeuksien puolesta taistelua. Kristus näytti Pietarille, että hänen tarpeensa ovat Jumalan hallinnassa ja tiedossa, mutta Kristus ei vain tullut täyttämään meidän maallisia tarpeitamme. Hän ei edes tullut pelkästään meidän hengellisiä tarpeitamme varten, vaan hän tuli täyttämään meidän tarpeemme olla tarpeellisia Jumalan edessä. Tätä tarpeellisuutta ei nyt kuitata prosentin kirkollisveron maksulla – kyse on jostain paljon suuremmasta. Kyse on intohimoista, visiosta, Jumalan ja ihmisen unelmista, tarpeista ja tahdoista. Kyse on siitä ihmeellisestä tosiasiasta, että taivaan ja maan Luoja haluaa käyttää ihmistä työtoverinaan. Paavali kirjoittaa, ’Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan.’ 2. Kor. 6:1 Ihminen ei ole vain kohde, jonka Jumala voi pelastaa. Ihminen ei ole oman elämänsä viaton sivustakatsoja. Jumala haluaa ottaa meidät hommiin. Korkein haluaa käyttää meitä työrukkasinaan, käsinään ja jalkoinaan. Hän haluaa tehdä ihmisestä itselleen tarpeellisen.

Jeesus ei ainoastaan antanut Pietarin puolesta henkeään ja Jumalan puolesta hänen syntejään anteeksi – kaiken tämän lisäksi Pietari sai kutsun töihin ihmistenkalastajaksi. Ajatelkaa, että Jeesus teki Pietarista, syntisestä miehestä, Jumalalle tarpeellisen työkaverin. Rakkaat nuoret, Jeesuksen haasteessa ei ole ensisijaisesti kyse siitä, oletko järjelläsi vakuuttunut siitä, että tämä on totta. Kyse on jostain paljon suuremmasta asiasta. Jeesuksen seuraamisessa on enemmän kyse rakkaudesta ja rohkeudesta. Uskallatko ymmärtää mitä korvasi kuulee? Jolla on korvat se kuulkoon.

Meidän omassa ajassamme ja kulttuurissa on jotain pimeää ja julmaa. Jos me emme tunne Jumalan näkökulmaa, jos emme tunne Kristuksen kutsua, niin elämästä voi tulla tosi synkkää. Silloin nähdään vain tomua ja tuhkaa, mutta ei Jumalan kuvaa. Suomen yli 10 000 aborttia vuodessa ja nouseva eutanasiakeskustelu – keskustelu tappamisesta - nostaa kuoleman ja ihmisarvon pöydälle. Kreikkalaisessa mytologiassa Zeusta pidettiin taivaan hallitsijana. Hänestä sanotaan, että hän oli intohimoisen kiinnostunut kauniista jumalattarista, ja että hän kiihtyi mustasukkaisuudesta jos joku muu koskee näihin taivaallisiin kaunottariin. Toisin kuin Zeus Israelin Pyhä on intohimoisesti rakastunut ’leskiin ja orpoihin’, ja jos joku polkee heidän oikeuksiaan, hänelle Herra Sebaot näyttää.. Ei Jeesus tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä, ei hän tullut parantamaan terveitä vaan sairaita.

Mietit ehkä: olenko liian huono tai syntinen Kristuksen seuraan, Jumalan lapseksi. Ajattelet ehkä, että miten voisit muka olla Kristukselle tarpeellinen. Muista, että Pietari ei valinnut itseään, vaan Kristus valitsi hänet, ja Kristus tiesi, kenet hän kutsui. Hän kutsui raavaan kalamiehen, joka kiivaudessaan lupautui antamaan vaikka henkensä Jeesuksen puolesta, mutta kuitenkin, tiukan paikan tullen, hän kielsi Herransa kolmesti. Jeesus ei häntä hylännyt. Hän sai luottaa Kristukseen omana Pelastajanaan, ja Kristus piti hänen kutsumuksensa voimassa. Hän sai olla Herran hommissa – näin saamme mekin luottaa. Me tarvitsemme loppuun asti Vapahtajaa, ja Kristus tarvitsee meitä. Me kuulumme toisillemme.

Rakas nuori, ihminen on luotu arvottomimmasta aineesta – tomusta ja tuhkasta, mutta meidät on luotu kaikkein arvokkaimman kuvaksi – jokainen meistä. Vaikka Pietari oli Kristuksen edessä syntinen mies, niin Jeesus teki hänestä työtoverinsa, ihmisten kalastajan. Tomussa ja tuhkassa ja synnissä ei ole koko totuus. Totuus on siinä, että Jumala on päättänyt tehdä töitään tomusta ja tuhkasta muovatun ihmisen kautta. ’Hänet minä olen valinnut aseekseni, tuodakseen julki kirkkauteni.’ Jumalan sana on antanut minulle toivon. Jos tomusta ja tuhkasta voi syntyä Herran kädessä tällaista, jos Pietarin kaltainen mies sai tuollaisen kutsun, niin en voi olla epätoivoinen näiden nuortenkaan edessä. Herra voi tehdä heille ja heidän kauttaan vaikka mitä ihania ja ihmeellisiä asioita.

Kulkekaa aina ihmeellisellä tiellä, olkoon hämmästyksenne vailla rajoja ja ilonne ikuista Kristuksen tiellä.

Anarchy in the name of love?

2010-07-05T12:52:00.003+03:00

Kylläpä kaikkialla taas kuohuu.. Pasi Turunen kirjoitti osuvan, mutta terävän postauksen Stubin toteamuksesta, jonka mukaan rakkauden tähden tulisi sallia kaikenlaisia perhe- ja aviokäsityksiä. Näin juhannuksen jälkimainingeissa tuli mieleen, että Johannes Kastajan pää päätyi vadille juuri niiden toimesta, jotka kannattivat vapaampaa avioliittokäsitystä - tietysti rakkauden nimissä. Mark. 6:21-29.

Takaisin sorvin ääreen - isyyslomilta töihin:)

2010-06-16T22:02:00.003+03:00

Palaan huomenna srk-papin hommiin, ja iltapäivä kuluukin rattoisasti seurakuntamme järjestämillä kesäpäivillä Ruissalossa klo 12-18. Pidän siellä myös tämän puheen. Taustalla ovat tekstit Jes. 57:15-19 ja Luuk 15:1 – 10

Mikä on maailman tärkein asia? Suomalaiset vastaavat tähän kysymykseen tänään; terveys, perhe ja ihmissuhteet. Koko maailman, koko Raamatun ja koko elämän tärkein asia on ihmisen suhde Luojansa ja Lunastajansa kanssa. Jumalan ensimmäinen kysymys Adamille ja Eevalle kuuluu, 'missä sinä olet?' Gen. 3:9 Jumala etsii ihmistä, niin kuin paimen etsii lammastaan. Jumala sanoo meille Aamoksen kirjassa lähes tulisin kirjaimin (Aam. 9:2-3): 'Jos he tunkeutuvat tuonelaan, sieltäkin minun käteni tavoittaa heidät. Jos he nousevat taivaisiin, sieltäkin minä noudan heidät. Jos he piiloutuvat meren pohjaan, siellä minä käsken meripedon purra heitä.' Ihminen ei osaa eikä voi elää ilman Jumalaa. 'Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin mennä sinun edestäsi?' Ps. 139:7 Jobin kirjassa kerrotaan dramaattisesti siitä, mitä Jumala tekee: 'Sinä metsästät minua kuin leijona, minä saan jälleen kokea tuon ihmeteltävän voimasi.' Job. 10:16 Jumala ei voi unohtaa ihmistä – jokaista kadonnutta hän kaipaa, jokaisen perään hän halajaa.

En voi mennä minnekään Herraa piloon, koska maa on Herran. Adam ja Eeva rikkoivat Jumalan tahdon, he pelästyivät, häpesivät ja pelkäsivät – tämä sai heidät piiloutumaan ja kätkeytymään Jumalalta. 'Missä sinä olet?' Tässä kysymyksessä on syntisen ihmisen toivo – kutsuuko Jumala, kysyykö hän vielä tuon kysymyksen, etsiikö hän vielä kadonnutta lammastaan, kadonnutta rahaansa? Laskeutuuko hän vielä synnissä sydämensä särkeneen ihmisen luo?

Fariseukset syyttivät Jeesusta siitä, että Jeesus oli ja aterioi syntisten ihmisten kanssa. Fariseukset ihmettelivät, kuinka hän voi mennä syntisen luo? He suoraan sanottuna olivat vihaisia siitä, että Jeesus etsi ja kutsui syntisiä, eksyneitä ihmisiä. Hän esitti kutsun ja kysymyksen, jossa on eksyneen ihmisen ainut toivo. Missä sinä olet? En minä ole tullut etsimään hurskaita vaan syntisiä. Kuinka korkein ja puhtain voi laskeutua syntisen seuraan, olla huonossa seurassa? Kuinka Israelin Pyhä, maailmankaikkeuden luoja ja lunastaja voi tulla sen luo, jolla on särkynyt sydän ja murtunut mieli?

Roomalainen suuri pakana-kirjailija, Cicero, kirjoitti 2100 vuotta sitten, että 'jumalat ovat tarkkoja suurista asioista ja hylkäävät pienet asiat.' Koko Raamatun halki kaikuu Jumalan kutsu pienen ja mitättömän, tomusta muovatun ihmisen perään. Jumala on ainut ja ainutlaatuinen, vertaansa vailla oleva Lunastaja. Hän vapautti Aabramin Urista, heprealaiset Egyptin orjuudesta, ja kansansa Babyloniasta. Hän etsii kadonneen lampaan ja kolikon. Yhden ja vähäisimmänkin perään hän lähtee. Vain Hän voi sinut lunastaa. Kreikkalaisten muinainen pääjumala oli Zeus. Hänestä kerrotaan, että hän oli intohimoisen lumoutunut kauniisiin jumalattariin, ja että hän tuli tulisen mustasukkaiseksi, jos joku muu viekotteli näitä jumalattaria. Raamatun Jumala, Israelin Pyhä, on intohimoisen lumoutunut 'leskiin ja orpoihin', heihin, jotka muut unohtavat.

Tapasin viikonloppuna ortodoksipapin, joka kertoi minulle suuren totuuden. 'Jumalaan uskominen on kivaa.' Jeesus Kristus on tullut etsimään sitä yhtä kadonnutta. Kun Jeesus kertoi vertauksensa siitä, kuinka Jumala hänen kauttaan etsii ja kutsuu kadonnutta, syntistä ihmistä, ja lopulta löytää hänet, niin kotiinpaluu, löytäminen on aina iloista, juhlimista, hauskuutta ja riemua. Jeesus sanoo kahdessa vertauksessa, kaksi kertaa, 'iloitkaa kanssani.' Nimittäin Jumalan kanssa eläminen ja vaeltaminen on mukavaa. 'Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.' Tänäänkin Jumala kutsui minua, ja minä vastasin. Nyt me iloitaan yhdessä, minä kuljen hänen kanssa hänen tiellään, hänen maailmassaan, hänen lapsenaan.

Rakas kuulija, kuule, kuinka Kristus kutsuu sinua. Tee parannus, eli vastaa hänelle. Ja lopuksi iloitse, ihmettele ja nauti lunastajsta, elämästä, Jumalasta ja kaikesta, mitä hän sinulle antaa ja tekee.

Miekalla suoraan sydämeen

2010-05-27T14:42:00.004+03:00

’Turha sinun on potkia pistintä vastaan.’ Mitä tämä edes tarkoittaa ja miksi ylösnoussut Jeesus sanoi Saulille nämä sanat? Usein ajatellaan, että Sana tuo ihmiselle lohtua ja rauhaa. Kuitenkin, kun luetaan evankeliumit läpi, huomataan, että Jeesuksen sanat ajoivat usein lainopettajat, fariseukset ja saddukeukset selkä seinään vasten. He yrittivät potkia pistintä vastaan, mutta lopulta he vain satuttivat itsensä. Tuo pistin riisui vastustajansa aseista, se riisui tekopyhät alastomiksi. Se aiheutti hämmennystä ja pelkoa.

Luukas kertoo, että Jeesuksen vastustajat olivat usein hänen tarkimpia kuulijoita. He lähettivät ’hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita’ kyselemään Jeesukselta kaikenlaista, niin että he voisivat saada hänet sanoistaan syytteelle, Luuk. 20:20. Raamattu kertoo paljon siitä, että fariseukset tulivat kuuntelemaan Jeesusta, Luuk. 11:54; 15:1-2. ’He kuuntelivat valppaasti saadakseen hänet kiinni hänen omista sanoistaan.’

Jeesuksen opetukset luvuissa kuten Luuk. 11:37–52 ja 20:1–47 saivat hänen vastustansa valppaiksi ja paniikkiin. Jeesuksen sanat eivät olleet kompromissihakuisia ja sovittelevia, kuten nykypappien saarnat. Sanoissa oli miekan pistin. Hänen vastustajansa kyselivät häneltä tarkentavia kysymyksiä, joiden tarkoituksena oli saada hänet sanomaan jotain, mikä olisi johtanut hänet syytteeseen. Kuitenkin, kävi juuri päinvastoin, sitä enemmän hänen vastustajansa puheillaan hyökkäsivät Jeesusta vastaan, sitä rajummin he puhuivat itsensä ahtaalle todellisen tuomarin edessä. Tämä tulee selvästi esille luvussa Luuk. 20.

USA:n poliisit sanovat leffojen mukaan pidätetyille, että ’teidät on pidätetty, ja teillä on oikeus vaieta, sillä teidän sanojanne voidaan käyttää oikeudessa teitä vastaan.’

Luukas todella korostaa Jeesuksen sanojen merkitystä. Luvuissa Luuk. 4-9 on 13 ihmettä, kun taas luvuissa 9-19 ihmeitä on vain 6, mutta näissä luvuissa 9-19 on yhteensä 17vertausta. Luvuissa 9-19 keskitytään siis Jeesuksen opetukseen. Jakeissa 9:43-45 on selventävä kohta.

’Kun kaikki hämmästelivät Jeesuksen tekoja, hän sanoi opetuslapsilleen: painakaa mieleenne, mitä teille sanon.. Opetukset eivät ymmärtäneet mitä hän näillä sanoillaan tarkoitti. Se jäi heiltä salaan, niin että he eivät käsittäneet hänen puhettaan.’

Kokemuksesta tiedän ja tunnen, että evankeliumeissa sykkii Jeesuksen sydän, hänen persoona joka sanassa. Kun Albert Einsteinilta kysyttiin, oliko Jeesus olemassa, hän vastasi: ’Aivan varmasti! Kukaan ei voi lukea evankeliumeja tuntematta Jeesuksen todellista läsnäoloa. Hänen personalisuutensa sykkii joka sanassa. Mikään myytti ei ole niin täynnä elämää.’ Välillä kun Jeesusta kuuntelee evankeliumia lukiessa, voi kuulla ’hiljaista huminaa’, jossa Jumala on läsnä, 1. Kun. 19:12. Tuo huomina ja hiljaisuus voi soida kovemmin ja selvemmin kuin mikään meteli. Jumala puhuu ja ihminen on ahtaalla paikalla Herransa edessä. On turha potkia pistintä vastaan. Hänen edessä olemme alastomia ja aseettomia.

Saul tarsoalainen lopetti potkimisen, jolla hän olisi rikkonut vain itsensä. Tuosta monien hylkäämästä kivestä tuli hänen elämänsä kulmakivi, rauhan ja pelastuksen perusta. Mikä on sinun tilasi? Istutko Marian lailla Jeesuksen jalkojen juureen kuullaksesi Jumalan äänen (Luuk. 10:38–42) vai ’kuunteletko häntä valppaasti’ vain siksi, että saisit hänet hänen omista sanoistaan kiinni (Luuk. 11:54)?

Elämän kaikkein tärkein asia on..

2010-05-19T22:53:00.002+03:00

Usein sanotaan, että tärkein asia on pitää pääasia pääasiana. Katekismuksessa todetaan, että elämämme tärkein asia on Jumalan ja Kristuksen tunteminen. Aikoinaan Suomen suuri herättäjä Löyhkä-Paavo kävi tapaamassa puuseppää, jonka nimi oli Jakob Högman. Tämä historiallinen tapaaminen tapahtui Jyväskylässä lähistöllä yli 200 vuotta sitten. Historia tietysti tuntee Löyhkä-Paavon asiallisemmin hänen oikealla nimellään, joka on Paavo Ruotsalainen. Högman totesi Paavolle, yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki. Olennaista on, se yksi asia on, Kristuksen sisäinen tunteminen. Siitä samasta salaisuudesta puhuu katekismus, kun se tiivistää koko kristinukon ytimen. Samasta asiasta puhui Jeesus, vähän eri sanoin, kun hän sanoi, etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämä muukin.

Voidaan varmasti sanoa, että meidän aikanamme näiden puuseppien opetukset ovat monelta unohtuneet. Tänään ihmiset etsivät tätä kaikkea Jumalan sijasta – tätä kaikkea pidetään elämän kaikkein tärkeimpänä asiana. Kun suomalailta kysytään, mikä on elämäsi tärkein asia, niin vastaukseksi saadaan usein perhe ja terveys. Siinä on se kaikki muu mennyt sen olennaisimman edelle.

Huomauttaisin, että Suomessa on miljoona yksineläjää, vuosittain 25 000 aikuista käy läpi avioeron, tuossa samassa rumbassa pyörii vuosittain saman verran lapsia. Monessa perheessä nuorilla ja vanhemmilla on jatkuva mykkäkoulu. Onko tämä kaikki todellakin kestävän onnen täyttymys? Ja terveys. Työssäni olen tavannut 90vuotiaita vanhuksia, jotka toteavat, että terveys on se, mihin uskotaan, vaikka uskon kohde – terveys – lahoaa silmissä. Ihmisen terveys ei kestä loppuun asti. On olemassa jotain parempaa kuin ruumis ja sen ilot. Elämän tosiasioita voi miettiä vaikka sairaalassa tai vanhainkodissa, kun näkee, miten ihminen menettää voimansa ja terveytensä.

Tätä kaikkea on meillä enemmän kuin koskaan aikaisemmin – Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta silti, onnea se ei ole tuonut. Henkinen pahoinvointi on tosi yleistä, yksinäisyys riivaa ihmisiä, mikään ei tunnu riittävän. Voisiko olla, että ne puusepät olivat oikeassa. Itse uskon, että he olivat aivan oikeassa. Tärkeintä on Kristuksen sisäinen tunteminen. Etsikää ensiksi Jumalan valtakuntaa. ’Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon. Katsokaa minua, minä olen sielultani lempeä ja nöyrä’, näin sanoi Jeesus meille tavallisille ihmisille. Hän voi antaa meille todellisen ja kestävän rauhan ja ilon.

Jeesus ja kulta

2010-05-16T21:33:00.002+03:00

Nykyään monet tutkijat ovat sitä mieltä, että pääsyy Jeesuksen teloitustuomioon oli se, että hän horjutti jotain todella 'pyhää' eli kaatoi temppelin rahanvaihtajien pöydät. Ohessa on Liftariin menevä teksti, jossa Jeesus syyttää ihmisiä siitä, että he luottavat enemmän rahaan kuin Jumalaan. Tämäkin on ajankohtainen asia kirkossa. Mitä Jeesus sanoisi tänään kirkon ja uskovien rahankäytöstä? Kaatelisiko hän veropöytiä?

Matt. 23:16-28

Jeesuksen aikana Jerusalemin temppeli oli yhtä aikaa juutalaisten pyhin ja rahakkain paikka maailmassa. Sen rahavarastoihin oli koottu rikkaiden juutalaisten omaisuus, kuten tuon ajan historioitsija Josefus kertoo. Temppeli oli päällystetty massiivisilla kultalaatoilla, jotka kimaltelivat auringossa. Monen mielen salaisissa sopukoissa tuon temppelin kulta kimalteli kirkkaampana kuin Herran kirkkaus. Moni laittoi turvansa ennemmin temppelin kultavarastoon, kun Jumalaan. Tästä väärästä luottamuksesta Jeesus ärähtää: Voi teitä! Te luotatte enemmän rahaan kuin Jumalaan! He syyllistyivät epäjumalanpalvelukseen itsensä Jumalan asuinpaikassa eli temppelissä!

Ihmiset usein katsovat ja luottavat ulkokuoreen, joka kuitenkin hämää. Temppelin arvo ei perustunut sen rahavarastoihin, vaan siihen, että se oli Jumalan läsnäolon paikka. Jeesus sanoi, että julkihurskaiden fariseusten kulissit olivat kunnossa, mutta sisin täynnä pahuutta. Heran palvelija voi kulkea matalalla profiililla, lompakko tyhjänä ja ilman vaikutusvaltaisia ystäviä, mutta silti hymysuin. Olennaista on, että hänen sisimmässään on Herran asuinpaikka. Katso Ef. 3:17-20

Syytöspuhe

2010-05-15T12:21:00.004+03:00

Tässä taas pieni kirjoitus nuorten Liftar-raamattulukuoppaaseen. Pohjatekstinä Jeesuksen aina ajankohtainen tulenkatkuinen syytöspuhe. Matt. 23:1–15 Jokaisen meistä on syytä ottaa siitä oppia.

Pieni mainos: kävin seurakuntaporukan kanssa katsomassa Martin kirkossa olevaa Torinon kääriliina-näyttelyä. Suosittelen kaikkia tutustumaan tähän näyttelyyn nyt kun on mahdollisuus!

Tässä tiukassa syytöspuheessaan Jeesus hyökkää aikansa hengellisiä johtajia vastaan. Jeesus suuntasi tämän puheensa kuitenkin opetuslapsilleen eli meille. Varokaamme ettemme syyllistyisi fariseusten virheisiin. He ’tekevät kaiken vain siksi, että heidät huomattaisiin’. Heidän hyvien tekojensa motiivina ei ollut rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen, vaan oma kunniankipeys ja oman arvostetun aseman turvaaminen. Oi, jospa kaikki ihailisivat minun hurskauttani ja hyvyyttäni.. Seurakuntaelämästä ei saa tulla oman egon pönkittämisen paikkaa, vaan paikka, jossa syntinen löytää taivaan ja levon, ja Jumala saa kunnian ja kiitoksen.

Nykyään 1/3 nuorista unelmoi julkkiksen urasta. Tämä farisealaisilta tuttu itsensä pönkittämisen meininki on tänään voimissaan. Itsensä turha korostaminen on hengelliselle johtajalle iso kiusaus. Opetuslasten joukossa ei pitäisi tuijottaa siihen kenellä on kiiltävimmät mitalit, hienoimmat tittelit, parhaimmat paikat ja kuka saa suurimman kiitoksen. Kunnia kuuluu yksin taivaan Isälle, Matt. 5:16. Sitä pienemmäksi ihminen tulee, sitä suuremmaksi Kristus voi tulla hänessä. Fariseus Paavali tiesi tämän hyvin, Fil. 2:20.

Ps. Tässä Jeesus viittaa ’Mooseksen istuimeen’, joka oli tuomarinistuin. Galileassa sijaitsevasta Korasinin kylästä, jossa Jeesuskin kävi (Matt. 11:20–21), on löytynyt vanhan synagogan rauniot. Näiden raunioiden keskeltä löytyi myös basalttikivestä hakattu iso ’Mooseksen istuin’, jollaisesta Jeesus tässä puhuu.

Hesekiel - the Prophet

2010-05-10T21:23:00.005+03:00

Pidän perjantaina taas opetuksen Hesekielin kirjasta. Tein tällaisen johdannonomaisen runoelman, joka käy läpi kirjan sanomaa.

Lankeemuksen jälkeen Jumala kulki ihmisen ohi ja kutsui, missä sinä olet. Jumalan edessä alaston ihminen vastasi, olen tässä. Hän pakkasi tavaransa ja joutui poistumaan paratiisista, harhailemaan maailmaan.

’Kun synnyit, ei napanuoraasi katkaistu, vedellä ei sinua pesty, suolalla sinua ei hierottu eikä sinua kääritty kapaloihin. Sinut vietiin ulos ja jätettiin heitteille, niin vähäarvoisena henkeäsi pidettiin, kun synnyit..’

’Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin sinut veressäsi potkimassa, ja kun makasit siinä veressäsi, minä sanoin sinulle. Jää eloon ja kasva suureksi! – Minä kuljin sinun ohitsesi ja näin, että oli tullut aikasi, rakkauden aika. Minä levitin sinun yllesi viittani liepeen ja verhosin alastomuutesi. Minä vannoin sinulle valan ja solmin liiton kanssasi, ja sinä tulit minun omakseni – näin sanoo Herra Jumala.’ Hes. 16

Ihminen kasvoi, kehittyi kauniiksi, vahvaksi ja viisaaksi. Hän kulki omia teitään ja unohti pelastajansa, luojansa ja Jumalansa. Hyvä paimen kulki ihmisten ohi. Minä olen tullut etsimään kadonneita, pelastamaan syntisiä ja parantamaan sairaita. Minä kuljin erään porton ohi. Isä tunsi tyttärensä, neitsyt tytär Siionin. Tytär ihmetteli, kuka kutsuu minua ja miksi. Likainen portto voiteli kyynelillään jalat Jeesuksen.

’Minä muistan liittoni, sen, jonka kanssasi tein, kun vielä olit nuori, ja minä vahvistan välillemme liiton, joka kestää ikuisesti.. Minä annan anteeksi kaiken, minkä olet tehnyt.’ Hes. 16

Kutsussa kuului hyvän paimenen ääni, josta profeetat kertoivat. Missä sinä olet? Minne olet eksynyt synkkänä ja sumuisena päivänä?

’Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa.’ Hes. 34
Sama ääni, vuosituhansien takaa, kuuluu eksyneen korviin. Samoille langenneen teille on hävinnyt tytär Siion. Kaiken on menettänyt tuhlaajapoika. Onko kukaan kiinnostunut täydellisestä epäonnistujasta? Kutsuuko kukaan? Kuuleeko kukaan? Voimani ovat loppu.

Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.
Hän tulee luoksesi ja tuhoaa syntisen sydämesi. Hän antaa sinulle uuden sydämen. Hän antaa sydämeesi uuden Hengen, puhdistaa sinut vedellä kaikesta saastasta. Sinun syntisi hävitetään – ’ei enää koskaan’, toistuu lupaus, ei enää koskaan tarvitse eksyä, ei enää koskaan tarvitse nilkuttaa yksin ilman kotia. Jumala itse kantaa eksyneen takaisin kotiin. Maa, jolla nyt seisot, on pyhää maata, ja kaupunkisi nimenä, Herra on täällä. Ei enää koskaan. Tuomio on jo täysin täytetty sinun puolestasi. Jolla on korvat se kuulkoon, missä sinä olet? Muista nuoruutesi aika, viimeistään nyt tytär Siion.

Tuhkatuuli vai Herran Henki?

2010-04-21T22:46:00.002+03:00

Islannin tulivuorenpurkaus on saanut koko Euroopan lentoliikenteen sekaisin, ja niin teiltäkin eräs luokka jäi joksikin aikaa Roomaan. Oma siskoni on perheensä kanssa vieläkin Saksan matkallaan, vaikka heidän piti tulla Suomeen jo eilen. Viime sunnuntain raamatuntekstit sopivat aika ajankohtaisella tavalla tähän tilanteeseen. Niissä puhuttiin hyvästä paimenesta, ja lampaista, jotka eksyivät ja ajautuivat harhateille. He uupuivat matkalle ja rikkoivat jalkansa. Hyvästä paimenesta kerrotaan, että hän etsii kadonneen, ottaa uupuneen syliinsä ja sitoo katkenneen jalan. Niin lampaat pääsevät lepäämään.

Luonto on taas näyttänyt voimansa. On hyvä muistaa, että meidän maapallomme on tässä maailmankaikkeudessa pieni kuin pölyhiukkanen, ja ihminen, muiden miljardien ihmisten joukossa, on vielä pienempi, aivan käsittämättömän pieni. NASA:n avaruustutkimuskeskuksen mukaan avaruudessa on 10 potenssiin 21 tähteä eli 1000 triljoonaa tähteä.

Luonnonvoimat, ihmisen oma pahuus, poliittiset muutokset, sodat ja sairaudet voivat laittaa koko maailman, ja pienen ihmisen elämän ylösalaisin. Pieni ihminen miettii, onko olemassa joku joka voi laittaa tämän kaiken oikeinpäin. Voiko joku johdattaa lepoon, sitoa murtuneen jalan, antaa voimaa uupuneelle?

Luomiskertomus on ollut sellainen kuuma peruna meille länsimaalaisille jo ainakin 200 vuotta. Jotkut lukevat sitä täysin kirjaimellisesti, toiset eivät usko siihen ollenkaan. En nyt ota sen kummemmin kantaa näihin asioihin, koska aamunavaus ei saa olla kovin pitkä.

Luomiskertomuksessa kuitenkin sanotaan, että ’pimeys ja tyhjyys peittivät syvyydet, ja Jumalan Henki liikkui vetten yllä’. Olipa kyse mistä tahansa alkulimasta, niin olennaista oli, että Henki liikkui sen yllä. Joskus maailma näyttää juuri tuolta – pimeys ja kaaos täyttävät maan ja elämän, hallitsematon tuhkapilvi on maan yllä – leijaileeko Jumalan Henki sen yllä? Hallitseeko korkein tämän tilanteen? Leijaileeko Henki vieläkin pimeyden ja tyhjyyden yllä, tai onko tuhkapilvessä koko totuus?
Sitten voidaan ajatella, että tyhjyys ja pimeys eivät koske vain luomakuntaa, vaan myös ihmisen elämän pimeitä puolia – suruja, murheita, syntiä, pelkoja ja ahdistuksia. Leijaileeko Henki niiden yllä? Voiko Henki koskettaa nuoren narkomaanin elämän tyhjyyttä ja pimeyttä, johon huumeet tuovat ainoan sisällön.

Luomiskertomuksen edessä ihmiseltä kysytään, uskooko hän, että on olemassa Luoja, joka voi Hengellään ja sanallaan laittaa tämän elämän järjestykseen. Islannin tulivuori muistuttaa meitä siitä, että ihminen on luonnon armoilla voimaton, ja avaruuden mittapuussa käsittämättömän pieni. Onneksi ihminen voi tyhjyyden ja pimeyden keskelläkin turvautua Henkeen ja Luojan sanaan. ’’Tulkoon valo!’’ Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää koulupäivää ja viikon jatkoa!

Naisen kivitys

2010-04-18T19:27:00.002+03:00

Meneekö kirkon paiment harhaan, pakenevatko palkkapaimenet? Miten käy lampaiden?

2010-04-13T21:43:00.004+03:00

Viime aikoina on ollut vähän kiirettä. Oikein mukava nuortenleiri oli viikonloppuna. Tässä on aika hätkähdyttävä blogikirjoitus. Kannattaa lukea.

Ps. ensi sunnuntain messun aiheena on Hyvä Paimen. Teksteinä on taas niin ajankohtaista asiaa. Hes. 34:11-16 ja Joh. 10:11-16. Minulla on muuten saarnavuoro.

Jepjep

2010-04-08T15:07:00.001+03:00

Taisteleva räpätäti ja rakastava äiti pitää lastensa puolta

2010-04-07T19:48:00.005+03:00

Hyvää huomenta! Vuosien mittaan kunnioitukseni ja rakkauteni naisia kohtaan on vain kasvanut. Minun ympärillä on aina ollut vahvoja, arvokkaita, luonteeltaan äidillisen lämpimiä, hienoja naisia, lasten tarhan ajoista lukioon, puhumattakaan omasta äidistäni tai vaimostani. Monien yllätykseksi Raamatussa naisista puhutaan tosi kauniilla tavalla. Esimerkiksi VT:n Kuninkaiden kirjoissa suurimmatkin miessankarit tunaroivat, mutta monesti naiset pelastavat päivän. Tamaran vanhurskaus oli hänen miestään suurempaa, Jerikosta löytyi portto nimeltään Rahab kansan pelastajaksi. Batsebasta Raamattu ei sano edes poikkipuolista sanaa, pelkkää hyvää. UT:ssa naiset ovat Jeesuksen seuraajia, siinä missä miehetkin. Neitsyt Maria on Kristuksen kantaja, naiset olivat ensimmäisiä, jotka saivat kuulla pääsiäisen sanoman, Jeesus on noussut kuolleista. Voisin jatkaa tätä listaa vaikka koko aamupäivän.

Jean Calvin sanoi aikoinaan, että se, jolle Jumala on Isä, seurakunta on äiti. Näin on, mutta seurakunta ei ole mikään viimeisimmän muodin mukainen menevä pimu, vaan vanha ruttuinen äiti, viisas nainen, jonka silmissä loistaa rakkaus, syvä usko ja periksi antamaton toivo. Sydämessään hän tuntee ja kantaa Kristuksen. Raamattu kertoo, että Kristuksen tähden tuon äidin lapset ovat lupauksen lapsia. Äitiä ahdistaa kun lapset eksyvät, lähtevät pois hänen luotaan – eroavat kirkosta, joko virallisesti tai henkisesti ja hengellisesti.

Jeesus kertoi vertauksen sisukkaasta rukoilijasta, sorretusta leskinaisesta, joka oli todellinen räpätäti taistellen vääryyttä vastaan. Tuossa vertauksessa leski taistelee oikeudestaan ilkeän tuomarin edessä. Mikä onkaan parempi vertauskuva sisukkuudesta, kuin äiti joka taistelee lapsensa puolesta. Tuossa Jeesuksen vertauksessa tuomari lopulta tajuaa, että nainen ei tule hellittämään. Hän vaatii oikeutta.

Myös tuo nainen tajuaa, että tuo epäoikeudenmukaisen tuomarin päätä ei käännä oikeus, eikä empatia eikä edes yleinen mielipide. Häntä liikuttaa vain lahjonta tai kiristys - raha ja rauta. Kumpaankaan köyhällä leskinaisella ei ole varaa – lopulta lesken sinnikkyyden vuoksi, kun ilkeä tuomari on menettänyt kaikki hermonsa naisen tähden, hän taipuu. Ja niin leskinainen saa oikeuden.

Tämä oli Jeesuksen vertaus rukouksesta – jos tämän maailman kierot ketkutuomarit voidaan käännyttää oikeuden puolelle sisukkaalla vaatimisella, niin totta kai hyvä ja oikeudenmukainen Jumala hoitaa omiensa asioita. Seurakuntaäiti puhuu tuomarille tänäänkin lapsiensa puolesta. Jesajan kirjassa on kauniit sanat.

'Niin te saatte imeä, tulla kylläisiksi lohtua antavista rinnoista, saatte nauttia, juoda yltäkyllin sen voiman ja mahdin nisistä. Näin sanoo Herra: -- Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan kuin virran. Sen imeväisiä kannetaan sylissä ja keinutellaan polvien päällä. Niin kuin äiti lohduttaa lastaan,
niin minä teitä lohdutan.’ Jes. 66

Haluan toivottaa kaikille äidin pikku kullan muruille, kaikille Isän lapsille oikein hyvää päivän jatkoa ja hyvää viikonloppua!

Arkkipiispan vaalista ja muista kuulumisista

2010-03-14T11:08:00.005+02:00

Jännät arkkipiispanvaalit ovat nyt takana. Oma ehdokkaani, Miikka Ruokanen jäi muutamien äänien päähän voitosta. En näe tätä kuitenkaan minään kohtalokkaan huonona tilanteena. Miikkan nousu altavastaajan asemasta todelliseksi haastajaksi, joka jäi voitosta vain 6 äänen (11) päähän, voidaan pitää tosi hienona asiana. Kari Mäkisestä tulee arkkipiispa, ja siihen virkaan hän tarvitsee paljon Herran siunausta.

Kuitenkin Miikkan laaja kannattajajoukko ja hänen esiin nostamat teesit ’alati uudistuvasta kirkosta’ eivät häviä minnekään. Miikka nosti raikkaalla tavalla ja rohkeasti viisaita näkökulmia kirkon tulevaisuudesta. Toivottavasti kirkosta voisi tulla keskustelevampi. Äskeinen vaali osoitti, että vakiintuneille ajatuksille on vaihtoehtoja, ja niitä kannatetaan. Odotan aika paljoa tältä Miikkan ympärille kehittyneeltä kannattajaporukalta. Arto Antturi analysoi mielestäni näiden vaalien tulosta hyvin, ja yhdyn hänen näkemyksiinsä, ks. tästä. Siinä on paljon totta, että pelot ja arkuus ratkaisivat nämä vaalit Mäkisen eduksi. Minullekin Mäkinen edustaa enemmän pysyvyyttä kuin Miikka. Miikkan myötä kirkkoon olisi oikeasti tullut jotain uutta. Mäkisen valinnan myötä, moni epävarma valitsija tuumi, että vanhassa vara parempi, ja onhan hän linjoineen jo aika tuttu ja turvallinen. Veikkaisin, että monet vanhemmat papit, yhenäiskulttuurin kannattajat, antoivat epävarman äänensä pohdiskelevalle Mäkiselle. Hänelle menivät tietysti myös arvoliberaalien äänet. Heitä on jonkinverran nuorten pappien joukossa.

Kävin eilen taas Helsingin Raamattukoululla (HRK) luennoimassa. HRK:n Raamatun monimuotokurssilla oli reippaasti väkeä – ehkä 35 – 40 innokasta Sanan oppijaa. Aiheenani olivat Aikakirjat. Suosittelen tätä kurssia kaikille kristityille. Monelle Raamatun läpi lukeminen jää vain haaveeksi, ja kirja vieraaksi. Tämän HRK:n vuoden kestävällä kurssilla koko opus, Biblia, tulee luettua ja opiskeltua. Opiskelijoilla on lukusuunnitelma, inspiroivia tehtäviä Raamatun kirjoista, ja luentopäiviä parin kuukauden välein. Samoin mukava opiskelijaporukka opettajineen tulee vuoden mittaan tutuksi.

Motivoinniksi sopikoot vaikka jakeet Ps. 111:2 ja 2. Tim. 3:16-17.

’Suuret ovat Herran teot! Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.’

’Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Niin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.’

Itse ainakin voin sanoa, että valmistellessani näitä opetuksia Aikakirjoista ja monista muista kirjoista, niistä on tullut eläviä ja haastavia. Ne haastavat minua, niin kuin tuossa Timoteuskirjeen kohdassa sanotaan, elämään, etsimään täydellisyyttä ja oppimaan tekemään kaikkea hyvää. Raamattu ei ole taantumuksen tavaramerkki, vaan inspiraation lähde, alati uudistuvan kirkon tärkein suunnannäyttäjä - Jumalan ulkoinen sana, jota ei voi ohittaa tai ylittää mikään kirkollinen tai papillinen hierarkia tai mikään hihhuliporukka 'Hengen' johdatuksessaan..

Aikakirjoista puheen ollen, kanttorimme, gospelbändimme, kuoromme ja ylistysjohtajamme voisivat lukaista Daavidin ohjeet ja nuotit papiston laulajille, joiden tehtävänä oli ’pyhässä hurmoksessa ylistää Jumalaa säestäen lauluaan lyyralla, harpulla ja symbaaleilla’, 1. Aik. 16 ja 25:1.

You've got a friend

2010-03-03T22:26:00.003+02:00

Julkaisen tässä taas aamunavauksen.

Huomenta hyvät klassikot! Tuossa soi Carol Kingin hitti, you’ve got a friend. Usein nuorilla on edessään monia muuttoja ja muutoksia. Joku lähtee armeijaan, joku sivariin, joku opiskelemaan, joku töihin. Moni muuttaa jollekin toiselle paikkakunnalle. Näissä kuviossa moni ystävä jää taakse. Facebook ei voi korvata tosi ystävää. Tosi ystävä on sellainen, joka pitää sinusta, joku joka soittaa ja tulee käymään. Kutsuu mukaan juttuihin ja auttaa kaikenlaisissa asioissa. Joillain nuorilla ei ole ollenkaan ystäviä. On monia yksinäisiä aikuisia ja vanhuksia. Monilla on vain niitä hyvän päivän tuttuja, joilla voi sanoa, että hyvää kuuluu. Hyvälle ystävälle voi sanoa, miten oikeasti menee. Sellaisesta ystävästä tuo Carol King laulaa.

Valistuksen aikana viisaat miehet sanoivat, että ’cognito ergo sum’, ajattelen, olen siis olemassa. Kristinuskossa totuus ja oleminen lepäävät vähän toisella perustalla. Kristityt voivat sanoa ’amor ergo sum’, olen rakastettu, olen siis olemassa. Viime aikoina olen itse huomannut kuinka totta tämä on.

Kun edessäsi on joku haastava tehtävä, niin kaipaat rohkaisua ja tukea. Kukaan meistä ei täysin tiedä, minne tie vie. Mitä sinusta tulee isona? Uskallatko edes ajatella sitä tuntematonta tietä? Minua on tosi paljon puhutellut ne ensimmäiset sanat, jotka Jeesus evankeliumien mukaan kuuli Isältään. Nuo sanat kuuluivat: ’Sinä olet minun rakas Poikani.’ Moni kuulee omilta isiltään ja auktoriteeteiltaan ihan eri asioita elämän isoissa risteyskohdissa.

Sitten huonon palautteen lannistamana ei uskalleta tarttua elämän mahdollisuuksiin, tai sitten tartutaan niihin lähes raivokkaalla näyttämisen vimmalla. Yritetään itse löytää oikeutus omalle olemassaololle tekemällä jotain tosi hyvää tai olemalla tosi hyvä. Itse ainakin olen ihmisenä niin onneton sählä, että mieluiten jätän elämäni taivaan Isän käsiin. Luotan lupaukseen, ja niihin sanoihin, jotka kuuluvat taivaasta. Silloin saan rohkeuden elää, rohkeuden kohdata tuntemattoman tulevaisuuden.

Toivon, että sinua ei johda tässä elämässä pelko, kateus tai viha, vaan taivaan Isän rakkaus, niin kuin se viitoitti Vapahtajan tietä – sinun vuoksesi. Sinulla on ystävä.
Lopuksi haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää viikonjatkoa!

Arkkipiispan vaalit tulossa

2010-02-28T13:49:00.006+02:00

Tällä hetkellä kirkkoon tarvitaan hengellistä johtajaa, jolla on perspektiiviä kirkon historiaan ja sen eri kulttuureihin. Arkkipiispalla pitää olla myös näky siitä, minne kirkkoa tulee luotsata tulevaisuudessa. Ei Suomen kirkon kohtaloa arkkipiispa määrää, mutta vaikutusta hänellä on. Mielestäni Miikka Ruokanen olisi kaikkein paras arkkipiispa tällä hetkellä. Hänellä on todella hyvä kokonaiskuva maailmanlaajuisen Kristuksen kirkon tilasta ja suunnasta. Hän näkee 'Ruotsin rajoja pidemmälle', tuntien myös Suomen kirkon.

Miikalla on yli 10 vuoden kokemus Kiinan seurakuntien pappien kouluttamisesta. Samalla hänellä on kristillisen opin professorin virka Helsingissä. Hän siis kouluttaa suomalaisia pappeja. Viime aikoina on puhuttu siitä, että kristinuskon painopiste on siirtymässä pohjolasta etelään ja itään (Kiina, Aasia, Latinalainen Amerikka ja Afrikka). Siellä kristittyjen määrä kasvaa, ihmiset käyvät seurakunnan tilaisuuksissa, kun taas pohjolassa, Euroopassa ja USA:ssa kristittyjen määrä vähenee, ja kirkoissa käy entistä vähemmän väkeä. Jumalanpalvelusten peruskävijät ovat entistä iäkkäämpää väkeä, ja voittopuolisesti naisia.

Tähän tilanteeseen on pakko reagoida jotenkin, muuten mennään hyristen hautaan. Meidän onkin nöyrästi tunnustettava, että emme enää voi nojata historian meille suomaan etuoikeutettuun asemaan Suomessa. Meidän on syytä katsoa, mikä on meille luovuttamatonta, ja sitten miettiä, mitä voisimme oppia kasvavilta seurakunnilta esim. Afrikassa. Kauttalinjaa kasvavat seurakunnat ovat meidän mittapuun mukaan konservatiiveja.

Miikan valtti on se, että hän on tosi oppinut. Hän on kristillisen opin ja uskon professori. Hän on myös ollut koko akateemisen uransa ajan mukana seurakuntaelämässä. Hän on toiminut mm. opiskelijapappina ja ollut perustamassa Tuomas messua.

Nykyään arkkipiispalta vaaditaan mediataitoja. Miikka on esiintynyt selkeänä ja mukavana keskustelijana erilaisissa paneeleissa. Häntä voidaan myös pitää hyvässä mielessä avoimena keskustelun luojana. Tällainen rohkea avoimuus (joka on nykyihmisille tärkeää) näkyy esim. Miikan blogissa, jossa hän käsittelee uskoon, kirkkoon, elämään ja yhteiskuntaan liittyviä kysymyksiä, kertoen selkeästi oman kantansa.

Miikkaa on kutsuttu konservatiiviseksi, mutta tämä leima sopii häneen ainoastaan siinä mielessä, että hän pitää kiinni Raamatun sanasta ja kirkon opeista, jotka koskevat niin uskoa kuin eettisiä kysymyksiä (h-asia). Miikka on kuitenkin monessa mielessä muutoksen mies, mitä tulee seurakunnan toimintaan. Hän on puhunut kansanliikkeestä ja halustaan panostaa perheiden rooliin seurakunnissa, ja siitä, kuinka pyhästä messusta pitää tulla seurakunnan ydinjuttu, viikoittainen Jumalan perheväen juhla. Siellä julistetaan selkeätä lakia ja evankeliumia, Jumalan sanaa, siellä rukoillaan, iloitaan, tuetaan toinen toistaan jne.

Ja lopuksi, ihmisinä Miikka on oikein mukava! Hän on puhunut hienosti pappien työssä jaksamisen ja hengellisen kasvun puolesta. Arvostan tätä piirrettä paljon, koska papit tarvitsevat nimenomaan hengellistä tukea. Paneeleissa, mediassa, kirjoituksissaan ja keskusteluissa Miikka on osoittautunut Kristuksen innokkaaksi seuraaksi, Hengen mieheksi, jolle evankeliumi on luovuttamatonta. Uskon, että arkkipiispana Miikka olisi hengellinen johtaja, johon tavalliset kenttäpapit voisivat luottaa. Hengellinen johtaja, joka ei ole kaikenlaisten oppien, trendien ja tuulten tuulien riepoteltava.

By the rivers of Babylon

2010-02-19T22:35:00.004+02:00

Hienoa! Miikka Ruokanen meni jatkoon, ja toivottavasti saamme hänestä arkkipiispan. Viime torstaina alkoivat kevään raamattuillat Mikaelin seurakuntakodilla. Aiheena oli Danielin kirjan luvut 1-7 ja otsikkona 'pakolaisten piina'. Kevään ekaksi illaksi paikalla oli kivasti porukkaa. Illan alussa alkurukoukseen meidät johdatti seuraava biisi. Tämän laulun sanat ovat lähes suoraan psalmista 137.

Tässä pari tekstiä, jotka on tarkoitettu Liftari-lehteen. Ne ovat siis lyhyttä, nuorille suunnattua selitystä Danielista.

Dan. 1:1-21
Millaista mahtaa olla muukalaisen elämä? Daniel ja kumppanit olivat nuoria juutalaisia miehiä, jotka joutuivat pakkosiirtolaisuuteen kauas itään, Babyloniaan, joka oli tuon ajan suurin metropoli. Uuden maan ja maisemien myötä muuttuivat myös moni muu asia, kuten sankareidemme nimet, koulu, kieli ja kaverit. Kaikkien näiden muutosprosessien keskellä nämä nuorukaiset kuitenkin päättivät pitää kiinni siitä, mikä oli heille kaikkein tärkeintä. He eivät luopuneet uskostaan Jumalaan.

Luvun Dan 1 evankeliumi löytyy sanoista ’Jumala antoi’. Kansojen kohtalot eivät olleet, eivätkä ole, järjettömän kohtalon oikkujen uhreja, vaan historiaa johtaa Jumala. Jerusalemin tuhon syyksi sanotaan, että ’Herra antoi’ sen vihollisten käsiin, 1:2. Daniel ja kumppanit olivat muukalaisina täysin sen varassa, mitä Herra heille antoi. Ja hyvä Jumala antoi heille kaikkea, kuten uusia ystäviä ja vaikutusvaltaisten herrojen suosiota, 1:9. Herra antoi heille myös ylivertaista koulumenestystä, viisautta ja ymmärrystä, 1:17.

Dan. 2:1-23
Oletko koskaan kuullut hengellisistä oppaista? Babylonian kuninkaan hovissa oli paljon sellaisia. Nyt heidän tehtävänä oli muistella kuninkaan unohtamaa unta. Nykyäänkin suurilla johtajilla kuten presidentillä on neuvonantajia ja oppaita. Muinaisilla Israelin kuninkailla oli neuvonantajinaan profeettoja (1 Kun. 22:6-28), Babylonian kuninkaalla taas ’maagikoita, loitsupappeja ja noitia’.

Monet tämän ajan hengelliset oppaat ovat yhtä hyödyttömiä kuin kuninkaan maagikot. Juuri tämän vuoksi monet ihmiset ovat tänään yhtä turhautuneita hengellisille oppaille kuin tuo raivostunut kuningas. Nuo oppaat ymmärsivät nyt, että kuningas kysyi heiltä sellaisia, mihin he eivät osaa vastata. Näihin kysymyksiin osaisivat vastata vain jumalat, jotka eivät asu kuolevaisten parissa, näin he ajattelivat. Tässä on jutun juju. Daniel tunsi tämän todellisen Jumalan, joka on taivaan ja maan Herra. Hän vaikuttaa tämän maailman asioihin. Hänen kanssaan voi olla yhteydessä! Jos tunnet Danielin Jumalan, sinusta voi tulla kaivattu hengellinen ohjaaja kuninkaan kaltaisille etsijöille.

Mieti tämän tekstin pohjalta, miksi monet nuoren on vaikea uskoa Jumalaan?
Ketä sinä voisit opastaa hengellisissä asioissa?

'Maassa maan tavalla' - vai?

2010-02-08T10:08:00.005+02:00

Olen mukana kirjoittamassa tekstejä Lukkarin lehteen, joka on siis nuorille tarkoitettu Raamatun lukuopas. Tällä hetkellä työn alla on Daniel. Lukkarissa tekstit pyritään selittämään lyhyesti ja niin, että niistä nuori lukija innostuisi itse kirjan lukemiseen. Julkaisen tässä nyt päivien mittaan joitain kommentteja Danielin kirjasta.

Dan. 1:1-21

’Maassa maan tavalla’, ajattelee moni pakolaisista. Tuo letkautus kuvasi pelin henkeä myös silloin kun juutalaiset joutuivat pakolaisina Babyloniaan. Babylonian kuningas harrasti samaa pakolaispolitiikkaa, kuin moni poliitikko tänään. Uudet tulokkaat piti sulauttaa joukkoon. Heille annettiin uusi kotimaa, uusi kieli, uudet nimet, uudet ruoat ja sitten yritettiin vielä tuputtaa uutta uskontoa ja elämäntapaa. Tällaisessa painostuksessa monet pakolaiset sulautuvat valtavirtaan tai gettoutuvat entisestään.

Babyloniassa ”kotiuttamispolitiikka” aloitettiin uudesta sukupolvesta. Kuningas valitsi pakolaisten joukosta ’kauniita poikia, jotka olivat viisaita ja oppivaisia..’ Heidän piti myös olla kuninkaallista Daavidin sukua. Tähän valittujen nuorten joukkoon kuuluivat Daniel ja kumppanit. Kuninkaan unelmissa nämä nuoret näyttäisivät muille pakolaisille esimerkkiä siitä, kuinka luopua vanhasta identiteetistään, sulautua babylonialaisten joukkoon ja elää maassa maan tavalla. Kuninkaan suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet. Nuorukaiset eivät luopuneet omasta Jumalastaan. Se oli heidän menestyksensä salaisuus.

Vinkki: Olemalla pakolaisille ystävä, voit todella auttaa heitä.

Saarna hyvästä isännästä

2010-02-01T11:13:00.002+02:00

Tässä saarnani, jonka pidin nuorten leirillä. Kävimme leirin aikana läpi myös tuhlaajapoika-vertausta, joten se näkyy tässä puheessa. Taustatekstinä oli Matt. 19:30-20:16.

Juttelin pari päivää sitten kolmen miehen kanssa Hansassa. He kävivät Peltolan ammattikoulussa metallipuolta. Juteltiin kaikenlaista. Kysyin koska he valmistuvat. Yksi pojista vastasi, että vuonna 2012, silloin kun tulee maailmanloppu. Kaveri oli kuullut siitä leffasta, joka nyt pyörii, ja jonka mukaa maailmanloppu tulee tosiaan 12. joulukuuta vuonna 2012. Kuittasin, että no siinä tapauksessa teidän ei sitten pidäkään etsiä työpaikkaa, kun tulee maailmanloppu. Toivottavasti kukaan ei ihan vakavasti usko tuon maailmanloppuleffan ennustukseen. Se on ihan humpuukia, rahastusta. Totuus on kuitenkin, että maailmanloppu on joka hetki lähempänä, Kristuksen takaisintulo on taas päivää lähempänä kuin eilen. Sitä lähempänä kaiken päätös on, sitä kovempi kiireemmin isäntä rekrytoi viinitarhaansa työntekijöitä.

Tämä on tämän Jeesuksen vertauksen kehys. Viinitarhan isäntä on Jumala. Hänellä on työmaa, viinitarha, joka vaatii nopeasti työntekijöitä. Heti aamusta alkaen, aina iltapäivän viimeiselle tunnille asti hän etsii työntekijöitä viinitarhalleen. Nyt on kyse urakasta – homma pitää saada valmiiksi nopeasti. Jopa torilla lusmuilevat ja juoruilevat tyhjäntoimittajat pitää saada töihin isännän viinitarhaan. Kukaan muu ei ole palkannut näitä evvk-kavereita hommiin, mutta viinitarhan isännällä on kiire. Hän palkkaa jopa heidät, vaikka vain päivän viimeiseksi tunniksi. Jeesuksen aikoina eräs juutalainen rabbi totesi työnteosta: ’päivä on lyhyt, työ sietämätöntä, työntekijät laiskoja, kulut kalliita ja työnjohtaja kärsimätön.’ Abot 2:15. Sama meininki työpaikoilla toistuu tänäänkin.

Tämä vertaus on kehystetty kahdella samanlaisella sanonnalla. Sen alussa ja lopussa Jeesus sanoo, ’monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä’, Matt. 19:30 ja 20:16. Tämä lause kertoo, mistä tässä vertauksessa on kyse. Lopullisen palkanmaksun aikana kaikki yllättyvät. Ne, jotka luulivat, että he eivät ole ansainneet yhtään mitään, saavatkin lahjaksi täyden pelastuksen palkan. Miksi, siksi, että isäntä on hyvä. Usein Jeesuksen vertaukset kertovat, millainen on Jumala. Pari lukua aikaisemmin Jeesus kertoi vertauksen kuninkaasta, Matt. 18, joka antoi palvelijalleen 10 000 talenttia velkoja anteeksi. Kyse oli niin suuresta rahasummasta, että se vastasi 200 000 miestyövuotta! Jos tuo työvuosien määrä kerrataan suomalaisten keskipalkalla, niin velan suuruudeksi nousee nykyrahassa noin kolme miljardia euroa.

Kuningas antoi anteeksi tällaisen velan yksinkertaisesti siitä syystä, että hän on hyvä. Jeesus kertoo, että tällainen on Jumala, ja hänen edessään me ihmiset olemme tuollaisia holtittomia supervelallisia, pikavippien vankeja, jotka vain Jumala hyvyydessään voi pelastaa. Näissä vertauksissa pointtina on, että Jumala on hyvä ja armollinen. Hän antaa lahjaksi pelastuksen sille, joka ei ole sitä työllään ansainnut, hän antaa anteeksi enemmän kuin kukaan osaisi unelmoida.

Pelastus ei ole bisnestä, kukaan ei ansaitse Jumalan armoa. Toinen yllätys on se, että ne, jotka luulivat ansainneen paljon enemmän omilla hyvillä teoillaan, saavatkin saman verran kuin muut. Taas täyden päivän palvelleet, taas ne vanhemmat veljet, jotka ’eivät kertaakaan ole jättäneet yhtään käskyä täyttämättä’, (Luuk. 15:29), saavat huomata, että heidätkin pelastetaan syntisen paikalta. Myös heidän pelastus on Jumalan hyvyyden varassa, eikä heidän oman työn tai hyvyyden varassa.

Lopussa nuorempi, Luuk. 15, veli iloitsee isänsä rakkauden juhlissa, bileissä, joissa hänellä on sormus sormessa, isänsä parhaat vaatteet yllään, palautettu kunnia kruununaan päässään ja syöttövasikka lautasellaan, Luuk. 15. Lopussa vähiten työtä tehneet lusmut ovat iloisia koko päivän palkasta! Matt. 20. Nämä viimeiset iloitsevat nöyrästi Jumalan hyvyydestä! Mutta miten ne ensimmäiset, he ovat vihaisia, he eivät halua juhlia, vaan itkeä ja valittaa. He eivät suostu tulemaan isän juhliin, he eivät suostu iloitsemaan Isän Jumalan hyvyydestä. He jäävätkin omasta tahdostaan ulkopuolelle, sinne missä itketään ja kiristellään hampaita, sinne, mitä myös kutsutaan helvetiksi. He jäävät kateellisina ja katkerina murjottamaan. He eivät suostu tulla Jumalan valtakunnan juhliin. Syvällä sydämessään he ajatteleva, ’miksi Jumala ei voi olla yhtä tyly ja inhottava kuin me.’ Sydämessään he, jotka niin innokkaasti palvelivat Jumalaa, vihaavat häntä lopussa, koska Jumala on niin hyvä.

Jeesus kertoi tämän vertauksen aikana, jolloin Israelissa oli paljon työttömiä ja paljon suurvelallisia, paljon köyhää väkeä. Kun isällä ei ollut töitä, perhe kärsi. Kotona odotti monta nälkäistä syötettävää suuta, mutta ei ollut mitään mitä heille antaa. Ei ollut leipää. Jeesus kertoo, että isännän hyvyys on sellaista, että hän ei voi lähettää edes noita vähän töitä tehneitä kotiin, perheidensä luo ilman mitään kotiin tuotavaa. Siksi, koska hän on hyvä, ja koska hän välittää heikoista, hän antoi heille koko päivän palkan – hän pelastaa elämän.

Tässä vertauksessa ja tuhlaajapoikavertauksessa tuomion riskivyöhykkeellä, ovat kaikki – mutta eritoten, ne, jotka pitävät itseään muita parempina ihmisinä. Koko päivän palvelleet, kaikki käskyt aina täyttäneet, edustavat Jeesuksen vertauksissa lainoppineita ja fariseuksia, Luuk. 15 ja Matt. 20. Fariseuksen vaarallisissa toiveissa heidät korotettaisiin kunniaan taivaan portilla – ei siksi, että Jumala on hyvä ja armollinen, vaan siksi, että ’he eivät ole yhtä huonoja kuin nuo muut, nuo huijarit, rosvot, huorintekijät, kuten vaikkapa tuo publikaani’, Luuk. 18:11-12. Fariseus laskee, että Jumala on hänelle pelastuksen velkaa, koska hän on niin hyvä ihminen. Hänhän paastoa kahdesti viikossa ja maksaa kaikesta kymmenykset. Tekee niin paljon ja niin näkyvästi hyväntekeväisyyttä, että syntisetkin tietävät sen. Kai nyt Jumalakin on pannut merkille kuinka hyvä ihminen hän on.

Hän on tullut omissa silmissään niin hyväksi, että hän ei enää luota Jumalaan vaan itseensä. Hän luulee, ettei hän tarvitse Kristusta Vapahtajana ja pelastajana, koska hän pitää itseään ja omia hyviä tekojaan Vapahtajanaan ja pelastajanaan. Viimeisellä tuomiolla hän ei enää vetoa Jumalaan, Herra, ole minulle syntiselle armollinen, vaan hän vetoaa itseensä, omaan hyvyyteensä: ’en ole kertaakaan jättänyt käskyjäsi täyttämättä.’ Matt. 20:29. Olen palvellut sinua aamusta iltaan, koko rankan päivän, kantanut päivän helteen ja illan raskaan sateen.

Näissä Jeesuksen vertauksissa kuvataan Jumalan yllättävä, kaiken logiikan ja ymmärryksen ylittävää armoa ja rakkautta katuvaa syntistä kohtaan, mutta niissä on myös se nyrkinluja, tyrmäävä ja yllättävä tuomionjulistus, joka kohtaa omavanhurskautta, omahyväisyyttä ja itseensä luottavia ihmisiä. Juuri tämän tyrmäävän tuomioniskun vuoksi ne vanhemmat veljet, koko päivän palvelleet, monet uskonnolliset johtajat raivostuivat Jeesukselle. Tällainen tyrmäysisku yllättää armon ihanuuden jälkeen myös tässä vertauksessa.

Isäntä sanoo omavanhurskaille, katkerille, kateellisille itsensä pelastajille: ’mene pois, minä en tunne sinua.’ Tässä vertauksessa isäntä sanoo koko päivän palvelleille: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene.’ Tuo sana ”ystäväni” ei tarkoita tässä tavallista hyvää ystävää, vaan jotain huonoa. Isäntä ei tunne näitä palvelijoita. Hän kutsuu heitä ystäviksi, koska hän ei muista heidän nimiään. Matteuksen evankeliumissa Jeesus käyttää tätä sanaa, ystävä (etairos), kolme kertaa. Jokaisessa kohdassa sillä tarkoitetaan jotain pahaa. Jeesus sanoo: ’ystäväni (etairos), kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita.. Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’ Matt. 22:12-13. Kun Juudas tuli Jeesuksen luo ja kavalsi hänet suudelmalla, niin Jeesus sanoi hänelle: ’ystävä (etairos), tätä varten sinä olet tullut.’ Matt. 26:50.

Isäntä vastaa katkerille ja kateellisille valittelijoille: ’Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’ Matt. 20:15. Jeesuksen seuraajien joukossa ’ratkaisevaa ei siis ole se, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa’, Room. 9:16. Ratkaisevaa ei ole se, kuinka hyvä olet, tai kauan olet ollut Herran oma. Ratkaisevaa on, että olet Jeesuksen oma. Jeesus ei etsi täydellisiä ja elämäänsä hallitsevia ihmisiä, vaan niitä, jotka ovat sairaita ja eksyksissä. Jeesus etsii niitä, jotka ovat riippuvaisia Jumalan käsittämättömän suuresta anteeksiannosta ja hyvyydestä. Laita turvasi isännän hyvyyteen.

Lopuksi, Jeesus kutsuu meitäkin hommiin. Jeesus näki kansan joka oli kuin hajallaan ja eksyksissä kuin lammaslauma ilman paimenta. Hän sanoi, ’satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.’ Matt. 9:37-38. Nyt on yhdestoista hetki.

Jeesus etsii sokeita ja kuuroja, rampoja ja vammaisia ihmisiä, hän etsii työttömiä (Luuk. 14). Kun kutsu käy, kun kuulet hänen kutsun, älä sano ei. Tuo kutsu tarkoittaa, että saat työtä, saat palkan, saat tulla osalliseksi Jumalan anteeksiannosta ja hyvyydestä, saat tulla Jumalan juhlapöytään, saat tulla ehtoolliselle ja ottaa Kristuksen vastaan. Ilman hänen hyvyyttä kuolet ja tuhoudut, eksyt ja joudut kadotukseen. Tartutaan Jeesuksen kutsuun. Tunnustetaan yhdessä Kristillinen uskomme.

Menneitä ja tulevia tapahtumia

2010-01-28T16:09:00.004+02:00

Olin maanantaina seminaarissa, jossa piäpuhujana oli Bill Hybels amerikoista. Bill on yksi USA:n kuuluisimmista evankeelisista pastoreista. Tästä linkistä näet paremmin, mitä hän tekee. Bill kertoi noin satapäiselle kuulijakunnalle seurakuntatyön mahdollisuuksista ja haasteista. Oli erittäin hyvä ja antoisa päivä.

Nyt helmikuun puolivälissä Mikaelissa alkavat taas raamattuillat. Tervetuloa! Pyrimme katsomaan tämän päivän polttavia aiheita Raamatun näkökulmasta. Juuri siksi aiheina ovat esim. pakolaisuus (Dan), eksyksissä oleminen (Luuk) ja Paavalin visio lähetyksestä ja seurakunnasta (Ap. t. & 1. Tess).

Bill sanoi, että toimivassa jumalanpalveluksessa painottuu yleensä viisi asiaa, jotka luovat kokonaistunnelman ja antavat leimansa koko tilaisuudelle.
1) Raamattukeskeinen opetus. Kuulijat ymmärtävät, kuulevat ja oppivat jotain Sanasta.
2) Opetus jättää kuulijoille haasteen.
3) Puheen & tilaisuuden pitää koskettaa ihmisen tunteita: deeply evocative - syvästi tunteita herättävä - tämä varmasti painottuu amerikkalaisilla enemmän kuin suomalaisilla julistajilla.
4) Puheessa pitää antaa kuulijoille inspiroiva näky(, siitä kuinka piru kukistetaan, kuinka avioliitto pelastetaan, lapset kasvatetaan, kaupunki evankelioidaan jne.).
5) Sitten vielä, puheessa tai tilaisuudessa pitää olla jotain älyllisesti rikastuttavaa.

Eiköhän näitä pointteja löydy myös meidän raamattuilloista. Nuo pointit ovat sellaisia, että niitä tulisi kyllä lyödä leimansa meidän jumalanpalveluksiin (niin perinteiseen 10-messuun, kuin muihinkin jumalanpalveluksiin kuten Kohtaamispaikkaan). Laitetaan oppi käytäntöön.

Meemit vs. geenit - kirkkoon etsitään innostavaa johtajaa

2010-01-21T22:23:00.007+02:00

Tulevissa piispanvaaleissa on mahdollisuus saada kirkolle oikein hyvä hengellinen johtaja. Millainen sellainen on? Nykyään kuulee aika paljon puhetta innostamisesta, voiman välittämisestä (empowerment). Jeesushan suorastaan sai opetuslapset sähköistymään innosta - hänestä lähti voimaa. Hän levitti innostusta.

Nykyään historian ja kulttuurin tutkijat sanovat, että esikuvat vaikuttavat ihmisiin, siihen, millaisia me olemme, enemmän kuin geenit. Näitä esimerkkejä ja esikuvia kutsutaan meemeiksi. Meemit siis vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen enemmän kuin geenit. Näin väitetään. Meemien vaikutus vain kasvaa tulevaisuudessa, kun suuret idolit ja esikuvat johtavat ihmisiä netin ja tv:n välityksellä. Jo nyt, nuoret kuuntelevat samaa musiikkia, katsovat samoja elokuvia ja sarjoja, ja lukevat samoja kirjoja elivätpä sitten New Yorkissa, Kouvolassa, Novosibirskissa, Bahamalla, Tel Avivissa tai Kaufboirenissa.

Raamattu on profetaalinen kirja. Siellä tämä fakta on tiedetty jo aikoja sitten. Paavali panosti seurakuntien imagoon, ja hän pyrki itse olemaan esikuva. Paavali näki, että hänestä tarttui aina jotain seurakuntalaisiin: intoa, rakkautta, uskoa, puhetaitoa, viisautta.., ’jota meistä on tarttunut teihin.’ 2. Kor. 8:7. Paavali kertoi ’toisten innosta’ haastaessaan seurakuntia ’rakkauden työhön’ – köyhien avustamiseen, 2. Kor. 8:1-6, 8-10.

Paavalille paikallisseurakunta ei ollut vain jokin oma erillinen yksikkönsä, vaan jokaisen kaupungin tai kylän seurakunta kuului maailmanlaajuiseen Kristuksen seurakuntaan. Tämän vuoksi Paavali loi miljoonia siteitä paikallisseurakuntien välillä. Ne auttoivat toisiaan rahallisesti, rukoilivat toistensa puolesta, ne järjestivät evankelioimiskiertueita, niiden välillä reissasi matkasaarnaajia, ja niillä oli esimerkkiyhteys. ’Teidän intonne on saanut täälläkin useimmat liikkeelle.’ 2. Kor. 9:2. Tessalonikia-nimisen kaupungin uskovista Paavali kirjoittaa: ’teistä tuli esikuva kaikille Makedonian ja Akhain uskoville.’ 1. Tess. 1:7. ’Tehän rakastatte kaikkia uskonveljiä koko Makedoniassa.’ 1. Tess. 4:10.
Alkukristityt näkivät, että VT:n kertomukset olivat kirjoitettu heille esimerkkikertomuksiksi, juuri heitä varten, joiden määrä on elää lopun aikoja. Juuri tällä tavalla Paavali päättelee ja ohjaa seurakuntalaisia ottamaan VT:n prototyypeistä oppia: 1. Kor. 10:11.

Nyt tarvitaan kristittyjen piireissä tällaista verkostoitumista kaikin tavoin. Meidän on nähtävä itsemme osana Kristuksen maailmanlaajuista seurakuntaa. Ja kuitenkin, meidän pitäisi pitää kiinni tästä omasta kaistaleestamme, joka on meidän kotiseurakuntamme. Etelän innokkaat kristityt näyttävät meille monessa asiassa esimerkkiä, ja heistä voisi tarttua meihin vaikka rakkautta, intoa ja uskoa. Varmasti mekin voimme olla monella tavalla esimerkillisiä. Toivon, että kirkkoon valitaan arkkipiispa, joka osaa innostaa papit, työntekijät ja uskovaiset. Jonkun pitäisi puhaltaa hiillokseen, niin saataisiin taas herätyksen tuli palamaan.

Aamunavaus - vaella oikein

2010-01-07T12:46:00.002+02:00

Hyvää vuotta 2010 ja parhainta huomenta klassikot! Tervetuloa lomilta kouluun. Muurahaisilta voi oppia yhtä ja toista, esimerkiksi: mene laiskuri muurahaisen luo ja ota oppia. Miten muuttolinnut osaavat suunnistaa jostain kaukaa Afrikan eteläkärjestä tänne pohjoiseen, Suomeen. Emme oikein tiedä, mutta jotenkin ne vain suunnistavat. Me ihmiset taas olemme ihan eksyksissä jos meillä ei ole navigaattoria, gps:ssää, satelliitteja taivaalla, johtamassa tietämme. Aikoinaan kansa vaelsi autiomaassa pilven perässä. Pilvi johdatti päivällä, yöllä tulipatsas. Moni varmaan mietti, onko tuo pilvi vain tuulen viemä, vai johdattaako hänen majesteettinsa sitä ihan oikeasti.

Uuden vuoden edessä on hyvä miettiä, minne me ollaan menossa. Olemmeko tuuliajolla, mitä tähteä seuraamme, onko kartta oikein päin käsissämme? On olemassa rottia, hiiriä ja oravia, jotka juoksevat oravan pyörässä. Vaikka he juoksisivat kuinka kovaa, he eivät pääse mihinkään. Sanotaan, että ihmisillekin, niille kiireisimmille, voi käydä samoin. He juoksevat kovaa, mutta pysyvät paikoillaan. Sitten jossain vaiheessa tulee turhautuminen, burn-out, masis ja deppis.

On olemassa sellaisia muurahaisia, jotka kulkevat pitkässä jonossa edessä olevaa seuraten. Jos jossain matkan varrella johtaja on erehtynyt, niin että hän on saanut muurahaisletkan häntäpään kiinni, niin koko muurahaiskolonnan henki on uhattuna. Jos johtaja seuraa häntäpäätä, niin kohta koko muurahaisyhteisö kulkee pelkästään suurta ympyrää. Jokainen seuraa reippaasti edessä olevaa. Luulotellaan, että edessä oleva tietää, minne mennään. Matka jatkuu, mutta ei johda minnekään. Lopulta koko muurahaiskolonna kuolee matkalle, pääsemättään koskaan perille.

Tämä surullinen kohtalo voi uhata meitä ihmisiä, jotka välillä käyttäydymme kuin muurahaiset, tai kuin puput tai papukaijat tai hiirulaiset tai kuin kanat ja kukot. Kannattaa vähän miettiä, ketä seuraa ja minne on menossa. Ei kuitenkaan kannata olla mikään yksinäinen susi, koska ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Me kaipaamme toisiamme.

Usein ajatellaan, että meidän aikamme arvo yli kaiken on tasa-arvo. Papin hommissa näkee, että ei tämä ole mikään tasa-arvon paratiisi, vaan usein raha ratkaisee. Juostaan rahan perässä. Kaikki mitataan rahassa, jopa ihmisarvo. Usein joudun huomaamaan, että jos ihmisestä ei ole mitään hyötyä yhteiskunnalle, häntä pidetään arvottomana luuserina. Kuinka tänään arvostetaan vanhuksia tai vammaisia? Ovatko he vähemmän tasa-arvoisia kuin muut? Heistä syntyy kyllä kuluja, eikä yhtään tuottoja, mutta tekeekö se heistä vähemmän arvoisia ihmisiä?

Kristinuskon mukaan tai sanon suoraan, Jumalan mukaan, ihminen on arvokas juuri siksi, että hän on olemassa. Profeetta Miika jyrähti aikoinaan: ’sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.’ Tämä neuvo kannattaa pitää mielessä. Hyvää päivän jatkoa!

Uuden vuoden ilojulistusta

2010-01-06T09:57:00.004+02:00

Myöhäiset uuden vuoden toivotukset! Kuluneena vuonna sattui ja tapahtui kaikenlaista. Suurimpina ja iloisimpina asioina olivat ylivoimaisesti naimisiin meno ja esikoispojan syntymä. Voin sanoa, että olen kokenut suurta Herran siunausta. Uuden vuoden päivänä saarnasin Herran siunauksesta. Tässä on saaranani, joka perustuu seuraaviin teksteihin 4. Moos. 6:24-27 ja Ap. t. 4:8-12.

Nyt jälkeenpäin ajatelleen, en puhu tuossa saarnassa kovin paljoa varsinaisesta Herran siunauksesta. Tuo siunaus on kuitenkin näin jälkeenpäin mietityttänyt minua paljon. Siinä, niin kuin useissa Vt:n siunauksissa, pyydetään menestystä ja kokonaisvaltaista rauhaa, joka perustuu Jumalan tuntemiseen. Usein ajatellaan, että menestyksen pyytäminen on itsekästä, mutta onko se? Se kuuluu ainakin omassa sydämessäni kaikkein keskeisimpiin toiveisiin - haluan menestyä. Kuka ei haluaisi?! Haluaako Herra todella siunata meitä niin, että me menestymme?

puhe:
Rakkaat kristityt, Siunattua uutta vuotta meidän Herramme Kristuksen nimessä! Tässä tervehdyksessä oli oikeastaan jo tämän saarnan ydinkohdat. Puhun Herran siunauksesta ja Kristuksen nimestä.

Herran siunaus on meidän kaikkien tuntema siunaus. Se opetetaan nykyäänkin kaikille rippikoululaisille ulkoläksynä. Vuonna 1986 löytyi Jerusalemin alueella sijaitsevasta muinaisesta Hinnonin laakson hautaluolasta kaksi hopeista amulettia. Niihin oli kaiverrettu hepreaksi Herran siunaus, Num. 6:22 – 26. Arkeologit tutkivat näitä kaulakoruja, amuletteja, ja ajoittivat ne 600 – 700-luvulle eKr. Näin ollen tuo siunaus, 4. Mooseksen kirjasta löytyvä Herran siunaus, on Raamatun vanhin kirjoitus, mikä on tähän mennessä löytynyt. Eikö ole Isämme ihme, että tuo tänäänkin niin ajankohtainen ja rakas siunaus, on myös Raamatun vanhin kirjoitus? Tuolla siunauksella papit ovat siunanneet Jumalan kansan jo yli 3000 vuoden ajan. Tänäänkin kirkonmenot päättyvät tuohon siunaukseen: Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle, Herra kääntäköön kasvonsa sinulle ja antakoon sinulle rauhan. Tämä on elämän ydinasia, tuntea ja rakastaa Jumalaa, taivaan Isää.

Psykologit sanovat, että me elämme niin epäpersoonallisessa maailmassa, että ihmiset kaipaavat paljon vain nähdyksi tulemista: kunpa joku kääntäisi kasvonsa minun puoleen. Monelle virtuaalitodellisuudesta on tullut todellisempaa kuin oikea todellisuus. Monelle joku kuva tietokoneen päätellä on rakkaampi kuin oma lähimmäinen.

Eilisen surulliset uutiset kertovat taas siitä, että me elämme tosi väkivaltaisessa ajassa, johon kuuluvat kouluammuskelut, pommit ja uhat. Ehkä tuollaisillakin halveksittavilla synneillä, koululaisten, tyttöjen ja poikien, naisten ja lapsien murhilla ja tapoilla, halutaan päästä esille, kaikkien huomaamiksi. Ennen vanhaan tuollaisista rikoksista päätyi häpeäpaaluun ja teloitettavaksi. Nykyään tuntuu siltä, että tuollaisten tekojen tekijöitä pyritään suojelemaan syyllisyydeltä. Heitä yritetään ymmärtää loppuun asti. Heistä itsestään tehdään jopa uhreja, ja muista syyllisiä. Vastuu heidän hirveistä teoistaan sysätään jonnekin toisaalle. Viime kädessä kuitenkin, jokainen vastaa omista teoistaan. Syntiä ei voi selitellä Jumalan kasvojen edessä. Siinä ei mitkään syytä, selitykset tai teoriat auta. Päämäärä ei pyhitä keinoja. Musta on mustaa, valkoinen valkoista. Jumalan kasvojen edessä ihminen ymmärtää, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

Nykyään joka kolmas nuori haluaa tähdeksi. Tänäkin vuonna tuhannet osallistuvat koe-esiintymisiin ja karsintoihin, joista valitaan esiintyjät ja asukkaat kaikenlaisiin tosi-tv-ohjelmiin, BB-taloon, idolsiin, X-factoriin ja talenttiin. Eräs nuori osallistui X-factorin karsintoihin. Hänen numeronsa oli 4192. Kun häneltä kysyttiin, miksi haluat julkkikseksi, vastaus kuului: ’On siistiä, että ihmiset tietävät, kuka sinä olet. Jos sua ei huomaa kukaan, sä et ole mitään.’ Tällä tavalla henkilö 4192 tiivisti monen meidän aikamme ihmisen sydänääniä, toiveita ja pelkoja. ’Jos sua ei huomaa kukaan, sä et ole mitään.’ Tuntemattomuutta pidetään samana kuin mitättömyyttä.

Herran siunauksessa on kolme virkettä, kolme siunausta, jotka kertovat, kuinka kokonaisvaltaisesti Jumala haluaa sitoutua oman kansansa, oman ihmisensä siunaamiseen. Herra siunatkoon ja varjelkoon sinua. Tämä kertoo siitä, että kaikkien vaikeuksien keskellä Jumala haluaa suojella sinua. Sinä olet hänen silmäteränsä, joka sinuun koskee, koskee Jumalan silmäterään. Hän on kilpesi, joka ottaa iskut puolestasi vastaan. Hän rakentaa näkymättömän tulimuurin sinun ympärillesi. Sinä voit olla turvallisin mielin. Raamatussa esiintyy 365 kertaa käsky, älä pelkää. Jumala haluaa, että hänen omansa elävät niin luottavaisesti ja rakastettuina, ettei heidän pidä pelätä, vaikka kulkisivat pimeässä laaksossa.

Toinen siunaus koskee menestystä. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Psalmissa rukoillaan, ’sinä näet minun hätäni, tiedät kaiken tuskani.. Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala, auta minua’, 31:8, 17.

Kolmas siunaus koskee kaikkea yleistä hyvää, Jumalan tuntemista. Tämä siunaus päättyy rauhaan, shalom. Hepreassa tuo rauhan sana, shalom, tarkoittaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, sillä tarkoitetaan kokonaisuuden tilaa, eheyttä, joka käsittää kaikki elämän osa-alueet. Englannissa pyhä, holy, on hyvin lähellä sanaa kokonainen, whole. Herran siunauksessa Jumala haluaa antaa meille kokonaisvaltaisen rauhan, eheyden. Näin kokonaisvaltaisesti hän sitoutuu meihin.
Psalmissa 67 seurakunta ylistää Jumalaa Herran siunauksen sanoin. ’Jumala olkoon meille armollinen ja siunatkoon meitä, hän kirkastakoon meille kasvonsa. Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi Jumala, ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.’

Kun Herra siunaa sinua ja meitä, niin kyse ei ole vain sinusta ja meistä. Kyse on myös koko maasta ja kaikista kansoista. Herra siunaa meidät siunaukseksi myös muille. Luomiskertomuksessa ihminen siunataan, niin että hän hoitaisi menestyksellä tehtävänsä luomakunnan hoitajana, niin että hän olisi hyvä lähimmäinen ja Jumalan kuva.

Siunaaminen oli aikoinaan pappien tehtävä. He siunasivat kansan. Raamattu kertoo, että Jeesus siunasi ihmisiä. Hän siunasi lapsia, ja monien kohtaamisten kautta toi Jumalan parantavan ja eheyttävän siunauksen rikkinäisille ihmisille. Jeesus meni sinne, minne papit eivät yleensä menneet. Jeesus meni kadonneiden lampaiden luo siksi, että he olivat kaikesta huolimatta hänen lampaitaan

Herran siunaus kertoo siitä, että ihmisen siunatun ja hyvän elämän tulee olla Jumala-keskeistä, eikä itsekeskeistä. Nykyään kuulee paljon puhetta siitä, että ihminen on kaiken mitta ja, että ihmisen paras on kaiken lähtökohta. Ihminen on kaikkein tärkein. Näin ei ainakaan meidän uskomme mukaan kuitenkaan ole. En minä ole itseäni luonut, lunastanut tai pyhittänyt, vaan minulla on luoja, lunastaja ja pyhittäjä. Minun pelastajani on Herra, kolmiyhteinen pyhä Jumala. Hän on ykkönen.

Herran edessä, lain valossa, omana itsenämme, me kaikki olemme syntisiä. Synnin palkka on kuolema, ikuinen ero Jumalasta. Synnin palkka on häpeä, kirous ja helvetti. Kuitenkin Jumala rakasti minua ja sinua, ihmistä, niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa. Kristus kuoli meidän puolestamme, hänet kirottiin ja häväistiin, naulittiin ristiin, hän menetti kaiken varjeluksen ja suojan, kun hän kuoli. Hänelle olisi kuulunut Herran siunaus, mutta hän luopui oikeudestaan. Hänet kirottiin, jotta sinut voitaisiin siunata. Hän menetti rauhan, jotta sinä saisit rauhan hänen sovinnostaan. Hänen vuokseen Herra voi kääntää anteeksiantavat kasvonsa sinun puoleesi ja antaa sinulle rauhan. Tämä on aivan varmaa koska Kristus nousi kuolleista, hän on maailman todellinen Herra.

Apostolien teossa Pietari seisoi aikansa kansallisten ja uskonnollisten johtajien edessä. Häntä syytettiin hyvästä teosta, jonka hän oli tehnyt Jeesuksen Kristuksen nimessä. Pietari, täynnä Pyhää Henkeä, esittää kovan vastalauseen. Jos te syytätte minua tästä rikoksesta, sairaan parantamisesta Jeesuksen nimessä, niin siinä tapauksessa, minä syytän teitä Kristuksen tappamisesta. Kumpi on kovempi rikos?
Jeesuksen nimi tarkoittaa hepreaksi pelastusta, Jesuah. Pelastus voidaan lyhyimmillään tiivistään sanaan rauha, shalom. Jeesus on pelastuksen kulmakivi, rauhan perustus. Hänen nimessään saa synnit anteeksi, hänen nimessään sairaat paranevat ja kuolleet heräävät. Jeesus on häneen uskoville pelastuksen kulmakivi ja rauhan tuoja, mutta niille, jotka hänet hylkäävät, Jeesuksesta tulee kompastuskivi, johon sorrutaan, niin ettei rauhasta ole tietoakaan.

Kristuksen tähden, hänen nimeensä uskoen, olet Jumalan lapsi. Taivaan Isä tuntee kasvosi piirteet, kaikki ajatuksesi, pelkosi ja toiveesi, jopa hiustesi lukumäärän. Otetaan vastaan Herran siunaus, kääntäköön Herra kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Tuo tunteminen on se kaikkein tärkein asia. Jeesuksen nimessä on pelastus. Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Käännytään Kristuksen puoleen, tehdään tänäänkin hyvää hänen nimessään, siunataan ja rakastetaan hänen nimessä. Siinä nimessä on rauha ja pelastus tänään.

Mistä tuollaiset pelkuri tulevat? Sellon, Myyrmannin, Kauhajoen ja Jokelan halveksittavat pelkurit

2010-01-02T09:21:00.002+02:00

Sellossa paukkui. Mies tuli ja ampui suunnitelmallisesti ja kylmäverisesti keskellä Espoon suurta kauppakeskusta Selloa. Käsittääkseni hän ampui viisi ihmistä kuoliaaksi. Yksi niistä oli itseni ikäinen nuori mies. Nyt jo jotkut torvet toitottavat, että siviileiltä pitäisi ottaa aseet pois tai, että syy tähän tragediaan johtuu huonosta maahanmuuttopolitiikasta tai koulusta tai ministeristä tai presidentti Obamasta tai kirkosta tai mielenterveyspalveluiden huonosta hoidosta tai..

Mielestäni on ihan selvää, että tämän teon vastuun kantaa mies, joka painoi liipaisinta. Ihminen kantaa itse vastuun teoistaan. Hän on se syyllinen, johon syyllistävä sormi voidaan ja tulee osoittaa. Hänen tekonsa oli täysin raukkamainen ja pelkurimainen. Hän teki rikoksen ihmisiä ja myös Jumalaa kohtaan. Näistä teoistaan hän itse kantaa vastuun Herran edessä. Siinä eivät selittelyt auta, saatikka mitkään teoriat. Mikään parisuhdeongelma tai koulukiusaaminen ei oikeuta tällaiseen ammuskeluun. Tuollaiset murhaajat – Sello, Myyrmanni, Jokela, Kauhajoki – eivät säälipisteitä ansaitse. He ansaitsevat tuomion.

Heidän tekonsa ovat kaikkea muuta kuin miehekkäitä tai sankarillisia. Yleensä miehisyyteen on suomessa liitetty piirteitä, jossa mies uhraa itsensä heikompien edestä: tekee paljon töitä elättääkseen perheensä, suojelee heitä kaikelta pahalta. Sen sijaan, että täyttäisivät tuollaisen kunnon miehen mitan, nuo raukat tappavat puolustuskyvyttömiä lapsia, koululaisia, opettajia, naisia ja miehiä. Mielestäni ainut julkisuus, mikä tuollaisille murhaajille kuuluu, on se, mikä löytyy häpeäpaalusta.

Olisivat edes jääneet vastaamaan teoistaan, mutta eivät jääneet. Sen vertaa heissä ei ollut rohkeutta tai selkärankaa.

Aamunavaus - johtajuusoppia

2009-12-05T09:48:00.003+02:00

Tässä on pitämäni aamunavaus, joka käsittelee johtamista. Nyt itsenäisyyspäivänä jatketaan samasta teemasta, sillä mulla on saarnavuoro ja aiheena on Matt. 20:25-28, joissa Jeesus antaa seuraajilleen johtajuusoppia.

Hyvää huomenta klassikot. Sunnuntaina on itsenäisyyspäivä ja tuossa äsken soi supisuomalainen virsi Samuli Edelmanin tulkitsemana. Samuli esiintyy nyt tulevana lauantaina Mikaelin kirkossa, joten sinne siis klo 19.

Nuorilla on tulevaisuus edessään, mutta he tarvitsevat vähän apua siinä, miten astua oikealle tielle ja miten päässä tässä elämässä eteenpäin. Oli kerran eräs nuori poika, joka kruunattiin kuninkaaksi. Tämän suuren mahdollisuuden ja tilaisuuden edessä hän mietti jalat tutisten, mitäköhän tästä tulee, kun ei ole kokemusta, ei taitoja, eikä oikein kansan luottamustakaan. Näitä miettiessään kerrotaan, että Jumala ilmestyi hänelle ja sanoi ykskantaan: ’pyydä mitä vain, niin saat sen.’ Nuori kuningas pyysi: Herra anna minulle viisas sydän, niin että osaan oikein hallita ja johtaa tätä suurta kansaa. Tämä kertomus löytyy Raamatusta ja tuo nuori kuningas oli Salomo. Hän sai mitä pyysi, viisauden hallita ja johtaa. (1. Kun. 3.)

Tulevana sunnuntaina kirkoissa puhutaan, tai ainakin Mikaelin kirkossa puhutaan, Jeesuksen johtamisopista. Näinä aikoina johtamisesta rummutetaan monessa paikassa: työpaikoilla, armeijassa, partiossa, ja varmaan koulussakin. Johtamisesta kirjoitetaan kirjoja, pidetään seminaareja ja koulutuksia. Ainakin kirkossa mietitään, millainen on hyvä johtaja. Luulen, että tänäänkin moni pyytäisi itselleen taitoa johtaa, jos hänelle suotaisiin sama tilaisuus kuin Salomolle.

Jeesuksesta on sanottu, että hän oli historian ensimmäinen suuri kenttäjohtaja. Hänen rinnallaan Rooman keisarit jättivät historiaan pienemmän jäljen, vaikka omana aikanaan he olivatkin koko maailman johtajia. Miksi tuo tavallisen kansan keskellä elävä Vapahtaja teki niin ison vaikutuksen? Yksi syy voisi olla juuri se, että hän laskeutui vallan korkeilta jalustoilta, johdon hierarkian huipulta kansan keskelle.

Suurin johtaja ei linnoittautunut johonkin toimistoon, vaan suurin tuli kentän keskelle. Hän solmi suoria yhteyksiä tavalliseen kansaan: tavallisiin äiteihin, isiin, lapsiin, sairaisiin, uskonnollisiin fariseuksiin, publikaaneihin ja oikeastaan kaikenlaisiin ihmisiin. Hän tunsi kentän tosi hyvin. Hänelle ihmiset eivät olleet vain numeroita tai nimiä paperilla. Hän tunsi heidän toiveensa, pelkonsa, harrastukset, ilot ja surut.

Toinen asia oli se, että Jeesus ei touhunnut joutavia, vaan keskittyi vain olennaiseen. Kolmas pointti, ja näitä pointteja on sitten aika monta, voisi olla se, että Jeesus tunsi esimerkin voiman. Tulevana sunnuntaina on itsenäisyyspäivä. Suomen historiasta on opittu, että suomalaisia tulee johtaa edestä, omalla esimerkillä, eikä takaa komennellen ja käskien. Jeesus muistetaan juuri siitä, että hän sanoi ihmisille: seuraa minua. Jeesus näytti tietä, hän kulki edellä ja mukana, hän näytti mallia, esimerkkiä. Ihmisten tuli seurata häntä. Oma esimerkki on kova juttu. Se otetaan aina vakavasti.

Ehkä Jeesus ajatteli, että hyvä johtaja on kuin hyvä paimen, joka on valmis antamaan henkensä lampaidensa puolesta. Hyvä paimen tuntee lampaansa nimeltä, hän välittää, hän kulkee mukana, hän osoittaa tietä.
Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää tulevaa itsenäisyyspäivää.

Jotain tolkkua meditaatiosta ja joogasta

2009-11-19T15:05:00.004+02:00

Satuin törmäämään lehtikirjoitukseen, joka käsitteli meditaatiota. Meditaatio on minulle aika tuntematon juttu. En ole koskaan ollut joogassa, mutta rukoillut olen, jos sitä sitten voidaan kutsua jonkinmoiseksi meditaatio-harjoitukseksi (!). Esitän nyt muutamia kysymyksiä ja ajatuksia, joista osa on varmasi ihan tyhmiä johtuen siitä, että en tunne tätä aihetta. Haluaisin nimenomaan väitellä tästä aiheesta. Luin kerran juutalaisen Jeesus-tutkijan Jacob Neusnerin kirjan 'A Rabbi Talks with Jesus'. Siinä hän korosti, että vain hänen kanssa voi väitellä, jota voi arvostaa ja kunnioittaa. Väittely ei siis ole hyökkäys.

Itämaisessa meditaatiossa, jota hindut ja buddhalaiset harjoittavat, pyritään valaistumiseen, rauhaan ja itsensä löytämiseen. Lehtiartikkelissa vilisi juuri sanat kuten rauha, itsensä löytäminen ja sisäinen itsensä tunteminen ja valaistuminen. Erästä jooga-gurua pidettiinkin todella valaistuneena. Harvoin kuulen, että jostain suuresta kristitystä uskonsankarista puhuttaisiin, että hän on sitten valaistunut. Oliko Luther valaistunut? Entä minä tai meidän hörhöimmät hihhuli-pastorit?

Eikö siinä ole paljon vaaroja, jos keskitytään liikaa itseensä. Jos minä tuijottaisin joka aamu puolituntia omaa sisäistä maailmaani, todellista itseäni, niin veikkaan, että minusta voisi tulla vaikka narsisti, tai sitten, ottaen huomioon ihmisen syntisyyden, onneton ja pelokas syntisäkki. En halua kumpaakaan kohtaloa.

Juutalainen psykologi Viktor Frankl, joka selviytyi hengissä natsien keskitysleiriltä, sanoi aikoinaan, että ihmisellä on kaksi silmää, joilla voi luonnollisesti katsoa melkein mitä vain paitsi itseään. Näin ollen Frankl perusteli, että ihmisen ei pidä henkisesti keskittyä itseensä vaan johonkin muuhun. Oman vakaumukseni pohjalta voin sanoa, ettei ihminen löydä rauhaa itsestään, vaan suhteesta johonkin toiseen persoonaan, eikä kyse ole mistä tahansa muusta persoonasta vaan itse Jumalasta. Tämä on käsittääkseni juutalais-kristillinen näkemys. ’Herra siunatkoon sinua.., kirkastakoon kasvonsa sinulle, Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.’ Rauha tulee siis Herran kasvojen tuntemisen kautta.

Tämä on minulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä juttu. Voin sanoa, että rukoilen enemmän tai vähemmän säännöllisesti aamuisin 15 – 30 minuuttia. Pideän sitä oikeastaan ehtona, jotta voin tehdä papin töitä. En rukoile itseäni, vaan Jumalaa. Olen yhteydessä Luojaani ja Lunastajaani. Tämän suhteen pohjalta lähtee koko uskonelämä. ’Me, jotka kasvot peittelemättöminä katsomme kirkkautta, muutumme itse kirkkauden kaltaisiksi’, näin valaisee Paavali kristityn mystistä elämää, 2. Kor. 3:18.

Tähän meditaation vielä liittyen olen kauan miettinyt, vähän Fraklin juttujen pohjalta, jakeen 2. Moos. 34:29 merkitystä. Siinä sanotaan, että ’kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt.’ Tuossa joogaa ja meditaatiota käsittelevässä lehtijutussa selitettiin, että ihminen nousee joogan aikana korkealle vuorelle, josta hän voi tarkkailla itseään. Mooseskin oli vuorella, mutta hän kohtasi Jumalan ja sai häneltä ilmoituksen. Mooses näki jotain niin käsittämättömän olennaista ja hienoa, että hän unohti täysin itsensä. Hänen kasvonsa loistivat, mutta hän ei sitä tiennyt – hän nimittäin katsoin jotain niin paljon itseänsä mahtavampaa.

En todella tunne joogaamisen tai meditaation saloja sen kummemmin, mutta olisi kiva käydä alanharrastajien kanssa keskustelua. Jos siis olet asiasta jotain mieltä, kommentoi!

Maata näkyvissä -festarit & pohdintaa

2009-11-15T12:12:00.005+02:00

Maata Näkyvissä –festarit tulivat ja menivät. Turku-halliin oli taas kokoontunut 10 000 nuorta gospelin, seuriskavereiden ja Jumalan sanan äärelle. Pidin erityisesti USA:laisen Sarah Kellyn konsertista. Hän esitti menevää ja koskettavaa popin, rokin ja ylistysmusan yhdistystä. Laulujen välissä oli hyvät spiikit. Päivien pääpuhuja Michael Parker kolahti. Hän puhui siitä, missä Jumala on. Hän ei ole kaikkialla, niin kuin usein ajatellaan. Hän ei ole esim. mukana murhissa, rikoksissa, raiskauksissa yms. Jumala kulkee kansansa keskellä. Jeesuksen toinen nimi on Immanuel, joka tarkoittaa ’Herra on meidän kanssamme’. Jumala on siellä, missä hänen omansa ovat. Jumala toimii, puhuu, näkee, auttaa, rohkaisee ja kuuntelee heissä ja heidän kauttaan.

Parker opetti, meitä ymmärtämään, että kun me olemme ongelmissa ja rukoilemme Jumalan apua, niin Jumala yleensä lähestyy meitä jonkun palvelijansa kautta. Lohduttavan kristityn sielunhoitajan kautta taivaan Isä auttaa ahdistuneita. Tämä on meille aivan käsittämättömän suuri etuoikeus ja voimavara.

Parker on Australiasta kotoisin ja hän kertoi, että hänen kotimaansa johtaa maailman itsemurhatilastoja Japanin kanssa nuorten miesten sarjassa 18-25v. Itsemurha, näin hän kertoi, kuvaa ihmisen syvää ja surullista epäuskoa hyvään Jumalaan. Hyvin monet nuoret miehet siis tuntevat rukoustensa kaikuneen tyhjyyteen. Jumalaa ei ole löytynyt. Parker innostikin kristittyjä viemään Jumalan läsnäolo murheellisen maailman keskelle.

Parker on ihan oikeassa. Mieleeni tuli psalmin 146 sanat. ’Herra hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen. Herra rakastaa oikeamielisiä, hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja..’ Hän tekee tämän meille onnettomille. Hän on tehnyt sen meille palvelijoidensa kautta, ja meidän onnettomien autettujen kautta hän haluaa tehdä tuon kaiken muille onnettomille. Me ollaan autettuja auttajia.

Paavali kirkasti koko seurakunnan mission. ’Hän (Kristus) antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, VARUSTAAKSEEN KAIKKI SEURAKUNNAN JÄSENET PALVELUSTYÖHÖN, KRISTUKSEN RUUMIIN RAKENTAMISEEN.’ Ef. 4:11-12.

Tätä emme saa aikaan me itse, vaan voima tulee muualta. Paavali rukoilee, että meidän sisäiset uskon silmät aukenisivat, niin että näkisimme ’miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelle taivaissa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja.. tässä ja tulevassa maailmassa..’ Ef. 1:18-21. ’Kristus asuu teidän sydämissämme, kun te uskotte’ ja ’niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.’ Ef. 3:17, 19.

Tämän identiteetin pohjalle rakentuu sitten käyttäytyminen: kun Kristus asuu meissä uskon kautta, kun Henki vaikuttaa meissä ja kun Jumalan koko täyteys valtaa meidät, niin eletään tämä identiteettimme todeksi. Miten? Psalmi 146 viitoittaa tietä. Tullaan siksi, mitä me jo ollaan. Paavali vetää vakaumuksestaan selvän johtopäätöksen: 'Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne, olettehan te hänen rakkaita lapsiaan. Rakkaus ohjatkoon elämäänne..' Ef. 5:1-2. Olen tullut siihen tulokseen, että jos ihminen uskoo tämän, evankeliumin, niin hänen elämänsä tulevaisuus Jumalan suunitelmissa riippuu enemmänkin rohkeudesta kuin ymmärryksestä. Ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Itse ainakin ymmärrän ihan tarpeeksi hyvin, en täydellisesti, mutta tarpeeksi hyvin. Rohkeus on se mitä tarvitaan kun lähdetään Jeesusta seuraamaan.

Tuhlaajaisän paluu - isilläkin on taivaan Isä

2009-11-04T21:51:00.003+02:00

Tässä on aamunavaus, joka raikuu kohta koulun radiossa. Aiheena on isänpäivä.

Tulevana sunnuntaina on isänpäivä. Olin eilen tuuramassa erästä työkaveria lasten puuhakerhossa. Enhän minä pappina oikein tiennyt, mitä lasten puuhakerhossa puuhaillaan, niinpä otin vaimoni neuvosta vaarin, ja askartelimme isänpäiväkortteja. Oli aika hienoa huomata, miten ihailevasti lapset puhuivat isästään. Isää ei oltu valittu, eikä vaihdettu, ei ostettu eikä tuunattu. Isä oli isä, sellaisena annettu, rakastettu ja hyväksytty. Isät, faijat, isukit, iskut, isit, isoisät, papat ja isopapat – niillä on monia nimiä.

Jeesus kertoi vertauksen tuhlaajapojasta, joka hylkäsi isänsä ja kotinsa ja lähti ovet paukkuen vieraille maille. Monessa tapauksessa tänään voitaisiin kääntää tuo vertaus ylösalaisin. Pojan sijasta isä pakkaisi tavaransa ja lähtisi vieraille maille. Hylätty perhe jäisi odottamaan, jahka isä palaisi. Isät ovat aivan käsittämättömän tärkeitä – ja ehkä meidän yhteiskunnassa, ihmisten sydämissä on jonkinmoinen isän ikävä.

Kerran eräs vanhempi englantilainen pappi kertoi, kuinka hänellä oli tapana vierailla koulussa ja jutella lasten kanssa Isästä, Jumalasta. Tuo pappi ei ollut tehnyt tuota enää vuosiin. Hän sanoi, etteivät lapset enää ymmärrä hänen sanomaansa. He eivät ymmärrä sitä isä-osaa.

Taivaan Isä on yksi Raamatun tärkeimmistä vertauskuvista Jumalasta. Jeesus kutsui aina Jumalaa Isäkseen. ’Sinä olet minun rakas poikani’, näillä sanoilla taivaan Isän kerrotaan ensimmäisen kerran jutelleen poikansa kanssa. Tuo Poika opetti meille rukouksen Isä meidän. Se ei ole Isä minun, tai sinun, vaan Isä meidän. Kaksi pikkupoikaa istuivat bussissa. Toinen sanoi: mulla on uusi isä. Toinen sanoi: aijaa, mikä sen nimi on? Jaakko. Mitä se tekee? Se pelaa fudista ja valmentaa uintia. Toinen innostui ja totesi: hei se oli meillä isänä viime vuona. Just hyvä tyyppi!
Taivaan Isä ei ole isäpuoli, eikä se vaihdu. Hän ei jätä lapsiaan. Luen tuon Isä meidän rukouksen Jeesuksen kanssa joka päivä. Me käännymme yhdessä meidän taivaan Isämme puoleen. Se on hengellinen juttu, joka näkyy kaikessa – elämän kaikkein tärkein suhde.

Naisten monet roolit, miestenkipeys ja kissatappeluiden ydinkysymykset

2009-11-01T21:40:00.004+02:00

Luen juuri genesistä (1. Moos.) läpi. Jotenkin tällä kertaa naisten rooli on puhutellut minua paljon: Saara, Rebekka ja Raakel & Lea. Poikkeuksetta nämä naiset esitellään juonina taustavaikuttajina, jotka ymmärtävät tietyissä isoissa asioissa miehiään paremmin Jumalan suunnitelman. Raamatussa kukaan ei yleensä selviä puhtain paperein. Sekä naiset että miehet esitellään rehellisessä valossa: synnit on kirjattu samoin kuin hyvät teot. Joka tapauksessa Jumala sanoi vihaiselle Aabrahamille: ’älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaren puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.’ Gen. 21:12. Myöhemmin Rebekka, Iisakin vaimo esitellään tietyssä mielessä fiksumpana kuin hänen miehensä. Kyse oli siitä, kumpi heidän pojistaan, Jaakob vai Esau, saisi Jumalan siunauksen ja lupauksen. ’Koska Iisak söi mielellään riistaa, hän rakasti enemmän Esauta, mutta Rebekalle oli Jaakob rakkaampi.’ 25:28. Näin 'lihan himo' sokaisi niin Iisakin kuin Esaunkin silmät (25:28, 30-32). Lupaus siirtyi parin petoksen kautta Jaakobille – näissä juonissa Rebekalla oli oma osansa.

Mikä näissä kohdissa on pointtina: kyseiset naiset eli Saara ja Rebekka kuvataan Jumalan tahdon läpiviejinä. Näille naisille, äideille, annetaan aika suuri kunnia Raamatun ensimmäisessä kirjassa. Kuitenkin moni sanoo, että Raamattu on naista alistava. En ole ollenkaan samaa mieltä. Miettikää vaikka ylösnousemuskertomuksia (Luuk. 24, Matt. 28, Mark. 16, Joh. 20), niissä naiset ovat Kristuksen ensitodistajia. Samoin Samuelin ja Kuninkaiden kirjoissa naiset ovat usein viisaiden rooleissa, siinä missä miehet sotkevat kuvioita – ks. esim. 1. Sam. 25:3, 23-33.

Joka tapauksessa tasa-arvo kiistat ovat ärsyttäviä. Nykyään jotkut naiset/neitoset sotkeutuvat kunnon kissatappeluihin. Se on raakaa peliä. Tytöt repivät toisiltaan melkein hiukset päästä. Yleensä he tappelevat jostain pojasta. Luvuissa Gen 29 ja 30 poraudutaan näiden taistojen ytimeen. Kyseessä on miehenkipeys, joka saa Raakelin ja Lean valtaansa. Jaakobilla on kaksi vaimoa, jotka ovat toistensa siskoja.. Se oli ilmeisesti tuohon aikaan ihan normaalia. Lean ongelma oli se, että Raakel oli Jaakobille rakkaampi kuin hän, 29:30. Raakelin ongelma oli se, että hän ei meinannut saada lapsia. Lea yritti vauvoillaan voittaa miehensä suosiota ja rakkautta. Jakeissa 29:31-35 Lea ei oikeastaan keskity mihinkään muuhun kuin siihen, miten hän saisi miehensä rakastamaan itseään. Synnyttäessään poikia hän toivoo: ’nyt miehen alkaa rakastaa minua.’ ’Herra on kuullut, että mieheni syrjii minua..’ ’Nyt mieheni lopulta kääntyy minun puoleeni, koska olen synnyttänyt hänelle kolme poikaa.’

Lapsettomuutensa vuoksi Raakel ’alkoi kadehtia sisartaan’ – kyseessä oli elämän ja kuoleman kysymys, 30:1. Vuodet kuluvat, Lea synnyttää paljon lapsia, mutta Raakel ei yhtäkään. Lopulta Raakel turvautuu jonkinmoiseen kohdunvuokraukseen. Hänen orjattarensa Bilha saa synnyttää hänelle ja Jaakobille vauvan. Poika syntyy ja Raakel toteaa voitonriemuisensa: ’minä olen käynyt sisareni kanssa ankaran kamppailun, ja nyt olen voittanut.’ 30:8. Jokainen voi vain kuvitella, mitä tunteita, katkeruutta, vihaa, kateutta ja toiveita tähän kamppailuun on kuulunut, ja miten tuo kamppailu on vaikuttanut perhe-elämään.

Ehkä tämä kamppailu kertoo paljon myös Jaakobista, jota kuvataan aika epäluotettavana miehenä. Hän petti veljeään ja valehteli isälleen päin hänen kasvojaan. Hänen vaimonsa rakastivat häntä kaikesta tästä huolimatta ja heidän onnensa ehto oli Jaakobin vastarakkaus. Lea yritti ostaa sitä lapsillaan. Lean ajatus on aika kuvaava: ’Jumala on antanut minulle hyvän lahjan. Nyt mieheni vihdoinkin pysyy minun luonani, sillä olen synnyttänyt hänelle kuusi poikaa.’ 30:20. Tämän jälkeen kerrotaan, että myös Raakel sai Jaakobin kanssa ihan omia poikia, ja niin tuo nainen pääsi häpeästään, kuten hän asian ilmaisee, 30:23.

Tuota kovaa sisarusten taistoa seuratessa tulee mieleen syntiinlankeemuskertomus: ’minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.’ Gen. 3:16.

Kuka oli kenenkin vallassa? Nimittäin rakkaus Raakeliin maksoi Jaakobille hänen vapautensa. Hän suostui 20vuodeksi appiukkonsa orjaksi saadakseen Raakelin vaimokseen, Gen. 29:11, 16-20, 30, 31:41. Ja kaikkein romanttisinta lienee tuon herrasmiehen tunteiden tulkkina jae 29:20: ’ne vuodet tuntuivat hänestä vain muutamalta päivältä, koska hän rakasti Raakelia.’ Kaiken se kestää, kaiken se kärsii. Se ei koskaan katoa. Profeetta Hoosean kirjassa vielä kuittaillaan tuon romantikon kohtalolle. ’Hän joutui orjaksi naisen tähden, naisen tähden hän paimensi karjaa.’ Hoos. 12:13. Mitäköhän vinkkejä Jaakob, Raakel ja Lea saisivat tämän päivän suosituilla avioliittorleirillä? Ei harmainta aavistusta.